Aino sai huippuidean Ylläksen vaellusreissulla: ”Aika mahtavaa on saada oma Rotuaarin tiernatähti”

Julkaistu:

Oulun keskustan kävelykadulla Rotuaarilla roikkuneet tiernatähdet loistavat tulevina jouluina terasseilla, aidoissa, kuusen latvoissa ja toimistoissa.
Oulun kaupungin varikolla oli perjantaina havaittavissa pakettiautojen ja peräkärryjen ruuhkaa, kun Rotuaaria koristaneet tiernatähdet lähtivät uusien omistajien mukana maailmalle. Oulun lisäksi tähtiä näkyy tulevina vuosina muun muassa Tampereella, Raahessa, Kempeleessä, Ylikiimingissä ja Helsingissä.

Tiernatähdet ovat koristaneet Rotuaaria viimeksi jouluna 2011. Viestintä- ja markkinointitoimisto Luovan Työmaan toimitusjohtaja Juha Mikkilä kasasi autonsa peräkärryyn peräti yhdeksän suurta tiernatähteä. Niiden tulevalle käytölle hänellä on monenlaisia suunnitelmia.

– Vien työpaikalle ainakin neljä, molempiin toimistoihin Ouluun ja Helsinkiin. Lisäksi voisin nostaa yhden kotona lipputankoon. Voisin myös viedä yhden tupaantuliaislahjaksi kaverille, Mikkilä pohtii yli metrin levyisiä koristeita kantaessaan.


Mikkilä kiinnostui tiernatähdistä heti kun huomasi niiden tulevan julkisesti huutokaupattavaksi. Rotuaarin tähdissä häntä innostaa tarina.

– Tiernapoikakulttuuri ja tiernatähdet ovat osa perinnettä ja niihin liittyy hieno tarina. Sitä on mukava kertoa kysyjille. Olihan tämä jännittävä hetki, kun sai tulla hakemaan omia kappaleita, Mikkilä huomauttaa.

Rotuaarin tiernatähtiä huutokaupattiin netin välityksellä kaikkiaan 59 kappaletta. Ostajia kertyi 28. Teknisen isännöinnin harjoittelija Paula Korkeamaa ei yllättynyt huutokaupan suosiosta.

– Arvelin että nämä kiinnostavat ihmisiä. Hinnat pysyivät kohtuullisen suuruisina, 10-50 eurossa kappaleelta. Huutokauppa liittyy kaupungin varikon tyhjentämiseen, sillä varikon tilalle on tulossa asuinrakennuksia. Poisheittämisen sijaan kaupunki haluaa mieluummin laittaa tavaraa kiertoon silloin kun se on mahdollista, hän selvittää.

Tähdet ovat Korkeamaan mukaan melko hyvässä kunnossa. Joissakin tähdissä on mukana sähköjohdot ja lamppu. Suurikokoiset tähdet on päällystetty keltaisella, muovipintaisella kankaalla, jossa on vetoketjut. Osa ostajista aikoo riisua kankaat pois ja lisätä hyväkuntoisiin metallirunkoihin ledvaloja.

Oululainen Aino Arvola osti kolme tähteä. Hän aikoo puhdistaa ne ja lisätä runkoihin uudet valot. Kolmelle tähdelle kertyi hintaa 50 euroa.

– Onhan se aika mahtavaa kun omistaa Rotuaarin tiernatähtiä. Olin Ylläksellä vaeltamassa kun huomasin, että huutokauppa aukeni. Kännykällä pistin tarjouksia vetämään, Arvola kertoo.


Sähköpalveluyrittäjä Jouni Ranua ripustaa neljä tiernatähteä yrityksensä aitaan Kaukovainiolle.

– Ihan huvikseni laitoin tarjouksen. Otan kankaat pois ja laitan ledvalot kiertämään kehikkoa ja keskelle väriä vaihtavan lampun. Loppuvaiheessa huutokauppa meni ihan kilpailuksi, halukkaita ostajia on niin paljon, Ranua kertaa ostotapahtumaa.

Tulevana jouluna yksi isokokoinen tähti saattaa loistaa yli kaksikymmenmetrisen kuusen latvassa Ylikiimingissä. Keijo Wathenin mukaan kyseessä on puhdas heräteostos.

– Ideana on hinata tähti pihakuusen latvaan, mutta miten se onnistuu, sitä en vielä osaa sanoa. Haasteellinen homma, mies tuumaa omaa tähteä kuljettaessaan.

Kempeleestä kaupungin varikolle ajaneen pariskunnan toiveena on saada tähdistä persoonallinen koristelu vasta remontoidulle pihaterassille.

– Ajatuksena on sijoittaa tähdet terassin molempiin päihin Kempeleen Honkaseen. Saa nähdä onnistuuko, pariskunta tuumaa.