Kello 17.13 Oulun seudulla tapahtui hämmästystä ja kummastusta aiheuttanut yhteensattuma - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Kello 17.13 Oulun seudulla tapahtui hämmästystä ja kummastusta aiheuttanut yhteensattuma

Julkaistu: 13.11. 21:12

Lapsi ja vanhus jäivät lukkojen taakse 20 sekunnin välein – ”toisistaan riippumatta”.

Kello oli keskiviikkona 17.13,12, kun hätäkeskus sai ilmoituksen kolmivuotiaan lapsen jäämisestä autoon lukkojen taakse Iissä, joka on Oulun pohjoispuolinen pieni naapurikunta Perämeren rannikolla.

Tasan 20 sekuntia myöhemmin, kello 17.13,32 hätäkeskus sai ilmoituksen, että Oulussa kauppakeskus Valkeassa oli vanhus jäänyt lukkojen taakse yleisö-wc:ssä.

– Tapaukset olivat täysin toisistaan riippumattomia, korostaa päivystävä palomestari Hannu Timonen.

Huomiota ne silti herättivät, ja aitoa kummastusta ja hämmästystä Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen henkilökunnan keskuudessa.

– Kieltämättä yllättävä yhteensattuma, Timonen sanoo.

Sinänsä tehtävät eivät sisältäneet enää mitään – ylimääräistä – dramatiikkaa.

Lapsi oli päässyt pois autosta ennen kuin pelastuslaitos saapui paikalle, ja vanhus autettiin wc:stä pois pelastuslaitoksen yksikön voimin. Hän oli onnistunut herättämään ulkomaailman huomiota avunhuudoilla.

Timosen mukaan vanhus oli alunperin saattanut hätääntyä, minkä vuoksi hän ei ollut osannut toimia, kuten oven kanssa toimitaan, kun se halutaan avata lukitusta tilasta.

Myös muisti saattoi tällä kertaa olla ongelma, vaikka Timonen muistuttaa, että wc:n ovet saattavat tehdä tepposiaan myös ihmisille, jotka ovat periaatteessa täysin toimintakykyisiä.

Kauppakeskus Valkea on osuuskauppa Arinan vuonna 2016 valmistunut kauppakeskus Oulun keskustassa. Se rakentuu kahdesta korttelista ja katetusta kadusta. Ii on Suomen lyhyin kunnannimi ja lyhyin suomenkielinen paikannimi.

Lisää aiheesta