Iso poliisioperaatio Kiimingissä: 29-vuotias mies otettu kiinni - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Iso poliisioperaatio Kiimingissä: 29-vuotias mies otettu kiinni

Poliiseja Kiimingissä.

Poliiseja Kiimingissä.

Julkaistu: 1.12. 19:38

Useat poliisipartiot lähtivät hoitamaan hälytystehtävää sunnuntai-iltana Kiiminkiin. Tehtävän päätteeksi poliisi otti kiinni 29-vuotiaan paikkakuntalaisen miehen.

Sunnuntai-iltana Kiimingissä nähtiin usean partion poliisioperaatio.

– Siellä otettiin yksi henkilö kiinni, Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan.

Johtokeskuspäivystäjä tarkentaa, että poliisi otti Kiimingissä kiinni yksityisasunnosta paikkakuntalaisen 29-vuotiaan miehen.

– Kiinniotto meni rauhallisesti, johtokeskuspäivystäjä kertoo.

Paikalla oli useiden poliisiautojen lisäksi myös ambulanssi. Johtokeskuksen mukaan sairaankuljetus oli paikalla varmentamassa tilannetta. Kukaan ei loukkaantunut operaatiossa.

Kiiminki sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Oulusta ja kuuluu Oulun kaupunkiin.

Kuvituskuva
Kuvituskuva
Kuvituskuva
Kuvituskuva

Lisää aiheesta