Olympiatuomio: Tämä paljastaa, miksi Tokiossa on aivan erityislaatuiset kisat – jopa Tinderissä on korviahuumaava hiljaisuus - Olympialaiset - Ilta-Sanomat

Olympiatuomio: Tämä paljastaa, miksi Tokiossa on aivan erityislaatuiset kisat – jopa Tinderissä on korviahuumaava hiljaisuus

Ilta-Sanomien raati perkaa Tokion olympialaisten tiistain merkittävimmät tapahtumat ja puheenaiheet.

27.7. 18:15

Tiistaina Tokiossa jännitettiin muiden muassa nyrkkeilijä Mira Potkosen avausottelua ja uimari Matti Mattssonin alkuerää hänen päämatkallaan 200 metrin rintauinnissa.

IS:n olympiaraati ruotii olympiapäivän tapahtumat. Raadissa tällä kertaa Tokiosta raportoivat Marko Lempinen ja Pekka Holopainen sekä kotitoimituksesta Olli Kivioja.

Marko Lempinen

Tähti

Flora Duffy, joka toi Bermudalle maan historian ensimmäisen olympiakullan. Bermudalla syntynyt Duffy, 33, voitti 1,5 kilometrin uinnin, 40 kilometrin pyöräilyn ja 10 kilometrin juoksun sisältäneen kilpailun ajalla 1.55,36. Saavutuksen arvoa nostaa, että se tuli äärimmäisen haastavissa olosuhteissa – Tokiossa tuuli ja satoi voimakkaasti kisan aikana, mikä vaikeutti erityisesti pyöräilyä. Tiet olivat liukkaita ja kaarteet harvinaisen jyrkkiä.

Flora Duffy voitti kultaa.

Puheenaihe

Sää. Kun astui aamulla ensimmäisen kerran ulos hotellista, pystyi ensimmäistä kertaa reissun aikana kuvittelemaan, että nyt ei oltukaan saunassa. Tokiossa viime päivien isoin puheenaihe on ilman muuta ollut se, iskeekö taifuuni tai kova myrsky olympiakaupunkiin – ja jos iskee, niin milloin ja millä voimakkuudella. Tuoreiden arvioiden mukaan Tokiossa saattaa myrskytä keskiviikkona. Se vaikeuttaisi taivasalla pidettäviä kisasuorituksia, ja olisi tarpeeton isku koronakurimuksesta kärsiville kisoille.

Moka

Japanin monipuolinen huippu-uimari Daiya Seto karsiutui tiistaina yllättäen miesten 200 metrin perhosuinnin loppukilpailusta. Varsinaisen virheen lajin moninkertainen maailmanmestari teki jo viime vuoden puolella, jolloin hänen suhteensa avioliittonsa ulkopuoliseen naiseen paljastui. Tällaista peliä ei katsota Japanissa koskaan hyvällä, ja soppa siitä syntyikin. Japanin olympiakomitea langetti Setolle kurinpitorangaistuksen, ja sitä kautta hänen paineensa Tokiota kohden kasvoivat. Niitä mies ei lopulta kestänyt.

Daiya Seton uintiurakka päättyi ennakoitua aiemmin.

Tyyli

Päivän eleganteinta antia tarjosi ilman muuta Venäjä naisvoimistelun joukkuekilpailussa. Olympialaisissa tulee aina pysähdyttyä hämmästelemään voimistelijoiden taituruutta ja rohkeutta, joista jälkimmäistä vaaditaan naisilta jopa paikoin enemmän kuin miehiltä. Miehet eivät kilpaile puomilla, jolla nämä hurjapäät venyivät jälleen upeisiin liikesarjoihin. Käsittämätöntä, miten upeisiin temppuihin voimistelijat vain noin kymmenen senttiä leveällä telineellä ylsivät.

Yllätys

Seksikohujen puuttuminen. Ei yleensä olympiakisoja ilman paljastuksia urheilijoiden seksiseikkailuista. Viime vuosien kesä- ja talvikisoissa iso puheenaihe on ollut erityisesti deittipalvelu Tinder, josta on tavattu bongata joukoittain eri lajien urheilijoita seuraa etsimässä. Nyt tiukat koronarajoitukset ovat rajoittaneet urheilijoiden Tinder-käyttöä, eräs asiaan vihkiytynyt suomalaishenkilö kertoi Tokiossa.

Pekka Holopainen

Tähti

Rintauimari Lydia Jacoby on ensimmäinen Alaskasta olympiakisoihin tiensä raivannut uimari. Eikä 17-vuotias urheilija tullut Tokioon vain haistelemaan ilmapiiriä, vaan tykitti maanantaina 100 metrin rintauinnin kultamitalistiksi.

Puheenaihe

Suomen kuuluisimmaksi tullut vene, hovioikeuden kuumottavaa ratkaisua vankeustuomiostaan odottavan Janne Järvisen sekamiehistölleen luovuttama nacra, pääsee viimein keskiviikkona vauhtiin Enoshimassa Kamakuran rata-alueella.

Moka

Jättiläismäisen 424 urheilijan joukkueen Tokioon lähettäneessä Saksassa pestäneen syksyllä pyykkiä. Tiistaihin mennessä kasassa oli kolme pronssia, kunnes ensimmäinen kulta tuli, koskimelonnasta.

Tyyli

19-vuotias afganistanilainen taekwondoka, KOK:n stipendillä kisoissa oleva Farhad Mansouri osoitti joka eleellä tatamille tullessaan, miten paljon tämä mahdollisuus hänelle merkitsi. Ja johti mahtimaa Etelä-Korean Ik Kyo Donia vielä muutama sekunti ennen loppua.

Yllätys

Trap-ammunnan olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela katseli skeetin finaalin lehdistökatsomossa. Lajit ovat äkkiseltään hyvin samanlaisia, mutta Mäkelä-Nummela ilmoitti, ”ettei ymmärrä skeetistä yhtään mitään eikä analysoi mitään”.

Olli Kivioja

Tähti

Australian Owen Wrightin matka olympiamitalistiksi on ollut hurja: vuonna 2015 Wright jäi jättiaallon alle ja sai osuman voimasta pahan aivoverenvuodon, joka vei häneltä väliaikaisesti jopa kyvyn kävellä. Nyt hän voitti historiallisen lainelautailukilpailun pronssikamppailussa jättisuosikki Gabriel Medinan.

Australialainen Owen Wright palasi huipulle vaikean vamman jälkeen.

Puheenaihe

Juhlat kisakatsomoissa. Onneksi on some! Vaikka paikan päällä Tokiossa ei yleisöä nähdäkään, olympiahuumaa vankistavat kulovalkean tavalla levinneet videot uinnin yllätysmestareiden, Tunisian Ahmed Hafnaouin ja Britannian Thomas Deanin perheiden estottomista riehaantumisista kotikatsomossa.

Moka

Kaarle Tapperin vakuuttava mitalijahti sai ison takaiskun tiistaina. Suomalaispurjehtija jäi päivän kolmannessa lähdössä 29:nneksi ja putosi kokonaistilanteessa kärkipaikalta viidenneksi. Mitali on yhä täysin mahdollinen, mutta virhemarginaali pienentyi kertaheitolla huomattavasti.

Tyyli

Mira Potkonen osoitti todellista taisteluasennetta avausottelussaan Ranskan Maiva Hamadouchea vastaan. Suomalaisnyrkkeilijä aloitti kuin höyryjuna, mutta lopussa jalka alkoi painaa pahemman kerran. 40-vuotias Rion pronssimitalisti kuitenkin sinnitteli mukana ja vei voiton hajaäänituomiolla. Tyylipuhdasta se ei ollut, mutta konkari hankki silti voiton kotiin.

Naomi Osakan olympiakilpailu päättyi yllättävän varhain.

Yllätys

Naomi Osakan unelma tenniksen olympiavoitosta kotiyleisön edessä murskaantui yllättäen jo kolmannella kierroksella. Maailmanlistan 42. Marketa Vondrousova pudotti olympiatulen sytyttäjän suoraan kahdessa erässä. 23-vuotias Osaka voittaa tennisuransa aikana vielä paljon, mutta yksi ainoa mahdollisuus olympiamenestykseen kotikisoissa tuli ja meni.

Lue lisää: Dramaattisesti keskeyttänyt Simone Biles pidätteli kyyneleitä ja avautui mielen­terveydestään: ”En loukkaantunut”

Lue lisää: Tätä et nähnyt tv:ssä: Mira Potkonen tanssi kuin Rocky Balboa ja kutsui vastustajaansa ”hulluksi” – kulisseissa outo näytelmä

Lue lisää: Kommentti: Matti Mattsson on pandemian pelastama mies – puheet lopettamisesta lensivät Tokiossa ö-mappiin

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?