Lukuisat hakijat myöhästyivät nelostien onnettomuuden vuoksi lääketieteellisen pääsykokeesta – Oulun yliopisto pahoittelee, ei järjestä uusintakoetta

Julkaistu:

Oulun yliopistossa järjestetystä lääketieteellisten alojen valintakokeesta myöhästyi keskiviikkona 15.5. useita hakijoita valtatiellä 4 ja sen kiertotiellä sattuneiden liikenneonnettomuuksien vuoksi.
Oulun yliopistossa järjestetystä lääketieteellisten alojen valintakokeesta myöhästyi keskiviikkona 15.5. useita hakijoita valtatiellä 4 ja sen kiertotiellä sattuneiden liikenneonnettomuuksien vuoksi, yliopisto kertoo tiedotteessaan.

Oulussa oli mahdollista pyrkiä opiskelemaan lääketiedettä, hammaslääketiedettä ja eläinlääketiedettä kaikkiin näiden alojen hakukohteisiin, jotka sijaitsevat viidessä yliopistokaupungissa.

Valintakokeeseen oli mahdollista saapua kello 9.40 saakka, mikä oli myös valintakokeeseen saapuville annettu alkuperäinen ohje. Koe järjestettiin samanaikaisesti viidellä paikkakunnalla, joten viimeistä mahdollista saapumisaikaa ei voitu venyttää.

– Olemme erittäin pahoillamme kokeesta myöhästyneiden puolesta, sanoo lääketieteellisten alojen yhteisvalinnan koordinaattori Minna Hallia Oulun yliopistosta.

Uusintakoetta ei ole mahdollista järjestää, vaan seuraava mahdollisuus pyrkimiseen on ensi vuonna, yliopisto kertoo.

Myöhästyitkö pääsykokeista? Ota yhteyttä Ilta-Sanomiin joko sähköpostilla uutiset@iltasanomat.fi tai Whatsappilla numeroon 0406609019.