Alle 50 hengen eksklusiivinen yhdistys voi saada nyt 25 uutta jäsentä – mutta pääsevätkö kaikki kultaleijonat heti mukaan?

Suomen olympiavoittajien yhdistys saa Leijonista uusia nuoria jäseniä, mutta otetaanko heidät kaikki kerralla? Sitä yhdistyksessä nyt pohditaan.

Pertti Ukkola oli iloinen, kun suomalaisten olympiavoittajien kerhoon saatiin lisää jäseniä.

23.2. 10:48

Olympiakultaa Montrealissa vuonna 1976 paininut Pertti Ukkola, 71, toimii Suomen olympiavoittajien yhdistyksen puheenjohtajana. On toiminut vuodesta 1997.

Sinä aikana olympiavoittajien rivit ovat harventuneet. Kun Ukkola tuli yhdistyksen puheenjohtajaksi, jäseniä oli hänen muistelunsa mukaan 65. Nyt niitä on 45 tai 46.

– Järjestö on kuihtunut. En tiedä johtuuko se huonosta puheenjohtajasta, Ukkola vitsailee ja nauraa perään.

Vuonna 2016 Ukkola heitti yhdistyksen käynnistäneen jäsenhankintakampanjan.

– Jäsenmaksua ei ole, mutta olympiakisoissa pitäisi seisoa korkeimmalla korokkeella, Ukkola veisteli tuolloin.

Ehkä Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kuuli painilegendan taannoisen toiveen. Sunnuntaina olympiavoittajia tuli kerta rysäyksellä 25 lisää, kun kiekkosankareiden kaulaan pujotettiin kultaiset mitalit.

– Hauskaa että tämmöinen tapahtui. Otetaanko kaikki kerralla vai muutama kerrallaan, sitä käsitellään lauantain kokouksessa Lahdessa.

Puheenjohtaja selventää, että yhdistys perustettiin alunperin yksilöurheilijoille.

Joukkuelajin olympiavoiton mahdollisuutta on toisinaan nostettu yhdistyksessä esiin, mutta laajemmin siitä ei ole keskusteltu.

– Olympiakomitea maksaa yhdistyksen tapahtumat ja yöpymiset. Sehän maksaisi aika tavalla, jos kaikki rysähtäisivät kerralla sisään, Ukkola tuumaa ja naurahtaa.

Vuonna 1950 – muutama vuosi ennen Helsingin olympialaisia – Suomen kultamitalimiehet nimellä perustettu yhdistys muutti nimensä nykyiseen muotoon vuonna 1969.

Alkuaikoina yhdistyksen puuhamiehinä toimivat muun muassa Maalaisliiton kansanedustaja Antti J. Rantamaa sekä keihäänheiton olympiakultaa Lontoossa vuonna 1948 kiskaissut Tapio Rautavaara.

1950-luvulla yhdistys keräsi rahaa olympiarahastoon erilaisilla tempauksilla. Niistä kenties näkyvin oli Rantamaan kirjoittama Olympiavoittajien testamentti, jossa esiteltiin maan urheilusankareita.

Sittemmin Suomen olympiamenestys on ehtynyt. Ennen Leijonia Suomessa ehdittiin viimeisen 15 vuoden aikana juhlia ainoastaan kolme uutta olympiavoittajaa: ampuja Satu Mäkelä-Nummelaa vuonna 2008 sekä hiihtäjäkaksikko Sami Jauhojärveä ja Iivo Niskasta 2014.

Vuosien saatossa olympiavoittajien keski-ikä on luonnollisesti noussut.

Olympiavoittajat kokoontuivat Turun vanhalla hautausmaalla vuonna 2016.

Yhdistyksen seitsemänhenkisen hallituksen tuoreimmat olympiavoittajat ovat Barcelonassa 1992 kultaa melonut Mikko Kolehmainen, 57, sekä samana vuonna Albertvillessä viidellä kilometrillä kultaan hiihtänyt Marjut Rolig, 56.

Ukkola luonnehtii yhdistyksen toimintaa yhdessäoloksi. Yhdistys kokoontuu kesäisin, yleensä Kalevan kisojen yhteydessä ja kertaalleen myös talviaikaan.

– Se on myös ikääntyneiden jäsenten auttamista. Siiri ”Äitee” Rantaselle hommattiin hiljattain jalkatuki.

Hiihtolegenda Rantaselta, 97, amputoitiin toinen jalka tammikuussa 2021.

Näkyvänä perinteenä yhdistys on kunnioittanut menehtyneitä olympiavoittajia kaivertamalla olympiarenkaat hautakiviin.

– Urheilijan eläke oli olympiavoittajien touhuama, Ukkola lisää.

– Se ei mennyt suunnitellusti, kun jokainen ei saanut täyttä eläkettä. Rantaselle saatiin täysi eläke, muille puolikas.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?