Oulun seutu

Club Teatria löysi uudet tilat Oulusta – rauta­kauppaan peräti 4 000 hengen jättimäinen keikka­paikka

Julkaistu:

Oulun musiikkielämää vuodesta 2005 lähtien ilahduttanut Club Teatria on saanut uudet, entistä ehommat tilat Limingantullin Krouvintieltä. Entisen Starkki-rautakaupan tilat muokataan sopivaksi jopa 4 000 hengelle.
Uusi ja uljas Club Teatria avaa ovensa marraskuun puolivälissä kaksipäiväisellä tapahtumalla. Pääesiintyjänä on Sunrise Avenue. Promoottori Marco Järvenpää vakuuttaa, että jatkossakin lavalla nähdään ja kuullaan monenlaista musiikkia.

– Teatriasta on jäänyt yleisölle mielikuva raskaan musiikin edustajana, mutta kun katsoo vuosien aikana siellä olleita esiintyjiä, niin aika monipuolisesti kaikenlaista on ollut tarjolla. Ehkä oma ulkoinen olemukseni ja se, että aloitettiin Twisted Sisterillä 13 vuotta sitten, on hieman vääristänyt käsityksiä, Järvenpää pohtii.

Uusi paikka rakennetaan mahdollisimman monipuoliseksi. Järvenpään suunnitelmissa on tilojen muunneltavuus siten, että sisällä voidaan pitää myös pieniä parin sadan ihmisen tilaisuuksia.

– Etsimme sopivia tiloja viisi vuotta. Paikan piti olla tarpeeksi suuri ja tarpeeksi korkea. Kauan siinä meni, mutta synkkyyteen ei voinut vaipua. Nyt on hieno paikka, kaikin puolin hyvät tilat, Järvenpää kehuu Krouvintien rakennustyömaalla kävellessään.

Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Club Teatria toimi alun perin entisen Atrian tiloissa Härkätiellä vuosina 2005–2013. Se oli Suomen suurin rockklubi-monitoimitila. Lattiapinta-alaa rakennuksessa oli noin 2 000 neliömetriä ja tilan korkeus noin 15 metriä. Yleisöä sinne mahtui noin 2 500.

Teatria-nimen paikka sai Oulun teatterista, joka toimi tiloissa kaupunginteatterin korjaustöiden ajan. Rakennus purettiin vuonna 2014, ja sen paikalle on rakennettu kerrostaloalue.

Tiloissa tapahtumia järjestänyt Oulun Tapahtumat Oy on viiden vuoden aikana järjestänyt Oulussa satunnaisia keikkoja muilta vuokratuissa tiloissa sekä Torniossa Elämystehdas Lapparissa. Tornion toiminta jatkuu myös Oulun uuden Teatrian avaamisen jälkeen.

– Siellä on ollut vaihtelevasti yleisöä. Olemme pikkuhiljaa päässeet sisälle länsirajan kulttuuriin. Talousalue pitää oppia tuntemaan, ennen kuin siellä voi toteuttaa menestyksekästä toimintaa. Lappariin mahtuu enimmillään yleisöä noin 1 400, Järvenpää kertoo.

Club Teatrian 18 vuoden toiminnan aikana Suomen musiikkielämässä on tapahtunut mullistus, joka koskettaa kaikkia tapahtumanjärjestäjiä. Järvenpää on huomannut, että yleisön kiinnostus artisteja kohtaan on kasvanut ja se taas on johtanut keikkapalkkioiden nousuun.

– Tuotanto- ja artistikulut ovat nousseet melkoisesti. Se heijastuu suoraan myös lippujen hintoihin. Muutos on sekin, että musabisnes on entistä ammattimaisempaa, oululaispromoottori sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt