Yhdysvallat nousi viime hetkellä mitali­taulukon kärkeen Kiinan ohi – näin kauas Suomi jäi muista Pohjoismaista: ”Tältä joukkueelta ei juuri parempaa voinut odottaa”

Suomen mitalisaalis oli olympiahistorian toiseksi huonoin ja sijoitus mitalitaulukossa surkein kautta aikojen.

Arvi Savolaisen Tokion mitalihaaveet jäivät monen muun suomalaisurheilijan tavoin pelkiksi haaveiksi.

8.8.2021 17:33

Yhdysvallat on voittanut Tokion olympialaisten mitalitaulukon. Kiina johti mitalitilastoa vielä ennen päätöspäivää, mutta Yhdysvallat nousi sunnuntaina kisojen ykkösmaaksi.

Yhdysvallat keräsi Tokiossa 39 kultaa, 41 hopeaa ja 33 pronssia, eli yhteensä 113 mitalia. Kiinan saldo oli 38 kultaa, 32 hopeaa ja 18 pronssia. Yhdysvallat nousi Kiinan ohi nappaamalla päätöspäivänä kolme kultaa.

Yhdysvallat oli mitalitilaston ykkönen myös Lontoossa 2012 ja Riossa 2016. Kiina päihitti Yhdysvallat kotikisoissaan Pekingissä 2008.

Mitalitaulukon kolmonen oli kisaisäntä Japani, joka ylsi kaikkien aikojen parhaaseen tulokseensa olympialaisissa. Japani keräsi 27 kultaa ja yhteensä 58 mitalia.

FAKTA

Tokion olympialaisten mitalitaulukko

Matti Mattsson oli toinen Suomen olympiamitalisteista.

Kesäolympialaisten mitalitaulukko 339/339 lajin jälkeen (kultaa, hopeaa, pronssia, yhteensä):

