Oulun seksuaalirikosepäillyt pysynevät vangittuna jutun käsittelyyn asti

Julkaistu:

Oulun käräjäoikeus on vanginnut kymmenen miestä viime vuonna julkitulleisiin alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosjuttuihin liittyen.
Alaikäisiin tyttöihin kohdistuneisiin seksuaalirikosepäilyihin liittyy Oulussa nyt 16 ulkomaalaistaustaista epäiltyä. Rikosnimikkeitä vyyhdissä ovat törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, pahoinpitely, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja vapaudenriisto.

Saksasta Suomeen tuotu seksuaalirikosepäilty vangittiin Oulussa: ”En ymmärrä mistä minua epäillään”

Ensimmäiset epäillyt vangittiin Oulun käräjäoikeudessa 24. lokakuuta 2018, seuraavat marraskuun lopussa ja joulukuun puolivälissä, viimeiset tammikuun puolivälissä 2019. Käräjäoikeus on käsitellyt joidenkin epäiltyjen uudelleenvangitsemista jo kolme kertaa.

Oulun käräjäoikeuden osastonjohtaja, käräjätuomari Janika Kaski kertoo, että oikeus harkitsee vangittuna pitämistä joka kerta uudelleen epäillyn tai hänen edustajansa pyynnöstä.

– Jos rikosnimike on esimerkiksi törkeä raiskaus, jonka minimirangaistus on 2 vuotta vankeutta, niin poliisi ja syyttäjä yleensä vaativat epäillyn pitämistä vangittuna jutun käsittelyyn saakka. Jos rikosnimike vaihtuu tai tutkinnassa tulee esiin uudenlaisia käänteitä, niin tilanne muuttuu erilaiseksi, hän toteaa.

Vangitsemisen ja vangittuna pitämisen edellytykset määritellään pakkokeinolaissa. Edellytykset ovat erilaiset riippuen siitä kuinka vakavasta rikoksesta on kyse.

Jos epäillyn rikoksen minimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta, muita erityisiä edellytyksiä ei tarvita, vaan epäilty voidaan vangita tällä perusteella. Lisäksi edellytetään, että vangitseminen ei ole kohtuutonta. Tällaisia rikoksia ovat esimerkiksi murha, tappo ja törkeä raiskaus.

Jos epäillystä rikoksesta voidaan tuomita vähemmänkin kuin kaksi vuotta vankeutta, mutta ankarin rangaistus on ainakin yksi vuotta vankeutta ja lisäksi joku erityisistä edellytyksistä täyttyy, epäilty voidaan vangita. Näitä erityisiä edellytyksiä ovat esimerkiksi jatkamisvaara, vaikeuttamisvaara ja niin sanottu karttamisvaara.

– Myös tällöin edellytetään, että vangitseminen ei ole kohtuutonta. Aina on myös käytettävä lievintä mahdollista tehokasta pakkokeinoa, Kaski selvittää.

Oulun yliopistosairaalassa epäillään tapahtuneen raiskaus marraskuussa 2018. Molemmat varkaudesta ja raiskauksesta epäillyt miehet on vapautettu. Kun kysymyksessä on perusmuotoinen raiskausepäily, vangittuna pitäminen edellyttää erityisen edellytyksen olemassaoloa.

– Jos nimike on törkeä raiskaus, niitä ei tarvita. Näin ollen on yleisempää, että törkeämmällä nimikkeellä vangitut pysyvät kiinni pääkäsittelyyn asti. Kaikissa tilanteissa joudutaan kuitenkin aina pohtimaan kohtuusnäkökohtia eli onko vangittuna pitäminen kohtuutonta asian laadun taikka rikoksesta epäillyn iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi, Kaski arvioi.