Talon Ylitorniolla polttanut mies osallistui tv-visailuihin – ex-puoliso piiloutui lapsen kanssa vessaan, kun tuhopolttaja levitti bensaa lattialle - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Talon Ylitorniolla polttanut mies osallistui tv-visailuihin – ex-puoliso piiloutui lapsen kanssa vessaan, kun tuhopolttaja levitti bensaa lattialle

Lapin käräjäoikeus tuomitsi miehen neljäksi vuodeksi vankilaan 14 eri rikoksesta.

Lapin käräjäoikeus käsitteli syytteitä Kemin istuntopaikassa. Syytetty istui salin parvella eristettynä muista asianosaisista.­

10.3.2020 18:03 | Päivitetty 10.3.2020 18:37

Ylitorniolla viime elokuussa omakotitalon tuleen sytyttänyt mies on tuomittu Lapin käräjäoikeudessa neljäksi vuodeksi vankeuteen neljästätoista eri rikoksesta. Lisäksi hän joutuu maksamaan korvauksia aiheuttamistaan vahingoista ja kärsimyksistä noin 70 000 euroa.

Mies on ollut mielentilatutkimuksen mukaan tekojen aikaan syyntakeinen.

Syyttäjä vaati 24-vuotiaalle kemiläismiehelle tuomiota kahdesta murhan yrityksestä, mutta oikeus tuomitsi hänet muun muassa törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja törkeästä vahingonteosta.

Nuori kemiläismies on ollut kiinnostunut televisiovisailuista. Hän on esiintynyt ainakin kahdessa tv-ohjelmassa viime vuosina.

Toinen ohjelma on esitetty televisiossa vuonna 2016 ja toinen vuonna 2019. Toisessa tv-ohjelmassa hän esiintyy rauhallisesti ja vastailee kysymyksiin hyvin, mutta ei voita pääpalkintoa.

Mies tunkeutui viime elokuussa Ylitorniolla omakotitaloon toisen kerroksen parvekkeen oven kautta, levitti moottoribensiiniä lattioille ja sytytti talon palamaan.

Talossa olivat paikalla tuolloin miehen entinen puoliso, tämän sisar sekä pariskunnan yhteinen pikkulapsi. Kun mies alkoi levittää yläkerran lattialle mukanaan tuomaa moottoribensiiniä, entinen puoliso oli piilossa lapsen kanssa yläkerran vessassa.

Nainen ja lapsi pääsivät kuitenkin pakenemaan talosta ennen tulipaloa. Kun nainen pakeni vessasta ulos maantielle lasta kantaen, mies seurasi perässä teräaseen kanssa.

– Tuli vahva tunne, että me kuollaan tänne, jos en edes yritä mitään, äiti perusteli oikeudessa päätöstään lähteä yläkerran vessasta miestä pakoon ja ulos talosta.

Entisen puolison sisar sai pysäytettyä ohi kulkeneen auton. Naiset ja lapsi pääsivät pois paikalta. Heidät kuljetettiin terveyskeskukseen.

Mies poistui paikalta autolla sytytettyään tulipalon. Poliisi otti hänet kiinni kymmenen kilometrin päästä pellon laidasta, jossa hän oli sytyttämässä tuleen varastettua autoa.

– Pelkäsin häntä. Tiesin että hän pystyy vaikka mihin eikä hänellä ole järjen ääntä päässä. Häneltä puuttuu moraalia, hän ei paljoa välitä muiden tunteista tai omaisuudesta, nainen kuvaili tuntojaan oikeudessa.

Nainen ja kemiläismies olivat seurustelleet kolmen vuoden ajan. Eron jälkeen he riitelivät lapsen tapaamisista ja huollosta. Äiti oli saanut lapsen yksinhuoltajuuden juuri ennen Ylitornion elokuisia tapahtumia.

Käräjäoikeuden mukaan teon ilmeisenä motiivina on ollut parisuhteen päättyminen vastoin miehen tahtoa ja siihen liittyneet riitaisuudet.

Lapin käräjäoikeuden mukaan tapahtumissa ei ollut kysymys murhan yrityksestä. Oikeuden mielestä todistelun perusteella on kaiken kaikkiaan jäänyt varteenotettava mahdollisuus siitä, ettei mies ollut tiennyt naisen ja lapsen olleen talossa hänen levittäessään bensiiniä.

– Asiassa ei myöskään ole varmuutta siitä, että miehen tarkoituksena on ollut sytyttää rakennus palamaan tarkoituksessa surmata ex-puoliso ja lapsi, käräjäoikeus toteaa tuomiossaan.

Kemiläismies joutuu uudelleen käräjille maaliskuussa, sillä häntä syytetään kesken olevassa jutussa muun muassa useista raiskauksista, pahoinpitelyistä, identiteettivarkaudesta, tietomurrosta, vapaudenriistoista, salakatselusta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

IS ei julkaise tuomitun nimeä uhrien henkilöllisyyden suojelemiseksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?