Työntekijöitään sorkkaraudalla, paistinpannulla ja astalolla takonut yrittäjä vankeuteen – käräjäoikeus: Väkivalta poikkeuksellista ja häikäilemätöntä

Julkaistu:

Vastasynnyttänyttä avovaimoaan potkuin ja nyrkein, sekä jakeluyhtiön työntekijöitään jopa sorkkaraudalla hakannut yrittäjä tuomittiin Oulun käräjäoikeudessa lähes kahden vuoden vankeuteen.
Sanomalehden jakeluyhtiötä Pohjois-Pohjanmaalla pyörittänyt toimitusjohtaja ei omannut rikollista menneisyyttä, jolloin normaalisti vankeustuomio annetaan ehdollisena.

Tällä kertaa käräjäoikeus katsoi vastaajan harjoittaman väkivallan alaisiaan ja puolisoaan kohtaan olleen niin poikkeuksellista ja häikäilemätöntä, että tuomio oli annettava ehdottomana. Mikäli käräjäoikeuden laittomasta uhkauksesta, työturvallisuusrikoksesta ja seitsemästä eri pahoinpitelystä antama vuoden ja 10 kuukauden vankeustuomio jää voimaan, niin ensikertalaisena yrittäjä joutunee istumaan siitä noin puolet. Jutun syyttäjä vaati vähintään kahden vuoden ehdotonta vankeustuomiota.

Vakavin yksittäinen pahoinpitely kohdistui heinäkuussa 2014 nykyiseen ex-avopuolisoon. Kaksi viikkoa aiemmin nainen oli synnyttänyt keisarinleikkauksella perheeseen poikavauvan, mutta siitä huolimatta mies hakkasi vaimoaan nyrkeillä riidan yhteydessä. Kun nainen oli kaatunut maahan, niin maassa suojattomana maannutta avovaimoaan mies potki useita kertoja vatsaan ja muutamia kertoja selkään.

Väkivallan seurauksena avopuolison vuoto oli alkanut uudestaan. Lääkäriin hän ei uskaltanut mennä miehensä uhkailujen johdosta, mutta hän pyysi terveydenhoitolalla työskentelevää äitiään katsomaan ultraäänellä, onko vuotoja. Äiti oli havainnut tyttärensä kehossa olevat mustelmat. Mustelmista oli oikeudessa myös valokuvia, sillä pahoinpidellyn naisen ystävätär oli ottanut niistä kuvia.

Syyttäjän mielestä vastasynnyttäneen naisen hakkaaminen ja potkiminen olisi ollut törkeä pahoinpitely. Käräjäoikeus katsoi teon normaaliksi pahoinpitelyksi, sillä uhri ei ollut hakeutunut vammojensa vuoksi lääkärin hoidettavaksi.

Sanomalehtien jakeluyhtiössä sanomalehtien varhaisjakeluissa työntekijöihin kohdistuneet pahoinpitelyt ajoittuivat vuosiin 2015-2016. Kun huonosti hoidetusta lehtien jakelusta tuli lehtiyhtiöistä palautetta, niin toimitusjohtaja antoi työntekijöilleen palautetta nyrkiniskuin ja avokämmenellä läpsimällä. Yrityksen työilmapiirissä oli rutkasti parannettavaa, sillä väliin iskuja tehostettiin jopa sorkkaraudalla, paistinpannulla ja puisella astalolla.

Toimitusjohtaja kiisti pahoinpitelyt oikeudessa ja väitti työntekijöiden esittämiä pahoinpitelysyytöksiä lavastuksiksi. Mies kertoi kuullensa, että kaikki asianomistajat käyttivät huumausainetta ja myös levittivät niitä.

Vaikka käräjäoikeuden tuomion mukaan pahoinpitelyn uhrit myös myönsivät käyttäneensä huumausaineita vapaa-aikanaan, niin vankeustuomio oli tosiasia. Mies tuomittiin myös maksamaan useiden tuhansien eurojen korvaukset osalle uhreistaan.