  1. USA 39 41 33 113

  2. Kiina 38 32 18 88

  3. Japani 27 14 17 58

  4. Britannia 22 21 22 65

  5. Venäjän olympiakomitea 20 28 23 71

  6. Australia 17 7 22 46

  7. Hollanti 10 12 14 36

  8. Ranska 10 12 11 33

  9. Saksa 10 11 16 37

  10. Italia 10 10 20 40

  11. Kanada 7 6 11 24

  12. Brasilia 7 6 8 21

  13. Uusi-Seelanti 7 6 7 20

  14. Kuuba 7 3 5 15

  15. Unkari 6 7 7 20

  16. Etelä-Korea 6 4 10 20

  17. Puola 4 5 5 14

  18. Tshekki 4 4 3 11

  19. Kenia 4 4 2 10

  20. Norja 4 2 2 8

  21. Jamaika 4 1 4 9

  22. Espanja 3 8 6 17

  23. Ruotsi 3 6 0 9

  24. Sveitsi 3 4 6 13

  25. Tanska 3 4 4 11

  26. Kroatia 3 3 2 8

  27. Iran 3 2 2 7

  28. Serbia 3 1 5 9

  29. Belgia 3 1 3 7

  30. Bulgaria 3 1 2 6

  31. Slovenia 3 1 1 5

  32. Uzbekistan 3 0 2 5

  33. Georgia 2 5 1 8

  34. Taiwan 2 4 6 12

  35. Turkki 2 2 9 13

  36. Kreikka 2 1 1 4

  37. Uganda 2 1 1 4

  38. Ecuador 2 1 0 3

  39. Irlanti 2 0 2 4

  40. Israel 2 0 2 4

  41. Qatar 2 0 1 3

  42. Bahama 2 0 0 2

  43. Kosovo 2 0 0 2

  44. Ukraina 1 6 12 19

  45. Valko-Venäjä 1 3 3 7

  46. Romania 1 3 0 4

  47. Venezuela 1 3 0 4

  48. Intia 1 2 4 7

  49. Hongkong 1 2 3 6

  50. Filippiinit 1 2 1 4

  51. Slovakia 1 2 1 4

  52. Etelä-Afrikka 1 2 0 3

  53. Itävalta 1 1 5 7

  54. Egypti 1 1 4 6

  55. Indonesia 1 1 3 5

  56. Etiopia 1 1 2 4

  57. Portugali 1 1 2 4

  58. Tunisia 1 1 0 2

  59. Viro 1 0 1 2

  60. Fidzhi 1 0 1 2

  61. Latvia 1 0 1 2

  62. Thaimaa 1 0 1 2

  63. Bermuda 1 0 0 1

  64. Marokko 1 0 0 1

  65. Puerto Rico 1 0 0 1

  66. Kolumbia 0 4 1 5

  67. Azerbaidzhan 0 3 4 7

  68. Dominikaaninen tasavalta 0 3 2 5

  69. Armenia 0 2 2 4

  70. Kirgisia 0 2 1 3

  71. Mongolia 0 1 3 4

  72. Argentiina 0 1 2 3

  73. San Marino 0 1 2 3

  74. Jordania 0 1 1 2

  75. Malesia 0 1 1 2

  76. Nigeria 0 1 1 2

  77. Bahrain 0 1 0 1

  78. Saudi-Arabia 0 1 0 1

  79. Liettua 0 1 0 1

  80. Pohjois-Makedonia 0 1 0 1

  81. Namibia 0 1 0 1

  82. Turkmenistan 0 1 0 1

  83. Kazakstan 0 0 8 8

  84. Meksiko 0 0 4 4

  85. Suomi 0 0 2 2

  86. Botswana 0 0 1 1

  87. Burkina Faso 0 0 1 1

  88. Norsunluurannikko 0 0 1 1

  89. Ghana 0 0 1 1

  90. Grenada 0 0 1 1

  91. Kuwait 0 0 1 1

  92. Moldova 0 0 1 1

  93. Syyria 0 0 1 1

– 36 prosenttia joukkueen urheilijoista ylitti itsensä ja sijoittui paremmin tulosluetteloissa kuin lähtölistoissa. 40% urheili omalla tasollaan ja 24 % jäi lähtölistoja huonommille sijoille. Tämä on poikkeuksellisen hyvä prosenttijakauma, Suomen olympiajoukkueen johtaja Mika Lehtimäki analysoi.

Mitaleille ylsi yhteensä 93 maata. Suomi oli mitalitaulukon 85. kahdella pronssillaan; Mira Potkonen saavutti himmeimmän mitalin nyrkkeilyn 60 kilon sarjasta ja Matti Mattson 200 metrin rintauinnista. Tulos on Rion olympialaisten yhden pronssin saaliin jälkeen historian toiseksi huonoin. Mitalitaulukossa Suomi ei ole koskaan sijoittunut yhtä heikosti.

Olympiajoukkueen johtaja Mika Lehtimäki totesi Olympiakomitean tiedotteessa ”Suomen onnistuneen lähtötasoon nähden erinomaisesti”.

– Tältä joukkueelta ei juuri parempaa suoritusta olisi voinut odottaa.

Lehtimäen mukaan Suomen joukkueessa urheilijan mittarina ei ole menestys, vaan ”se, että uskaltaa rohkeasti olla oma paras itsensä”.

Surkea mitalitulos ei Lehtimäkeä hetkauta.

– Asetimme päättyneelle olympiadille kovan 10 mitalin tavoitteen ja saavutimme kahdeksan mitalia ja kaksi niukkaa neljättä sijaa. Edellisellä olympiadilla saldomme oli kuusi mitalia.

Pohjoismaista parhaiten Tokiossa menestyi mitalitaulukon 20. sijoittunut Norja. Vuonomaahan kultaa matkasi miesten 1 500 metriltä, miesten 400 metrin aidoista, miesten rantalentopallosta ja miesten triathlonista. Neljän kullan lisäksi Norja saalisti kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.

Ruotsi nappasi kultaa miesten kiekonheitosta, miesten seiväshypystä ja esteratsastuksen joukkuekilpailusta. Hopeisia mitaleja länsinaapuri saalisti peräti kuusi.

Ruotsin Armand Duplantis juhli miesten seiväshypyn olympiakultaa.

Tanskan kultasaldo oli sama kuin Ruotsilla; lajeina miesten sulkapallon kaksinpeli, miesten ratapyöräily ja naisten purjehduksen Laser Radial -luokka. Himmeämpiä mitaleita juutit naarasivat molempia värejä neljä.

Islannin olympiajoukkueessa kilpaili yhteensä neljä urheilijaa yleisurheilussa, ammunnassa ja uinnissa. Yksikään heistä ei edennyt karsinnoista jatkoon.

Mainittakoon, että myös etelänaapurimme Viro sijoittui taulukossa 26 sijaa Suomea ylemmäs naisten kalpamiekkailun joukkuekisasta ansaitulla kullalla ja saman lajin yksilökisan pronssilla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?