Tokion olympialaiset: Matti Mattsson pystyi samaan kuin Arvo Aaltonen - Olympialaiset - Ilta-Sanomat

101 vuotta edellisestä! Matti Mattsson teki tempun, johon on pystynyt vain yksi toinen suomalainen – edeltäjän tarina huimaa

Porilainen Arvo Aaltonen voitti Matti Mattsonin tavoin 200 metrin rintauinnin olympiapronssia. Hän onnistui tempussa vuonna 1920.

Arvo Aaltonen teki vuonna 1920 tempun, jonka 101 vuotta myöhemmin toisti toinen porilainen, Matti Mattsson.

30.7. 7:21

101 vuotta siinä meni, mutta Suomella on vihdoin toinen 200 metrin rintauinnin olympiamitalisti.

Matti Mattsson toisti Tokiossa Arvo Aaltosen Antwerpenin olympialaisissa vuonna 1920 tekemän tempun ja nappasi matkan olympiapronssin.

Aaltosta ja Mattssonia yhdistää kotikaupunki ja uimaseura: he ovat kumpikin Porin ja Porin Uimaseuran ylpeyden aiheita.

Mattssonin matka Tokion olympia-altaaseen ei ollut helppo. Hän on kärsinyt vakavista sairauksista, ja koronaviruspandemia aiheutti omat haasteensa.

Helppo ei ollut Aaltosenkaan taival olympiamitalistiksi. Joulukuussa 1892 syntyneen Aaltosen isä kuoli Urheilumuseon mukaan varhain, ja Aaltonen joutui osallistumaan perheensä elättämiseen, vaikka oli itse vasta koulupoika.

Aaltonen osallistui jo Tukholman olympialaisiin vuonna 1912. Siellä toivottua menestystä ei tullut, vaan hän jäi välieriin sekä 200 että 400 metrin rintauinnissa.

Lue lisää: Matti Mattssonin valmentaja paljastaa yksityiskohtia pronssi-ihmeen taustalta – ”Se oli hänelle kova paikka”

”Yritteliääksi” kuvailtu Aaltonen omisti vesijohtoliikkeen Porissa. Kun Suomen sisällissota puhkesi vuonna 1918, punaiset ottivat kaupungissa vallan. Aaltosta pidettiin valkoisten kannattajana, joten hän piiloutui välttääkseen pidätyksen.

Aaltonen pystyi piileskelemään aikansa, mutta jäi lopulta kiinni. Hän pääsi kuitenkin pakenemaan ja säilytti henkensä.

Kaksi vuotta myöhemmin Aaltonen oli jälleen olympiaurheilija. Antwerpenin uimastadionin 100 metriä pitkällä radalla Aaltonen ui ensin 400 metrin rintauinnin olympiapronssia ja sitten 200 metrin rintauinnissa saman mitalin.

Aaltonen kuoli vuonna 1949, vain 56-vuotiaana. Kuolinsyyksi kerrottiin sydänsairaus.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?