Tokion olympialaiset: Katso tästä perjantain ohjelma! - Olympialaiset - Ilta-Sanomat

Kolme miestä viimeisellä ”tappomatkalla”, Castrenin ja Nuutisen urakka jatkuu – tässä Tokion perjantain ohjelma ja suomalaiset

Tokion kisaperjantai alkaa jo torstain puolella, kun 50 kilometrin kävelijät starttaavat viimeiselle olympiaurakalleen.

Perjantaina olympialaisissa kilpailevat suomalaiset kävelijät ja golfarit.

5.8. 21:59

Tokion olympialaisissa nähdään perjantaina haikeaa kisahistoriaa, kun miesten 50 kilometrin kävely on viimeistä kertaa olympialaisten ohjelmassa.

Tokion kuumuuden vuoksi kilpailu käydään pohjoisella Hokkaidon saarella sijaitsevassa Sapporon kaupungissa ja se alkaa heti auringonnousun aikaan kello 5.30 paikallista aikaa.

Suomessa se tietää sitä, että kisa käynnistyy jo torstain puolella kello 23.30. Jos haluaa nähdä ”tappomatkaksi” ristityn kilpailun ratkaisuhetket, tv kannattaa avata kolmen kieppeillä perjantaiaamuna, jolloin kisan kärki alkaa saapua maaliin tajunnan rajamailla.

Mukana kisassa on peräti kolme suomalaista: Jarkko Kinnunen, Aku Partanen ja Aleksi Ojala.

Perjantain toiset kaksi suomalaista, Matilda Castren ja Sanna Nuutinen, kiertävät jalan helteistä Kasumigasekin Country Clubia ja pelaavat naisten golfkisan kolmannen kierroksen.

Molemmat suomalaiset lähtevät päivään jaetulta 11. sijalta, eli he ovat vielä mukana mitalitaistossa. Golfkisa alkaa kello 01.30.

IS:n asiantuntijan Lauri Hollon perjantain nosto

Hollannin 28-vuotias kestävyysjuoksija Sifan Hassan on mielipuolisessa kunnossa.

Perjantaina 5000 metrin alkuerät ja voimia säästellen jatkopaikka. Maanantaina ensin 1 500 metrin alkuerä; siinä Hassan kaatui 370 metriä ennen maalia, jäi muista 30 metriä, mutta rykäisi aivan järisyttävällä kirillä itsensä erävoittoon. Illalla edessä oli 5 000 metrin finaali – painaisiko aamun maksimaalinen viimeinen tonnivitosen kierros? Ehei, hollantilainen voitti kultaa ylivoimaisesti. Keskiviikkona 1 500 metriä välierä ja helposti finaaliin.

Loppukilpailu juostaan perjantaina. Se on Hassanille viides kilpailu viikon sisään, mutta en usko sen painavan lainkaan; tämä nainen on jopa ME-kunnossa. Nyt sitä tuskin tulee, mutta loppukauden Timanttiliigan kisoissa hyvinkin. Uhkaajia ei tässä kilpailussa ole.

Hassanilla on kestävyysjuoksuissa täysin ainutlaatuinen ennätyssarja ja skaala: 800 metriä 1.56,81, 1 500 metriä 3.51,95, 3 000 metriä 8.18,49, 5 000 metriä 14.22,12 ja 10 000 metriä 29.06,82.

17. kisapäivä: perjantai 6.8.

SUOMALAISET TULESSA:

  • 00.00–04.00 Yleisurheilu: M 50 km kävely (alkaa 5.8. kello 23.30) Jarkko Kinnunen, Aku Partanen, Aleksi Ojala.

  • 01.30–9.00 N Golf: Matilda Castren, Sanna Nuutinen

KOKO PÄIVÄN OHJELMA:

  • 00.00–04.00 Yleisurheilu: M 50 km kävely (alkaa 5.8. kello 23.30) Jarkko Kinnunen, Aku Partanen, Aleksi Ojala.

  • 01.30–10.00 Golf: N 3. kierros Matilda Castren, Sanna Nuutinen.

  • 03.30–05.40 Melonta: N C2 500m, M C1 1000m alkuerät, puolivälierät, N K4 500m, M K4 500m alkuerät.

  • 04.00–06.50 Rantalentopallo: N mitaliottelut.

  • 04.00–08.45 Karate: M kata karsintakierros, N 61 kg karsintakierros.

  • 04.20–07.15 Rytminen voimistelu: yksilökilpailu, karsinta.

  • 04.30–06.15 Maahockey: N pronssiottelu.

  • 05.00–07.30 Paini: vapaa: M 74 kg, N 53 kg, M 125 kg keräilyerät, M 65 kg, N 50 kg, M 97 kg neljännesvälierät, puolivälierät.

  • 05.00–08.00 Pöytätennis: M nelinpeli pronssiottelu.

  • 07.00–09.00 Lentopallo: N välierä.

  • 07.40–09.40 Koripallo: N välierä.

  • 08.00–09.40 Nyrkkeily: 06.00-07.40 N 75 kg semifinaalit, M 63 kg semifinaalit, M 91 kg finaali.

  • 08.00–10.50 Vesipallo: M sijoitusottelut 5–8, välierä.

  • 08.30–14.15 Nykyaikainen viisiottelu: N uinti, miekkailu, ratsastus, juoksu.

  • 08.50–11.45 Rytminen voimistelu: yksilökilpailu, karsinta.

  • 09.00–11.30 Uimahypyt: M 10m, alkukilpailu.

  • 09.30–13.15 Ratapyöräily: N eräajo, M eräajo. N pariajo finaali.

  • 10.30–12.15 Yleisurheilu: N 20 km kävely.

  • 11.00–13.00 Käsipallo: N välierä.

  • 11.00–15.40 Karate: M 75 kg karsintakierros, välierät, finaali, N 61 kg välierät, finaali.

  • 11.30–16.20 Kiipeily: N nopeus, boulderointi ja köysikiipeily, finaali.

  • 12.15–16.00 Paini: Vapaa: M 65 kg välierät, M 97 kg välierät, M 74 kg mitaliottelut, M 125 kg mitaliottelut, N 50 kg semifinaalit, N 53 kg mitaliottelut.

  • 12.20–15.10 Vesipallo: M sijoitusottelut 5–8, M välierä.

  • 13.00–16.05 Esteratsastus: joukkue, karsinta.

  • 13.00–15.10 Maahockey: N finaali.

  • 13.30–14.35 Taitouinti: joukkuekilpailu, tekninen.

  • 13.30–16.40 Pöytätennis: M nelinpeli, finaali.

  • 13.50–16.55 Yleisurheilu: M 4x400m alkuerät, N keihäänheitto finaali, M 5000m finaali, N 400m finaali, N 1500m finaali, N 4x100m finaali, M 4x100m finaali.

  • 14.00–16.00 Koripallo: N välierä.

  • 14.00–17.00 Jalkapallo: M pronssiottelu.

  • 15.00–17.00 Jalkapallo: N finaali.

  • 15.00–17.00 Käsipallo: N välierä.

  • 15.00–17.00 Lentopallo: N välierä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?