Pudasjärven traktorimurhasta epäillyn selitykset saivat aikaan hymähtelyä oikeudessa: ”Hän pelkäsi”

rac

Julkaistu:

Käräjät
Oulun käräjäoikeus jatkoi iltapäivällä Pudasjärven Livon kylässä sattuneen onnettomuuden käsittelyä. Ääneen pääsi murhasta syytetty mies.
Pudasjärvellä viime syyskuussa tapahtuneen traktorin ja pyörän yhteentörmäyksen käräjäistunnossa kuultiin keskiviikkona iltapäivällä traktorikuskia. Pienikokoinen, pusakkaan pukeutunut syytetty kuvaili tapahtumia värikkäin sanankääntein.

Erikoisen onnettomuuden toinen osapuoli kertoi monimutkaisesta suhteestaan sukulaismieheensä, joka kuoli onnettomuudessa. Traktoria ajanut mansikanviljelijä kiistää teon tahallisuuden.

Miehet olivat serkuksia. Viljelijä kertoi auttaneensa serkkuaan kaivon kaivamisessa, piipun muuraamisessa ja muissa töissä. He kuitenkin myös riitelivät ja uhkailivat toisiaan vuosien ajan.

Onnettomuus sattui pienellä sivutiellä syyskuussa 2018. Pyöräilijä ja traktori tulivat vastakkaisista suunnista. Pyöräilijä jäi traktorin alle ja hän sai kuolettavia vammoja traktorin edessä olevasta kauhasta. Viljelijän mukaan kauha osui eläkeläismieheen vahingossa. Syyttäjä väittää, että viljelijä ajoi tahallaan pyöräilijän päälle ja musersi hänet kuoliaaksi kauhalla.
Viljelijä kertasi tapahtumien kulkua ja sanoi, ettei hän ehtinyt jarruttaa tilanteessa. Traktorin vauhti oli alle 30 kilometriä tunnissa. Murhasta syytetty mies sanoi väistäneensä pyöräilijää kääntämällä renkaita voimakkaasti vasemmalle ja pyöräilijä jäi kiinni pyörän sarvista kauhaan. Siitä hän kimposi ojan penkalle.

Mansikanviljelijän mukaan pyöräilijä ajoi traktorin alle tahallaan ja hän oli yrittänyt samaa jo aiemminkin. Teon motiiviksi hän arvioi itsetuhoisuutta tulevien tapahtumien takia.

– Hän pelkäsi viinan ja huumeiden myynnistä kiinni jäämistä. Hän oli sanonut jo aikaisemmin, että hän mieluummin tappaa itsensä kuin lähtee vankilaan, syytetty mies sanoi käräjillä.

Miehen sanat saivat aikaan hymähtelyä uhrin omaisten joukossa. Istunnossa ovat läsnä uhrin sisarukset, joita kuultiin asianosaisina.
Syytetty kertoili laveasti elämästä Livon kylässä. Hänen mukaansa kuollut eläkeläinen trokasi viinaa kaikille kyläläisille. Lisäksi hän kantoi viljelijälle kaunaa metsäpalstan omistuksesta.

– Sain ostettua itselleni kolmen hehtaarin metsäpalstan, jota entinen omistaja ei halunnut myydä edesmenneelle eläkeläiselle. Hän oli siitä katkera ja halusi, että teen konkurssin ja menetän tilan, syytetty lateli.

Viljelijä syytti eläkeläistä myös kyläläisten polttoöljyn varastamisesta ja vaaratilanteiden aiheuttamisesta kylätiellä. Hänen mukaansa paljon pyörällä kylällä liikkunut mies mutkitteli tiellä pyöräillessään ja häntä piti väistää joskus pientareelle saakka.