Sanomalehti Kaleva on haastatellut viittä Pohjolakotiin nuoruudessaan sijoitettua aikuista. Osa heistä pitää entisen sijoituspaikkansa käytäntöjä ihmisarvoa alentavana, osa taas sanoo saaneensa oikaistua siellä asiansa kuntoon.
14-vuotiaana kotoaan perheväkivallan takia karannut Noora (nimi muutettu) kertoo Kalevassa, että perhekodin äiti oli tosi tarkka siisteydestä.
– Älyttömintä oli se, että sauna piti pestä hammasharjalla muutaman kerran vuodessa, nyt noin nelikymppinen Noora muistelee Pohjolakodin aikoja.
– Joskus sain ylle sairaalamaisen hoitopuvun. Muulloin piti olla omissa alusvaatteissaan tai alasti. Vessan kaakeleiden välit piti putsata hammasharjalla, kertoo 13-vuotiaana Pohjolakotiin monen laitoksen kautta muuttanut Mira.
Kaikilla haastatelluilla ei ollut kielteistä kuvaa Pohjolakodin käytännöistä. Kalevan haastattelema mies muistelee Kalevassa, että kodissa tehtiin paljon yhdessä ja elettiin normaalia arkea.
Muhoksen yksikön entiset työntekijät kuvailevat Helsingin Sanomissa Pohjolakotia viimeiseksi paikaksi ennen vankilaa.
– Nuorilla on pitkä laitosten ketju takana, rikoksia ja karkaamisia edellisistä laitoksista, sanoo Pohjola-kodin entinen työntekijä Juhani Pelkonen Helsingin Sanomien haastattelussa.
Entiset työntekijät kertovat HS:lle, että kodissa ei käytetty nuorten apuna paljoakaan terapiaa, mutta sen sijaan psykoosilääkkeitä käytettiin runsaasti.
Pohjola-kodin johtaja Kati Lehtola sanoo HS:lle, että Muhoksen yksiköissä on paljastusten jälkeen lisätty liikkumisvapautta. Johtajan mukaan vapaamman oleskelun seurauksena nuorten karkureissut, rikokset ja huumeidenkäyttö on lisääntynyt.
Lastensuojelun karu arki nousi voimakkaasti keskusteluun, kun Pohjolakoti sai elokuun lopussa eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen yllätystarkastuksessa moitteita joistakin käytännöistä ja lasten epäasiallisesta kohtelusta.
Tarkastuksessa ääneen pääsivät lapset itse. He sanoivat henkilökunnan usein jopa tahallaan ärsyttäneen ja kiihdyttäneen tilanteita niin, että ne olivat yltyneet väkivaltaisiksi.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on vaatinut sosiaali- ja terveysministeriöltä nopeita toimia ja kaikkien koulukodeissa olevien lasten kuulemista.
Pohjolakodin käytäntöjä on puitu myös käräjillä. Kesäkuussa 2016 Oulun käräjäoikeus tuomitsi kaksi perhekotinuorta vankeuteen Muhoksella tapahtuneesta Metsolan perhekodin työntekijän surmasta.
Toinen nuori mies tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen nuorena henkilönä tehdystä murhasta ja ryöstöstä. Toinen teinipoika tuomittiin neljästä eri rikoksesta, muun muassa nuorena henkilönä tehdystä taposta 8 vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen. Hovioikeus muutti myöhemmin toisenkin nuoren tuomion murhaksi ja pidensi tuomiota 12 vuoteen.
Oulun käräjäoikeuteen on tulossa myös toinen vakava rikos, jonka tekijäksi epäillään Muhokselle lastenkotiin sijoitettua nuorta. Teinityttö oli teon aikaan 15-vuotias ja hänen epäillään valmistelleen kahteen lastenkodin työntekijään kohdistunutta törkeää henkeen tai terveyteen kohdistuvaa rikosta.
Jutun käsittely piti aloittaa toukokuussa, mutta sitä lykättiin tammikuulle 2019.
Muhoksella sijaitsevaan Koulukoti Pohjolakotiin kuuluvat Pohjolan koulu, Perhekoti Karhula, kaksi sijaishuollon yksikköä, kolme sijaishuollon erityisyksikköä sekä kriisi- ja erityisen huolenpidon yksikkö.