Tokion olympialaiset: Kenialainen sprintteri kärysi - Olympialaiset - Ilta-Sanomat

Hurjan tulos­parannuksen tehnyt sprintteri kärysi dopingista – ulos Tokion kisoista vain kaksi tuntia ennen starttia

Kenialainen Mark Otieno Odhiambo jäi kiinni dopingista vain hetkeä ennen omaa kilpailuaan Tokion olympialaisissa.

Kenian Mark Otieno (oik.) ei päässyt viivalle Tokion olympialaisissa.

31.7. 13:47

Miesten 100 metrin alkuerät juostaan Tokiossa lauantaina.

Yksi urheilija on kuitenkin joukosta poissa: kenialaissprintteri Mark Otieno Odhiambo. 28-vuotias juoksija on kärynnyt urheilusta kiellettyjen aineiden käytöstä eikä hän saa osallistua olympialaisiin.

Tieto Otienon kärystä tuli vain kaksi tuntia ennen hänen alkueräänsä. BBC:n mukaan hänen dopingnäytteistään on löytynyt merkkejä anabolisten steroidien käytöstä.

Otieno kiistänyt käyttäneensä dopingia ja pyytänyt B-näytteensä uudelleenanalysointia.

Otieno on aiemmin urallaan juossut muun muassa vuoden 2017 MM-kisoissa.

Hän oli viime vuodet juossut parhaimmillaan 10,30:n molemmin puolin olevia aikoja, mutta täräytti kesäkuussa uudeksi ennätyksekseen 10,05.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?