Oulu aikoo avaa useita keskuksia massa­rokotuksia varten – rokotusten aikataulu täysin auki - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Oulu aikoo avaa useita keskuksia massa­rokotuksia varten – rokotusten aikataulu täysin auki

Massarokotuksissa hyödynnetään ajanvarausta ja työterveyshuoltoa.

Oulun kaupungissa olisi terveysjohtaja Jorma Mäkitalon mukaan kyky ja tarve nykyistä suuremmille koronarokotusmäärille.­

20.1. 11:41

Oulun kaupunki aikoo avata helmikuussa useita rokotuskeskuksia eri puolille kaupunkia joukkorokotuksia varten. Laajoissa massarokotuksissa hyödynnetään ajanvarausta sekä työterveyshuoltoja.

– Työterveyshuolto osallistuu omien asiakkaidensa rokottamiseen merkittävässä määrin. Lisäksi valmistellaan varalle yksityisen kapasiteetin mukaan ottamista täydentämään tarvittaessa resursseja, kertoo Oulun terveysjohtaja Jorma Mäkitalo.

Rokotuskeskusten paikkaa ei ole päätetty. Mäkitalon mukaan asiaa tutkitaan vielä.

Oulun kaupunki saa koronarokotteita 200–600 annoista viikoittain. Oulussa on noin 205 000 asukasta. Kaupungissa olisi Mäkitalon mukaan kyky ja tarve huomattavasti suurempien määrien rokottamiseen joka viikko.

– Oulu ottaisi mielellään vastaan nykyistä suurempia annosmääriä. Muuta Pohjois-Pohjanmaata vakavampi tautitilanne koko epidemian ajalta puoltaisi rokotusten keskittämistä vahvemmin Ouluun, Mäkitalo painottaa.

Hän ei pysty arvioimaan missä vaiheessa riskiryhmät on saatu rokotettua, minkä jälkeen voidaan siirtyä muiden kaupunkilaisten rokottamiseen.

– Se riippuu eniten rokotteiden saatavuudesta. Rokotusjärjestyksestä tullaan pitämään kiinni.

Ensi viikosta lähtien näistä määristä ryhdytään antamaan viikoilla 53 ja 1 rokotetuille myös tehosteannokset. Rokotusohjelma on selkeä viikolle 5 asti.

– Siitä eteenpäin emme tiedä. Kyseessä on siis toistaiseksi yksinomaan Pfizer ja Biontechin rokote, Mäkitalo kertoo.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri saa Pfizerin rokotteita tammi-helmikuun aikana noin 24 000 annosta. Se riittää johtajaylilääkäri Juha Korpelaisen mukaan koronapotilaiden hoidosta vastaavan sote-henkilöstön sekä hoivien asukkaiden ja hoitohenkilökunnan rokottamiseen.

– Muiden rokotteiden suhteen joudumme edelleen odottamaan päätöksiä aikataulusta ja määristä. Tammi-helmikuun aikana annamme yhtä aikaa ensimmäisiä ja toisia rokoteannoksia yhteensä 2 000–3 000 rokotetta viikossa, Korpelainen laskee.

Kansalaisten massarokotukset kunnissa alkavat hänen mukaansa heti kun rokotteet sitä tarkoitusta varten ovat käytössä.

– Aikataulu on aidosti avoin emmekä voi itse siihen vaikuttaa. Samaan aikaa massarokotusten kanssa täydennämme laajasti sote-henkilöstön rokotuksia aloittaen kriittisistä henkilöstöryhmistä.

Massarokotuksen toteutetaan PPSHP:n alueen kunnissa ja kuntien omien suunnitelmien mukaisesti.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri hallinnoi Oulun yliopistollista sairaalaa. Oys vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista ja lähes 750 000 alueen asukkaan erityisvaativasta erikoissairaanhoidosta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?