Oululaisprofessori ennustaa: 6g-teknologia auttaa hillitsemään ruokahävikkiä ja kulutusta - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Oululaisprofessori ennustaa: 6g-teknologia auttaa hillitsemään ruokahävikkiä ja kulutusta

Professori Markku Juntti seuraa aitiopaikalta 6g-verkkojen kehittymistä.

Professori Markku Juntti seuraa aitiopaikalta 6g-verkkojen kehittymistä.

Julkaistu: 15.2. 8:26

Markku Juntin tutkimusyksikkö keskittyy 6g-tekniikkaan, joka otetaan käyttöön suunnilleen kymmenen vuoden kuluttua.

Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen radioteknologian tutkimusyksikön (CWC) johtaja, professori Markku Juntti seuraa työssään uteliaana teknologian kehitystä lähivuosina.

Vuosituhannen vaihteessa tulivat käyttöön 3g-verkot, vuoden 2010 jälkeen 4g-verkot ja nyt rakennetaan 5g:tä. Juntin tutkimusyksikkö keskittyy pääasiassa 6g-tekniikkaan, joka hänen mukaansa otetaan käyttöön suunnilleen kymmenen vuoden kuluttua 2030-luvulla.

Juntti on kokenut tutkija, joka on ollut yliopiston palveluksessa vuodesta 1992 ja professorina vuodesta 2000. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt monen käyttäjän moniantenniteknologiaan ja siihen liittyvään signaalinkäsittelyyn, joita on sovellettu tietoliikennejärjestelmissä 3g:stä aina 5g:hen saakka.

Kun Juntti alkoi työskennellä alalla, gsm-järjestelmät olivat uusinta uutta. Neuvostojohtaja Mihail Gorbatšov kävi Oulussa ja soitti ensimmäisen gsm-puhelunsa tiiliskiven kokoisella Nokian puhelimella.

Juntti oli tuolloin toisen vuoden opiskelija Oulun yliopiston sähkötekniikan koulutusohjelmassa. Hänen mukaansa tuolloin muodostettiin 3g:n perusta.

5g on tällä hetkellä kaupallistamisvaiheessa oleva tekniikka, jolle on käytössä ensimmäisiä verkkoja eri puolilla maata. Se on tärkeä ammattikäytössä, jossa koneet tarvitsevat luotettavaa ja nopeaa tiedonsiirtoa.

– 4g-verkot alkavat olla monin paikoin varsinkin suuremmissa kaupungeissa aika tukkoisia. Operaattoreiden nopeuslupaukset eivät tällöin täyty ja 5g tuo siihen helpotusta. 6g on seuraava askel. Se on vielä tutkimusasteella, mutta oletettavasti käytössä vuonna 2030, jos nykyinen tahti säilyy, Juntti arvioi.

Hän ennustaa, että 6g:stä tulee kaikkialle leviävä elementti tutkimuksessa, tekniikassa ja yhteiskunnassa.

– Se on liima, joka sitoo monia asioita yhteen. Se vaikuttaa tietenkin kaikkiin ict:n alueisiin mutta myös moniin muihin teollisuudenaloihin ja yrityksiin. 5g:n datan ja analytiikan määrä tuo valtavia mahdollisuuksia kaikille tieteille ja teollisuudenaloille, puhumattakaan 6g:stä, Juntti sanoo.

Oulun yliopiston sähkö- ja tietotekniikan tiedekuntaan on hankittu itseohjautuva auto, Markku Juntti esittelee.

Oulun yliopiston sähkö- ja tietotekniikan tiedekuntaan on hankittu itseohjautuva auto, Markku Juntti esittelee.

Oululaisprofessorin tulevaisuudenkuvassa ovat jo mukana hologrammitietoliikenne, virtuaalikonferenssit, robottiautot, älykäs koti ja tekoäly. Ihmisten työskentelytavat muuttuvat, työmatkat vähenevät, ruokahävikki pienenee ja jätteitä syntyy entistä vähemmän.

– Näemme todennäköisesti esimerkiksi kaupallisia paikallisbussilinjoja, joilla robottibussit ajavat ennalta määrättyjä reittejä. Maailmanlaajuisiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen vastataan osittain teknologian avulla. Voimme tehdä myös monia vaivattomia toimenpiteitä, kuten käyttää teknologiaa ruokahävikin hillitsemiseen ja jätteen synnyn ehkäisemiseen ennustamalla kulutuksen tarkemmin.

Teknologinen kehitys ei ole kuitenkaan vain uskomattomia keksintöjä ja positiivista pöhinää. Juntin mielestä on pohdittava tarkkaan millaista ja mihin tarkoitukseen pitkälle vietyä teknologiaa käytetään.

– Eettiset kysymykset ovat tärkeitä ja niitä on pohdittu paljon. Tulevaisuudessa vaaditaan paitsi lyhytviiveisyyttä ja valtavaa laskentakapasiteettia, myös verkkoja ja laitteita, joihin ihmiset voivat luottaa. Olemme nähneet, että mitä tahansa hyvään tarkoitukseen suunniteltua teknologiaa voidaan käyttää myös pahaan tarkoitukseen. Tietoturvan ja yksityisyyden suojan äärimmäistä tärkeyttä ei siis voi korostaa liikaa, hän sanoo.

Markku Juntti sai vuonna 2019 IEEE Fellow -arvonimen, kun maailman johtava tieteellinen ja ammatillinen järjestö Institute of Electrical and Electronics Engineers ylensi hänet korkeimpaan jäsenyysluokkaansa. IEEE Fellow -jäsenyysluokkaa pidetään teknologiayhteisössä arvostettuna huomionosoituksena ja tärkeänä urasaavutuksena

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta