Kommentti: Venäjä suhmuroi olympialaisten kulisseissa mystistä peliä – sen takia Naisleijonat joutui syyttä naurunalaiseksi

Naisleijonia on turha syyttää koronahysteriasta, sillä Venäjän olympiakomitean naisten kiekkojoukkueessa on selvästi jotain hyvin mystistä koronamätää, josta ei ole kerrottu julkisuuteen, kirjoittaa Teemu Suvinen Pekingistä.

Maskilla vai ilman?

Peking

Naisten jääkiekon uskottavuus koki kolauksen, kun Kanadan ja Suomen pelaajat viilettivät kaukalossa kasvomaskit ristikkojensa alla Venäjän olympiakomitean joukkuetta vastaan.

Naisleijonille naurettiin Suomessa, ja heitä pilkattiin ylivarovaisuudesta sekä koronavarjelun liioittelusta.

Koko maskivyyhtiä on yleisesti pidetty naurettavana ja olympiaturnauksen arvoa alentavana.

Tottahan se on, etteivät kasvomaskit kuulu huippu-urheiluun, jossa liikutaan fyysisen suorituskyvyn äärirajoilla.

Pelaajatkin myönsivät ottelun jälkeen, että suorituskyky kärsi suojaimista.

Naisleijonat joutui kuitenkin pilkan kohteeksi turhaan.

Venäjä-ottelun panos ja hetkelliseksi naurunaiheeksi joutuminen on pientä sen kauhuskenaarion rinnalla, että korona lähtisi leviämään valtoimenaan joukkueen keskuudessa juuri ennen pudotuspelejä, ja Naisleijonia kärrättäisiin sankoin joukoin ambulanssilla eristystiloihin.

Naisleijonia on turha syyttää koronahysteriastakaan, sillä Venäjän olympiakomitean naisten kiekkojoukkueessa on selvästi jotain hyvin mystistä koronamätää, josta ei ole kerrottu julkisuuteen.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto (IIHF) on erittäin tietoinen venäläisten epäselvästä koronatilanteesta.

IIHF oli informoinut sekä Kanadaa että Suomea ”Venäjän olympiakomitean joukkueen sisäisestä terveystilanteesta” ottelupäivien aamuna.

Julkisuuteen IIHF on unohtanut asiasta tiedottaa.

Saatuaan IIHF:n tilannepäivityksen molemmat joukkueet päätyivät käyttämään kasvomaskeja venäläisiä vastaan.

Tämän lisäksi kanadalaiset vielä kieltäytyivät lähes tunnin ajan ennen ottelua siirtymästä jäälle, koska heillä ei ilmeisesti ollut päivitettyä tietoa venäläisten tuoreimmista koronatesteistä.

Ei tarvitse olla nero tulkitakseen, että IIHF on kertonut jotain erittäin huolestuttavaa venäläisten koronatilanteesta sekä Kanadalle että Suomelle.

Kasvomaskit eivät häirinneet Naisleijonia. Joukkue kaatoi Venäjän 5–0 ja kohtaa seuraavaksi puolivälierässä Japanin.

Suomen olympiajoukkueen johtajan Mika Lehtimäen mukaan päätöksen Naisleijonien kasvomaskeista tekivät yhdessä Olympiakomitean ja Naisleijonien johtoportaat.

Maskipäätökseen johtaneessa palaverissa oli mukana myös olympiajoukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen, joka on tehnyt hartiavoimin töitä Suomen joukkueen koronaturvallisuuden eteen.

Koska kyse on venäläisten terveystiedoista, Lehtimäki ei voi paljastaa tarkkaa syytä maskipäätökselle. Hän kuitenkin painottaa, ettei kasvomaskeja pueta olympiaotteluun kevyin perustein.

– Saimme tiedon siitä, mikä on Venäjän joukkueen tilanne kaiken kaikkiaan koronan suhteen, Lehtimäki asettelee tarkasti.

Venäläisten koronatilanne ei ole julkisuuteenkaan kerrottujen tietojen perusteella erityisen hyvä.

Reutersin mukaan viime viikolla kuusi Venäjän olympiakomitean joukkueen pelaajaa asetettiin karanteeniin positiivisen tuloksen takia. Reuters uutisoi yhdestä uudesta venäläispelaajan tartunnasta myös ennen tiistain Suomi-ottelua.

Tiedot tuosta tartunnasta ovat hähmäisiä.

Venäläisen Ria Novostin mukaan Venäjän olympiakomitean joukkueen valmentaja Jevgeni Bobariko sanoi, että joukkueen koronatulokset valmistuivat kesken Kanada-ottelun maanantaina.

Hänen mukaansa kaikki tulokset olivat negatiivisia. Siksi venäläiset luopuivat maskeista toisen erätauon jälkeen, vaikka kanadalaiset pitivät suojaimet paikoillaan ottelun loppuun sakka.

Kanada-ottelun jälkeen venäläispelaaja Polina Bolgarevan testitulos olikin sitten yllättäen vaihtunut positiiviseksi.

– En ymmärrä, miten se tapahtui. Hänen aamun testinsä näytti negatiivista mutta vaihtuikin positiiviseksi, päävalmentaja ihmetteli.

Sitä ihmettelevät varmasti myös kanadalaiset ja suomalaiset.

Suomen joukkueesta tihkuneiden tietojen ja rivienvälitulkinnan perusteella Venäjän olympiakomitean joukkueen koronatilanne lienee todellisuudessa vielä paljon epäselvempi kuin mitä julkisuuteen on kerrottu.

Siitä huolimatta venäläiset eivät suostuneet käyttämään kasvomaskeja Suomea vastaan, vaikka Suomen joukkueen johto sitä oli toivonut.

– Emme saaneet perusteluja, Lehtimäki kertoo.

Ilmeisesti kaikki Suomi-ottelussa pelanneet venäläispelaajat olivat antaneet negatiivisen koronanäytteen, mutta Lehtimäen mukaan Suomen joukkue halusi varoa venäläisten mahdollisesti piilossa kyteviä, testeiltä vielä piilottelevia tartuntoja.

– Sellaisista tapauksista on olemassa esimerkkejä, Lehtimäki sanoo.

Naisleijonat ei olisi ryhtynyt tällaiseen varotoimeen, mikäli huoli ei olisi aiheellinen.

Lehtimäen mukaan pelaajatkaan eivät vastustelleet kasvomaskien käyttöä saatuaan tiedon venäläisten tilanteesta.

Tuskin yksikään pelaajista halusi suurimmalla mahdollisella näyttämöllä vain testata hapenottokykynsä ylärajoja pienellä lisähaasteella ilman erityisen painavaa syytä.

Suomen johtoryhmä ei voi kertoa tietoa venäläisten koronatilanteesta, mutta joko Kansainvälisen olympiakomitean (KOK), IIHF:n tai Venäjän olympiakomitean joukkueen pitäisi ehdottomasti valottaa asiaa.

Itsepäinen salailu on jo asettanut maskipilkan kohteeksi sekä Kanadan että Suomen joukkueen sekä kolhinut olympiaturnauksen arvoa ja naiskiekon uskottavuutta.

Katsojien olisi helpompi ymmärtää maskeihin verhoutuminen, jos koronatilanteesta kerrottaisiin avoimesti.

Naisleijonilla oli kasvomaskit, Venäjällä ei.

Ja jos Venäjän olympiakomitean joukkue on vaaraksi muille, miksi se saa jatkaa pelaamistaan normaalisti?

Periaatteessa Pekingin olympialaisten protokollan pitäisi olla hyvin selvä: jos pelaajan koronatesti piippaa positiivista, hänet siirretään sivuun, mutta joukkueen pelit jatkuvat normaalisti.

Jos testit ovat negatiivisia, ongelmaa ei pitäisi olla.

Siksi maskeihin turvautumiseen ei pitäisi olla mitään järkevää syytä.

Koska maskeihin ovat kuitenkin turvautuneet sekä Kanada että Suomi, on vahva syy olettaa, että naisten jääkiekkoturnauksen kulisseissa suhmuroidaan nyt erikoista koronapeliä, jonka keskiössä on Venäjän olympiakomitean joukkue.

Se on taas yksi surullinen alaluku koronaolympialaisina historiaan jäävien Pekingin olympialaisten tarinassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?