Käsipallomaalivahti katuu tekoaan Novak Djokovicin edessä - ”Toivon, ettei hän sairastu sen takia” - Olympialaiset - Ilta-Sanomat

Ruotsalainen Jessica, 27, törmäsi olympiakylässä Novak Djokoviciin – katuu nyt ajattelematonta tekoaan: ”En olisi saanut tehdä sitä”

Jessica Ryde on kertonut, ettei toimisi enää ikinä uudestaan samalla tavalla.

Jessica Ryde katuu käyttäytymistään tennistähti Novak Djokovicin edessä.

29.7. 23:39

Ruotsin naisten käsipallomaajoukkueen kakkosmaalivahti Jessica Ryde kertoo Sportbladetille katuvansa olympiakylässä toteuttamaansa hetken mielijohdettaan, jonka seurauksena hän olisi voinut altistaa yhden olympialaisten suurimmista tähdistä koronatartunnalle.

Tokion olympialaiset ovat 27-vuotiaalle Rydelle ensimmäiset laatuaan, joten hän on päättänyt ottaa ajastaan kaiken ilon irti. Tiistaina hän oli kävellyt joukkuetovereidensa Emma Lindqvistin ja Melissa Petrenin kanssa olympiakylän käytävillä, kun kolmikko törmäsi tenniksen supertähteen Novak Djokoviciin.

Pohdinnan jälkeen ruotsalaiset päättivät lähestyä fanien ympäröimää serbialaista yhteiskuvan toivossa. Odottaminen kannatti, sillä lopulta käsipallonpelaajat saivat kuin saivatkin kuvan tähden kanssa.

Maalivahti ei kadu kuvan ottamista, vaan sitä, miten hän kuvanottohetkellä käyttäytyi. Ryde oli kaveriporukasta ainoa, joka otti maskin pois kasvoiltaan kuvanoton ajaksi. Ryde kertoo syyksi hetkeen tarttumisen.

– Kun saat mahdollisuuden, et saa hukata sitä, ruotsalainen kertoi Aftonbladetin haastattelussa.

Hän totesi kuitenkin heti perään, ettei toistaisi tekoaan.

– Jälkikäteen ajateltuna se oli typerää. Oli tyhmää altistaa niin hyvä pelaaja ja itseni. En olisi saanut tehdä sitä. Toivon, ettei hän sairastu sen takia, se ei ollut tarkoitukseni. Se oli minulta vain pieni oikosulku, Ryde voivotteli.

Katumusta aiheuttaneen yhteiskuvan voi katsoa Aftonbladetin jutusta.

Novak Djokovic, 34, ei itse yövy olympiakylässä mutta pyrkii viettämään siellä mahdollisimman paljon aikaa olympiatunnelman saavuttamiseksi. Serbitähti hakee Tokiosta olympiakultaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?