Suviseurat on peruttu – tapahtuma järjestetään radiossa ja netissä - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Suviseurat on peruttu – tapahtuma järjestetään radiossa ja netissä

Vanhoillislestadiolaisten Suviseurat on peruttu koronatilanteen takia. Reisjärvellä kokoonnutaan vasta vuonna 2021.

Viime kesänä Suviseurat pidettiin Muhoksen Matokorven pelloilla.

16.4.2020 10:09

Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma, Suviseurat, on peruttu tältä vuodelta.

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) tiedotti torstaiaamuna, että Pohjoismaiden suurin hengellinen kesätapahtuma siirtyy vuodella koronaviruspandemian vuoksi. Suviseurat oli määrä järjestää kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Reisjärvellä.

– Ensi kesänä on mahdollista kuunnella Jumalan sanan saarnaa Kesäseuraradion välityksellä. Suviseurat järjestetään radioseuroina ja videolähetyksinä, SRK:n viestintäpäällikkö Olli Lohi kertoo tiedotteessa.

Kesäseuraradion FM- ja nettiradion lähetykset aiotaan toteuttaa kesä-elokuussa.

Tiedotteessa kerrotaan, että uuden suunnitelman mukaan Suviseurat järjestetään Reisjärvellä 2021, Lopella 2022, Kauhavalla 2023 ja Pudasjärvellä 2024.

– Monissa kodeissa Suviseuroja on jo kovasti odotettu, joten olemme erittäin iloisia siitä, että Suviseurat toteutuvat Reisjärvellä kuitenkin vuoden päästä. Poikkeusolojen keskellä iloon sisältyy ajatus ‘jos Jumala suo’, Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Taisto Peltoniemi sanoo.

Suviseurat on Pohjoismaiden suurin vuosittainen hengellinen tapahtuma.

Suviseurat on vanhoillislestadiolaisuuden, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhden herätysliikkeen, vuosittainen kesäjuhla. Tapahtuma järjestetään vuosittain kesä-heinäkuun vaihteessa. Viikon mittaiseen tilaisuuteen tulee osallistujia ympäri maailmaa noin 40 maasta. Viime vuosina Suviseuroissa on ollut noin 80 000 kävijää.

Suviseurat ovat kehittyneet SRK:n vuosikokouksen ympärille. Ensimmäiset suviseurat pidettiin kokouksen yhteydessä Oulussa vuonna 1906, nimitys suviseurat vakiintui käyttöön vuodesta 1954 lähtien.

Järjestäjien mukaan kenttätalkoot pitäisi päästä aloittamaan viimeistään toukokuun puolivälissä, jotta juhla-alue saadaan valmiiksi ennen Suviseurojen suunniteltua alkamista.

Suviseuroja on jouduttu perumaan vain harvoin. Vuoden 1915 suviseurat Ruotsin Nederkalixissa peruuntuivat lavantautiepidemian vuoksi. Vuosina 1941 ja 1944 Suviseuroja ei pidetty virallisesti jatkosodan vuoksi.

Seura-alueella vierailee joka kesä 80 000 - 90 000 ihmistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?