Oulun seutu

Räppäri Sana kuvasi videon, jossa Oulu on näkyvästi esillä

Julkaistu:

Sanna Rönnberg jätti karaoketyöt ja keskittyy nyt keikkailuun.


Oululaisräppäri Sana on julkaissut videon, jossa kotikaupunki Oulu on näkyvästi esillä. Kiitos sulle -kappale julkaistiin heinäkuussa. Biisi käsittelee parisuhteen loppumista uudesta näkökulmasta.

Sana eli Sanna Rönnberg on tyytyväinen kappaleen saamaan vastaanottoon ja iloitsee raikkaasta videosta. Sen on kuvannut ja editoinut Jani Kakko.

Räppärin ideoissa videolle piti saada villiä meininkiä ja Oulun tori täynnä bailaavaa kansaa. Lopputulos on kuitenkin yksinkertaisempi.

– Vielä kuvauspäivänäkin meillä oli kuvaajan kanssa vähän eri ajatus videosta, mutta lopulta yhdisteltiin molempien ideoita ja saatiin huikea lopputulos. Oon todella tyytyväinen, Sana toteaa tyytyväisenä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Erobiisi on hänen mukaansa otettu hyvin vastaan.

– Oon saanut paljon palautetta, kuinka kappale on tsempannut eron keskellä. Mahtavaa, että musiikilla voi auttaa ihmisiä. Spotifyssa kuunteluja on jo noin 150 000.

Uusien biisien myötä Sanan työ karaoken parissa on jäänyt ja keikkojen määrä on lisääntynyt. Uutta musiikkiakin hän työstää koko ajan.

– Kyllä sieltä vielä tälle vuodelle uutta julkaisua tulee, hän lupaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tässä on Korkeasaaren uusi sammakko, joka hikoilee 200 kertaa morfiinia tehokkaampaa myrkkyä
      Kotimaa
    3. Ehdokkaat joutuivat koville Ressun lukion vaalipaneelissa
      Politiikka
    4. Åmselen kolmoismurhaaja Valjakkala taas epäiltynä rikoksista – poliisi vaati vangittavaksi, oikeus hylkäsi vaatimuksen
      Kotimaa
    5. Kauhua kylvänyt SM-liigan pahamaineinen jäähykuningas on yllättänyt lähes kaikki – ”En halua tapella enää koskaan”
      SM-liiga
    6. Suomalainen Hans, 54, löysi rinnalleen filippiiniläisen Sandran, 31: ”Kun täytin 50, ajattelin, että olen lopun elämääni sinkku”
      Seksi & Parisuhde
    7. Jarkko löysi kirpputorilta aarteen pilkkahintaan – asiantuntija täräyttää tiskiin todellisen hinnan
      Asuminen
    8. Matti Nykänen ei saa tavata lapsenlapsiaan – asiantuntija kertoo näkemyksensä surullisen yleiseen ilmiöön: ”Isovanhempi ei ole perheessä ykkönen”
      Viihde
    9. Kanerva: painostus hävittäjähankinnoissa vähintään yhtä kovaa kuin 1990-luvulla – ”Olen kuullut värikkäitä puheenvuoroja”
      Politiikka
    10. Tunti sitten
    11. Remonttien kotimyynti kuriin, vaatii Kuluttajaliitto – ”Arkiongelma, joka voi viedä vararikkoon”
      Oma raha
    12. Suomen junailema huippukokous kuivumassa kasaan – Ulkoministeriö: ”Kutsuja kannattaa lähettää sitten, kun niihin vastataan myönteisesti”
      Politiikka
    13. Näytä lisää