Oulussa tehdään 150 koronatestiä päivässä – Pohjois-Pohjanmaalla 40 sairastunutta - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Oulussa tehdään 150 koronatestiä päivässä – Pohjois-Pohjanmaalla 40 sairastunutta

Pohjois-Pohjanmaalla on testattu koronavirustartunnan takia 1400 ihmistä.

Julkaistu: 25.3. 14:51

Oulun yliopistollisen sairaalan henkilökunnassa ei testituloksien mukaan ole vielä yhtään sairastunutta.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa (Oys) on koronaepidemian osalta edelleen rauhallinen tilanne. Osastohoidossa on vain muutamia potilaita eikä sairaala ole erityisen merkittävästi kuormittunut.

Pohjois-Pohjanmaalla on testattu tähän mennessä noin 1 400 henkilöä ja positiivisia näytteistä on ollut nelisenkymmentä.

– Epidemia on Pohjois-Pohjanmaalla vielä alkuvaiheessaan. Toistaiseksi olemme pystyneet selvittämään jokaisen positiivisen testivastauksen tartuntaketjun. Käytännössä kaikki tapaukset ovat liittyneet matkailuun, eli henkilöt ovat olleet joko matkoilta palanneita tai heidän kauttaan koronavirukselle altistuneita henkilöitä, selvittää Oysin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen.

Koronavirus ei näytä leviävän viimeaikaisten rajoittamistoimenpiteiden ansiosta pohjoisessa hallitsemattomasti. Suuri osa koronavirusinfektioon sairastuneista voi hyvin. He ovat lieväoireisia ja kotihoidossa. Muutamia potilaita on otettu sisälle sairaalaan.

Oysin koronavirustartunnan testauskapasiteetti kasvanut vähitellen ja tällä hetkellä se on noin 150 testiä vuorokaudessa.

– Tällä hetkellä testauskapasiteettimme riittää sairaalahoitoa vaativien potilaiden sekä kriittisten henkilökuntaryhmien testaukseen. Näitä ovat mm. syöpäpotilaita hoitava ja tehohoidon henkilökunta, kertoo Korpelainen.

Epidemian etenemistä seurataan myös satunnaisotannan kautta. Tämä tarkoittaa avohoidon hengitystieoireisten potilaiden testaamista.

Toistaiseksi kaikki sairaanhoitopiirin henkilökunnasta otetut näytteet ovat olleet negatiivisia.