Oulun seutu

Synnytykset loppuvat Oulaskankaalla – Tuleville synnyttäjille annetaan jo uusia ohjeita

Julkaistu:

Oulaisissa sijaitsevan Oulaskankaan sairaalan synnytyksiä aletaan ohjata sadan kilometrin päähän Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
Valvira on arvioinut Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin pyynnöstä uudelleen Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan edellytykset. Uusi käsittely ei muuttanut aiempaa päätöstä. Korkeimman hallinto-oikeuden huhtikuussa 2018 tekemän päätöksen mukaisesti Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminta päättyy 31.12.2018 mennessä.

Oulaskankaan sairaalan synnytyksiä aletaan ohjata Oulun yliopistolliseen sairaalaan jo lähipäivien aikana. Vs. johtajaylilääkäri Juha Korpelaisen mukaan kaikki synnyttäjät mahtuvat ongelmitta OYS:aan.

– On valitettavaa, ettei Oulaskankaan synnytystoimintaa saatu jatkaa. Meillä on kuitenkin OYS:ssa riittävät resurssit, tarpeeksi tilaa ja osaavaa henkilökuntaa, joten pystymme ottamaan sairaalaan aiemmin Oulaskankaalla synnyttäneet äidit. Potilasturvallisuus ei vaarannu eikä kenenkään tarvitse olla asian vuoksi huolissaan, Korpelainen toteaa.

Korpelaisen mukaan Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri alkaa välittömästi suunnitella synnytysten siirtämistä Ouluun.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Oulaskankaan sairaalan toiminta muuttuu synnytysten lopettamisen myötä. Sairaalaa pidetään alueellisesti ja toiminnallisesti merkittävänä osana Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä ja toiminnan jatkuvuus halutaan turvata.

Johtaja Ilkka Luoman mukaan Valviralta pyydetty päätös on nyt saatu ja seuraavaksi täytyy kääriä hihat ja alkaa töihin.

– Haluamme, että Oulaskankaan sairaala on jatkossakin elinvoimainen aluesairaala. Alamme nyt aktiivisesti kehittää Oulaskankaan sairaalan roolia osana Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä. Näin turvaamme sairaalan jatkon ja Oulun eteläisen alueen väestön erikoissairaanhoidon palvelut myös tulevaisuudessa, Luoma toteaa.

Valviran vuonna 2016 tekemässä päätöksessä Oulaskankaan synnytystoiminta määrättiin lopetettavaksi laadun vuoksi. Valviran arvion mukaan synnytystoiminta ei täyttänyt terveydenhuoltolain ja sen alaisen päivystysasetuksen asettamia vaatimuksia.

Lue lisää: Tytin ja Markon vauvan henki oli kiinni kymmenestä minuutista – laiton synnytyspaikka pelasti

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri valitti päätöksestä ensin hallinto-oikeuteen ja sittemmin korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta huhtikuussa 2018 korkein hallinto-oikeus päätyi asiassa Valviran kannalle ja edellytti synnytystoiminnan lopettamista 31.12.2018 mennessä.

PPSHP:ssä toivottiin viimeiseen saakka Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan jatkuvan. Hoidon laatua nostettiin usean vuoden ajan muun muassa lisäämällä resursseja ja tehostamalla henkilöstön täydennyskoulutusta.

Keväällä 2018 STM:lle toimitetussa synnytystoiminnan poikkeuslupa-anomuksessa sairaanhoitopiiri sitoutui vielä kehittämään toimintaa perustamalla aikuisten tehostetun valvonnan yksikön Oulaskankaalle.

Lokakuussa 2018 PPSHP pyysi Valviralta Oulaskankaan synnytystoiminnan laadun uudelleen arviointia tehtyjen kehittämistoimenpiteiden ja -suunnitelmien pohjalta. Kiireellisesti suorittamassaan uudessa arvioinnissa Valvira ei kuitenkaan nähnyt perusteita muuttaa aikaisempaa päätöstään.

Valviran 7.11.2018 tekemän päätöksen mukaan Oulaskankaan sairaalassa ei ole KHO:n päätöksen jälkeen tehty eikä suunniteltu tehtävän sellaisia olennaisia muutoksia toimintaan, joilla synnytystoiminnan laatua ja potilasturvallisuutta olisi parannettu ratkaisevasti.

Toiminta ei myöskään täytä valtioneuvoston asetuksessa kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä annettuja vaatimuksia tehohoidon eikä soveltuvan kirurgisen erikoisalan ja radiologian päivystyksen osalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt