Olympiatuomio: Nyt nähtiin saavutus, johon ei välttämättä pysty jatkossa enää kukaan – entä mistä kohistaan Tokion kaduilla? - Olympialaiset - Ilta-Sanomat

Olympiatuomio: Nyt nähtiin saavutus, johon ei välttämättä pysty jatkossa enää kukaan – entä mistä kohistaan Tokion kaduilla?

IS:n Olympiatuomio laittaa pakettiin keskiviikon olympiapuheenaiheet.

28.7. 18:39

Tokion keskiviikko tarjosi suomalaisittain hurrattavaa, kun Matti Mattsson kauhoi upeasti SE-ajalla 200 metrin rintauinnin finaaliin. Kyseinen finaali on vuorossa varhain torstaiaamuna Suomen aikaa.

Ketkä muut puhuttivat keskiviikkona? IS:n Olympiatuomiossa tällä kertaa Tokiosta raportoivat Rami Tuisku ja Marko Lempinen sekä kotitoimituksesta Joonas Kuisma.

Rami Tuisku

Tähti

Ariarne Titmus tähditti Tokion toisella olympiavoitollaan Australian ilotulitusta keskiviikkoaamuna. Maa otti 46 minuutissa kolme kultaa – eli yhtä monta, kuin Suomi on saavuttanut kesäkisoissa koko 2000-luvun aikana. Titmusin lisäksi olympiavoiton ottivat naisten ja miesten joukkueet soudun nelosissa.

Australian Ariarne Titmus on jo kaksinkertainen olympiavoittaja Tokiosta.

Puheenaihe

Iranilla ja USA:lla ei ole ollut diplomaattisuhteita vuoden 1980 jälkeen. Joukkueiden jäsenet pitivät kielen keskellä suuta, kun maiden väleistä kysyttiin miesten koripallopelin päätyttyä. Iranin valmentajan Mehran Shahintabin vastaus kertoi paljon: "En tiedä politiikasta mitään".

Moka

Sveitsiläinen pikajuoksija Alex Wilson, 30, kärähti dopingista, eikä hän saa kisata Tokiossa. Wilson antoi anabolista steroidia sisältäneen positiivisen dopingnäytteen maaliskuussa. Wilson juoksi pari viikkoa sitten USA:n haamuajan 100 metrin juoksussa. Hänen Euroopan ennätystuloksen alittanut aikansa 9,84 on jo pyyhitty tilastoista.

Lue lisää: 30-vuotias kohu­sprintteri ulos olympialaisista doping­käryn takia – teki täysin puskista epäilyttävän ennätyksen

Tyyli

Iranin korisjättiläisen, 218-senttisen Hamed Haddadin pelaamista USA:ta vastaan oli hienoa seurata. Hän pärjäsi mainiosti NBA-miljonääreille kovissa väännöissä korien alla. Hadadi, 36, oli välillä kentän pinnassa pitkin pituuttaan taisteltuaan Kevin Durantin kanssa. NBA:ssa 2008–2013 pelannut konkari ei pysynyt spurteissa USA:n pikakiiturien vauhdissa, mutta periksi hän ei antanut.

Yllätys

Olympialaisten koripallonäyttämön Saitama Super Arenan sisäänkäynnin edustalla seisoi jalustalla olympialaisten maskotti Miraitowa. Sen nähtyäni havahduin siihen, että aiempiin olympialaisiin verrattuna maskotti on näkynyt kisapaikoilla hämmästyttävän vähän. Maskotin nimi juontuu japaninkielen sanoista mirai, joka tarkoittaa tulevaisuutta sekä towa, joka tarkoittaa ikuisuutta.

Marko Lempinen

Tähti

Slovenian Primoz Roglic, joka voitti miesten maantiepyöräilyn aika-ajon olympiakultaa. Roglic, 31, on entinen mäkihyppääjä, eikä mikä tahansa lahjakkuus, vaan hän oli voittamassa maalleen nuorten joukkuekilpailun MM-kultaa 2007. Tuntuu uskomattomalta, että joku pystyy 2000-luvulla juhlimaan maailmanmestaruutta ja olympiakultaa kahdessa toisistaan näin täysin poikkeavassa lajissa. Saavutus, johon ei välttämättä kukaan muu jatkossa pysty.

Primoz Roglic: nuorten maailmanmestari mäkihypyssä ja nyt olympiavoittaja maantiepyöräilyssä.

Puheenaihe

Baseball alkoi keskiviikkona, ja se näkyi heti japanilaisten tv-kanavien ohjelmatarjonnassa. Tokiostakin olisi ollut vaikea löytää japanilainen, joka ei lajista edes jotain tietäisi. Baseball on tätä nykyä Japanin suosituin urheilulaji, suuri ylpeyden aihe. Japani voitti avauksessaan Dominikaanisen tasavallan, ja kun keskusteli ottelusta japanilaisten kanssa Tokion kaduilla, lähes kaikilla tuntui olevan siitä joku mielipide. Tästä lajista Japanissa ihan oikeasti kohistaan.

Moka

Jousiammuntapaikalla nähtiin karmaiseva näytelmä. Joku oli mokannut, ja pahasti, mutta vastuunkantaja tuntui jääneen vielä epäselväksi. Antti Vikström olisi voittanut pudotuskierroksen ottelunsa, ellei hänen jousensa olisi katkennut kesken kaiken. Jousen lapojen kanssa oli kuulemma käynyt samalla tavalla jo harjoituksissa, mitä on vaikea käsittää. Eihän välineet kerta kaikkiaan saa hajota tällaisessa paikassa! Olisiko Vikström voinut varmistaa välineidensä kunnon jo etukäteen vai meneekö draama puhtaasti epäonnen piikkiin?

Lue lisää: Järkyttävää epäonnea: Antti Vikström oli lähellä voittoa, kunnes jousi hajosi – ”20 vuoden aikana ei ole käynyt näin, ja nyt kaksi kertaa olympialaisissa”

Tyyli

Porilaisen Matti Mattssonin olemuksessa näkyi keskiviikkona sellaista itsevarmuutta, että sellaista harvoin näkee suomalaisessa urheilussa. Vaikka Mattsson oli juuri toteuttanut lapsuutensa unelman ja selvinnyt 200 metrin rintauinnin olympiafinaaliin, mies oli itse eleettömyys median haastattelupaikalla. Se oli vaikuttavaa, kun mies pystyi pitämään tunnekuohunsa niin hyvin piilossa. Siinä oli suuren maailman tyyliä, ”cooliutta”.

Matti Mattsson oli keskiviikon suomalaisnimi. Porilainen ui varhain torstaina olympiamitalista 200 metrin rintauinnissa.

Yllätys

Useimmat japanilaiset ovat luonteeltaan ujoja ja nöyriä, maan hallinnon suhteen kuuliaisia. Kaikkia viranomaisten asettamia tiukkoja koronarajoituksia tokiolaiset eivät kuitenkaan ole noudattaneet, ei paikallisten mukaan erityisesti alkoholimyynnin kieltolakia. Yllätys on nimenomaan se, että bileet ovat niin uskomattoman avoimesti pystyssä ympäri Tokiota, eikä poliisi kaiketi ole edes yrittänyt puuttua siihen.

Joonas Kuisma

Tähti

Simone Biles. 24-vuotias kisojen supertähti saa sympatiani. Telinevoimistelija ei ole pystynyt kisaamaan ja keskiviikkona uutisoitiin, että myös neliottelu jää väliin. Syynä on ”twisties”, joka CNN:n mukaan suomentuu peloksi tai kenties liikekammoksi. Mieli ja ruumis eivät ole synkassa. Huippuvaaralliset hypyt eivät onnistu. Vaatii suurta rohkeutta uskaltaa astua sivuun pää pystyssä, kun koko Yhdysvaltojen toiveet ovat harteilla. Bilesin henkinen ja fyysinen terveys on nyt tärkein.

Lue lisää: Mikä ihmeen ”twisties”, josta Simone Biles kertoi kärsivänsä? Näin super­tähden joukkue­toverit kertovat karmeasta pelko­tilasta: ”Se oli tuskallista”

Puheenaihe

Nyrkkeilijä Mira Potkonen voitti tiistaina kisojen avausottelussaan ranskalaisen Maiva Hamadouchen hajaäänituomiolla. Hamadouche oli ottelun jälkeen raivoissaan, koska koki, että tuomarien äänet olisivat kuuluneet hänelle. Keskiviikkona ex-nyrkkeiljä Elina Gustafsson heitti vettä Hamadouchen kiukaalle sanomalla, että ranskalaisen olisi hänenkin mielestään kuulunut voittaa. – Mira vähän sippasi, Gustafsson arvioi.

Lue lisää: Mira Potkosen kyseenalainen voitto raivostutti vastustajan – Suomen ex-huippu lataa nyt kovan tuomion: ”Mira sippasi”

Moka

Purjehduksen päivän dramaattisimmat kuvat nähtiin, kun Suomen Nacra 17 -kaksikon vene kaatui kesken kisan pariin otteeseen. Ensimmäisessä lähdössä Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen kaksirunkovene jäi kiinni ylämerkkiin ja meni ympäri, ja kolmannessa lähdössä heidän veneensä kaatui jälleen. Olympiapurjehduksen alku oli siis poikkeuksellisen kostea, kun uimahommiin jouduttiin kaksi kertaa. – Kaikki virheet on jo käyty läpi, Keskinen sanoi STT:n mukaan.

Tyyli

Fidzi voitti toista kertaa peräkkäin rugby-7:n miesten olympiakultaa. Finaalissa kaatui römäkän esityksen jälkeen Uusi-Seelanti. Twitterissä levisi voiton jälkeen video, jossa eteläisen Tyynenmeren saarivaltiossa laitettiin jalalla koreasti. Varsinkaan videon etualalla tanssivan henkilön muuvit eivät jättäneet ketään kylmäksi. Fidzin väkiluku on reilut 900 000. Viisi vuotta sitten, kun olympiakultaa tuli edellisen kerran, koko maa sai vapaapäivän. Kuvamateriaalin perusteella sellaiselle olisi käyttöä jälleen.

Yllätys

Uimari Fanny Teijonsalo, 25, päräytti olympialaisensa komeasti käyntiin sivulajissaan 100 metrin vapaauinnissa. Hän voitti alkueränsä omalla ennätyksellään 54,69. Jatkoon se ei riittänyt, sillä Teijonsalo oli alkuerien 23:s. Siitä huolimatta Teijonsalo näytti, miten uran olympiadebyytti tehdään tyylikkäästi. Hänen päämatkansa 50 metriä vapaauintia on ohjelmassa perjantaina. Teijonsalo voi lähteä rennoin ja luottavaisin mielin: hän on kunnossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?