Nainen paljasteli itseään neljälle lapselle – tapahtuma tallentui videolle - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Nainen paljasteli itseään neljälle lapselle – tapahtuma tallentui videolle

Itsensäpaljastaja oli kietoutunut pyyhkeeseen.

24.2. 15:31

55-vuotias itsensäpaljastaja on saanut lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Pelkkään pyyhkeeseen ja polvipituisiin sukkiin pukeutunut nainen pyörähteli, pyllisteli ja avasi pyyhettä niin, että hänen rintansa ja alapäänsä näkyivät. Näkyä joutui todistamaan neljä lasta, jotka olivat tapahtuman aikaan 9–12-vuotiaita.

Hetken kuluttua nainen puki mekon ylleen. Nainen näytti jälleen paljasta alapäätään pitäen samalla käsiään nivusissaan. Yksi lapsista kuvasi tapahtumia kännykkäsovelluksella, jonka kautta video levisi muiden sovellusta käyttävien seurattavaksi. Syyttäjä esitti kyseisen videon todisteena oikeudessa.

Nainen kiisti syyllisyytensä. Hän kiisti toimineensa tahattomasti. Oikeus oli kuitenkin eri mieltä.

– Käräjäoikeus on katsonut selvitetyksi, että kyse on ollut tietoisesta lasten läsnä ollessa tehdystä intiimialueiden esittelemisestä kameralle. Vastaajan on pitänyt ymmärtää, että lasten altistaminen syytteessä kuvatulle toiminnalle kyseisissä olosuhteissa on ollut omiaan hämmentämään ja vahingoittamaan esimurrosikäisiä lapsia, Oulun käräjäoikeus totesi.

Rikos tapahtui vuoden 2017 tammikuussa, mutta oikeuden laatimassa julkisessa selosteessa ei mainita tekopaikkakuntaa. Käräjäoikeus määräsi naisen maksamaan kolmelle lapselle 600 euron kärsimyskorvaukset.

Oikeus antoi asiassa tuomion keskiviikkona, eikä se ole siten lainvoimainen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?