Helikopterionnettomuus vei rauhanturvaaja-Timon pyörätuoliin, mutta vain yksi asia harmittaa: ”En pysty pitämään Matikaisen Penalle antamaani lupausta” - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Helikopterionnettomuus vei rauhanturvaaja-Timon pyörätuoliin, mutta vain yksi asia harmittaa: ”En pysty pitämään Matikaisen Penalle antamaani lupausta”

Julkaistu: 9.7.2019 6:55

Timo Heikkisen etiäinen toteutui Namibiassa vuonna 1990. Alaraajoista halvaantuneen urheilumiehen elämän iloihin kuuluu kävelyrobotti. Kilometrejä on takana jo 300.

Ensi keväänä tulee 30 vuotta siitä, kun Helsingin yliopistollisen sairaalan ylilääkäri paljasti totuuden 35-vuotiaalle Timo Heikkiselle.

– Et kävele enää koskaan, Heikkinen kertoo lääkärin sanoneen.

– Silloin kyllä v-tutti.

Heikkinen oli toisaalta jo osannut varautua tietoon. Niin paha oli helmikuun alussa 1990 Etelä-Afrikassa tapahtunut helikopterionnettomuus.

Rauhanturvaajana toiminut Heikkinen osallistui harjoitukseen, jossa pelastettiin kuviteltuja potilaita maasta. Kone lensi ehkä vain 35 metrissä, kun polttoainejärjestelmä petti.

– Moottorin käyntiääni muuttui. Sitten rysähti.

Koneessa oli keskellä istuneen Heikkisen lisäksi pilotti ja lentomekaanikko. Onni onnettomuudessa oli se, ettei kone syttynyt tuleen.

– Pilotti kuoli, lentomekaanikko sai lieviä vammoja. Minä löin käteni kuljettajan penkkiin.

Lyönti oli kohtalokas. Kun varmuus alaraajahalvauksesta tuli, Heikkinen ei v-tutuksesta huolimatta romahtanut. Oululainen kasasi ajatuksensa ja koko elämänsä nopeasti.

– Alitajuntaisesti olin helpottunut. Se on minun luonteeni: en murehdi sitä, mikä on takana. Ajattelen vain, mitä on edessä, sillä siihen voi vaikuttaa.

Timo Heikkisellä on jo 300 kilometriä kävelyä alla. Tosin maisema ei robotissa vaihdu.

Timo Heikkisellä on jo 300 kilometriä kävelyä alla. Tosin maisema ei robotissa vaihdu.

Jollain tapaa Heikkinen oli jopa odottanut kohtaloaan.

– Minulla oli nuorena etiäinen, että joskus vielä istun pyörätuolissa.

Heikkinen oli siis valmis uudenlaiseen arkeen. Selkärangan hermopussien puristuksesta aiheutunut kipukaan ei miestä pysäyttänyt.

– Vammautuneena olen saanut niin monipuolisen elämän. Jos onnettomuutta ei olisi tapahtunut, olisin jäänyt 48-vuotiaana kapiaisena eläkkeelle ja se olisi ollut siinä.

– Jokin ovi sulkeutui, mutta tilalle avautui useita muita ovia. Rajoittumisen tekee vain ihminen itse.

Seinien sisään Heikkinen ei ole todellakaan jäänyt. Kiekkomiehelle jäi aikaa tehdä mitä tahtoo, ja tie vei kaukalon laidalle. Heikkinen kuulutti muun muassa vuosia Kärppien divaripelejä, toimi A-junnujen valmentajana ja naisjoukkueen managerina.

Valmentajana Heikkinen toimi myös Suomen invalidiliitossa. Pitkään Heikkinen johti suomalaisia vammaisurheilijoita, joten paralympialaiset ja muut arvokisat ovat vieneet miestä maailmalle yllin kyllin. Lisäksi muun muassa rauhanturvaajien ja vammautuneiden kriisinhallintaveteraanien yhdistysten luottamustoimet ovat taanneet valtavasti kilometrejä tien päällä.

– Vain yhdessä asiassa olen antanut periksi, Heikkinen myöntää ja kertoo tutun jääkiekkopersoonan, Leijonien päävalmentajana 1990 toimineen Pentti Matikaisen vierailusta.

– Pena kävi katsomassa minua Töölön sairaalassa. Lupasin Penalle, että luistelen vielä. Olen kyllä seissyt luistimilla, mutta taitaa olla niin, etten pysty pitämään lupaustani, Heikkinen sanoo ja hymyilee.

Kaikkea ei voi saada. Mutta ehkä muut asiat ovat lopulta tärkeämpiä. Kuten perhe: kaksi omaa lasta, yksi lapsenlapsi, vaimo ja hänen kaksi lastaan.

Menneeseen ei voi vaikuttaa, mutta tulevaan voi, tietää Timo Heikkinen.

Menneeseen ei voi vaikuttaa, mutta tulevaan voi, tietää Timo Heikkinen.

Ja HUSin ylilääkärikin oli tavallaan väärässä: kyllähän Heikkinen kävelee, selkäydinvammasta huolimatta! Kiitokset menevät robotisoidulle kuntoutuslaitteelle, jonka avulla halvaantunutkin saa jalat liikkeelle.

– Takana on nyt jo 450 000 askelta eli noin 300 kilometriä, Heikkinen kehaisee.

Paikasta toiseen robotti ei toki Heikkista vie. Mutta viiden vuoden tuttavuus koneen kanssa on muuttanut paljon. Heikkinen myöntää suhtautuneensa robottiin aluksi skeptisesti.

– Pussissa selkäranka venyy ja kipu vasemman jalan hermovälissä helpottaa. Enää en tarvitse jatkuvasti särkylääkkeitä. Ei tarvitse miettiä eikä sätkiä kipujen kanssa. Hermokipu on kaikista v-ttumaisinta.

– Pystyasennossa suolet ovat oikeassa asennossa ja vatsan toiminta paranee. On hieno tunne, kun lämpö valuu jalkoihin, Heikkinen kiittelee.

Pyörätuolin ja robotin välillä on yksi vissi ero.

– On erilaista kattoo elämää 180 sentin kuin 120 sentin korkeudesta!

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta