Olympialaiset torstaina - Olympialaiset - Ilta-Sanomat

Olympialaisten päivän aikataulu: näin suomalaiset kilpailevat torstaina

Olympialaisten yhdeksäntenä kisapäivänä suomalaisittain kiinnostavin urheilija on finaaliin tiensä uinut Matti Mattsson, jonka kisa käydään todellisten aamuvirkkujen tai yökyöpelien aikaan: kello 04.44.

Torstaina riittää jännitettävää Tokiossa.

28.7. 20:32

Matti Mattsson. Siinä torstain suomalaisnimi Tokiossa. Mattsson ui varhain torstaina, kello 4.44, 200 metrin rintauinnin olympiafinaalissa.

Suomalaisten ohjelman, kellonajat sekä koko kisapäivän ohjelman näet tämän jutun lopusta.

Mutta tapahtuu Tokiossa tietysti paljon muutakin. IS:n asiantuntija Lauri Hollo nostaa torstain tärpiksi naisten telinevoimistelun neliottelun finaalin.

IS:n asiantuntijan Lauri Hollon torstain nosto

Kuka voittaa naisten voimistelun moniottelun nyt, kun lajin suvereeni supertähti Simone Biles joutui vetäytymään finaalista? Jos hän olisi mukana, ei kysymystä voittajasta tarvitsisi esittää.

Kovin kaukaa ei uutta ehdokasta olympiavoittajaksi tarvitse hakea. Toinen yhdysvaltalainen Sunisa Lee on nainen, joka pystyy parhaimmillaan niin hienoihin teknisiin suorituksiin, että Bilesiä lukuun ottamatta kukaan muu ei niihin pysty. Jos ne onnistuvat lähellekään täydellistä, pisteitä ropisee rajusti. Erityisesti eritasonojapuilla Lee on aivan huikea.

On hankala sanoa, mitä kohu Bilesin ympärillä vaikuttaa hänen joukkuekaveriinsa. Tuskin mitenkään, koska kyse on yksilöurheilusta. Lee on ykkössuosikki, varteenotettavimmat haastajat ovat Kiinan Tang Xijing, Venäjän olympiakomitean Angelina Melnikova ja Brasilian Rebeca Andrade. Nyt kaikille heistä avautuu mahdollisuus, josta he eivät olisi edes voineet unelmoida, jos ylivoimainen Biles olisi mukana; täysin ennalta odottamaton olympialaisten kultamitali ripustetaan todennäköisesti jonkun heistä kaulaan.

Lue lisää: Mikä ihmeen ”twisties”, josta Simone Biles kertoi kärsivänsä? Näin super­tähden joukkue­toverit kertovat karmeasta pelko­tilasta: ”Se oli tuskallista”

9. kisapäivä: torstai 29.7.

SUOMALAISET TULESSA

  • 01.30-9.30 M Golf: Sami Välimäki, Kalle Samooja

  • 03.00-8.00 N Ammunta trap karsinta 2. päivä: Satu Mäkelä-Nummela

  • 4.44 M Uinti 200 m ru finaali: Matti Mattsson

  • 6.05-12.00 M Purjehdus Laser Standard 7. ja 8. lähtö: Kaarle Tapper

  • 6.05-12.00 MIX Purjehdus nacra-17 4.,5. ja 6. lähtö: Sinem Kurtbay / Akseli Keskinen

  • 6.15-12.00 N Purjehdus Laser Radial 7. ja 8. lähtö: Tuula Tenkanen

  • 7.05-12.00 N Purjehdus RS:X 10., 11. ja 12. lähtö: Tuuli Petäjä-Siren

  • 8.30 N Ammunta trap finaali: Satu Mäkelä-Nummela* jos etenee finaaliin.

KOKO PÄIVÄN OHJELMA

  • 01.30–10.00 Golf: M, 1. kierros. Sami Välimäki, Kalle Samooja.

  • 02.30–05.50 Soutu: M ja N, yksikkö, finaalit F, E ja D, perämiehetön kaksikko, finaalit A ja B, kevyt pariairokaksikko, finaalit A ja B.

  • 03.00–09.30 Sulkapallo: sekanelinpeli, välierät, M nelinpeli, puolivälierät, N kaksinpeli, neljännesvälierät.

  • 03.00–06.00 Rugby: N lohkovaihe.

  • 03.00–06.30 Käsipallo: N Lohko A: Hollanti–Angola, Lohko B: Espanja–Brasilia.

  • 03.00–07.50: Rantalentopallo: M ja N, lohkovaihe.

  • 03.00–06.45: Ammunta: N 25m pistooli, alkukilpailu.

  • 03.00–10.55: Ammunta: M ja N trap, karsinnan 2.päivä, finaalit. Satu Mäkelä-Nummela.

  • 03.00–06.50 Lentopallo: N Lohko B: Italia–Argentiina, Lohko A: Etelä-Korea–Dominikaaninen tasavalta.

  • 03.30–07.25 Jousiammunta: M ja N yksilökilpailu, 1/32 ja 1/16 pudotuskierros.

  • 03.30–07.15 Maahockey: M Lohko A: Intia–Argentiina, Lohko B: Etelä-Afrikka–Saksa.

  • 04.00–06.00 Koripallo: N, Lohko A: Kanada–Etelä-Korea.

  • 04.00–06.00 BMX-pyöräily: M ja N, puolivälierät.

  • 04.00–07.45 Maahockey: M, Lohko B: Belgia–Kanada, Hollanti–Iso-Britannia.

  • 04.00–06.50 Vesipallo: M, Lohko A: Unkari–Etelä-Afrikka Lohko B: Espanja–Kazakstan.

  • 04.30–07.10 Uinti: M 800m vu finaali, M 200m ru,finaali (Matti Mattsson), N 100m vu, välierä, M 200m su, välierä, N 200m pu, finaali, M 100m vu finaali, N 200m ru, välierä, M 200m sku, välierä, N 4x200m vu, finaali.

  • 04.50–10.25 Miekkailu: N floretti, joukkuekilpailu, puolivälierät, sijoitusottelut 5–8, välierät.

  • 05.00–08.10 Nyrkkeily: M 75 kg, M +91 kg, N 51 kg, 1. kierros.

  • 05.00–07.00 Pöytätennis: N kaksinpeli, välierät.

  • 05.00–08.30 Judo: N 78 kg, M 100 kg, karsinta, puolivälierät.

  • 05.00–14.00 Tennis: M kaksinpeli, puolivälierät, N kaksinpeli, välierät, N nelinpeli, välierät, sekanelinpeli puolivälierät.

  • 06.00–12.00 Purjehdus: M ja N RS:X (Tuuli Petäjä-Siren 4. lähtö), M laser (Kaarle Tapper 4. lähtö), N, laser radial (Tuula Tenkanen 4. lähtö), M finnjolla, M ja N 470, Nacra 17, sekajoukkue (Sinem Kurtbay / Akseli Keskinen 2. lähtö).

  • 07.40–09.40 Koripallo: M Lohko C: Slovenia–Japani.

  • 08.00–10.45 Koskimelonta: C1, N välierät, finaali.

  • 08.00–10.50 Vesipallo: M Lohko A: USA–Italia. Lohko B: Kroatia–Montenegro.

  • 08.15–11.45 Käsipallo: N, Lohko A: Japani–Etelä-Korea, Montenegro–Norja.

  • 08.20–12.10 Lentopallo: N Lohko A: Serbia–Kenia. Lohko B: Kiina–ROC.

  • 09.00–11.00 Pöytätennis: M kaksinpeli, välierät.

  • 09.00–11.50 Rantalentopallo: M ja N, lohkovaihe.

  • 10.00–12.40 Jousiammunta: M ja N, yksilökilpailu 1/32 ja 1/16 pudotuskierros.

  • 10.30–13.30 Rugby: N, lohkovaihe.

  • 11.00–16.00 Sulkapallo: M kaksinpeli, N nelinpeli, naiset, puolivälierät 1/16.

  • 11.00–13.50 Judo: N 78kg M 100kg, keräilyerät, välierät, mitaliottelut.

  • 11.00–14.10 Nyrkkeily: M 75 kg, M +91 kg, N 51 kg, 1. kierros.

  • 11.20–13.20 Koripallo: N Lohko A: Espanja–Serbia.

  • 12.20–15.10 Vesipallo: Lohko A: Kreikka–Japani, Lohko B: Serbia–Australia.

  • 12.30–15.30 Miekkailu: floretti, N joukkuekilpailu, mitaliottelut.

  • 12.30–16.15 Maahockey: N Lohko: B Espanja–Kiina, Japani–Argentiina.

  • 13.00–16.00 Baseball: M Lohko B: Israel–Etelä-Korea.

  • 13.00–16.45 Maahockey: N Lohko A: Iso-Britannia–Hollanti. Lohko B: Uusi-Seelanti–Australia.

  • 13.00–15.30 Uinti: N 800m vu, alkuerät M 100m pu, alkuerät, N 200m su alkuerät, sekajoukkue 4x100m sku.

  • 13.30–17.00 Käsipallo: N Lohko B: Unkari–ROC, Ruotsi–Ranska.

  • 13.40–17.30 Lentopallo: N Lohko A: Japani–Brasilia, Lohko B: USA–Turkki.

  • 13.50–16.05 Telinevoimistelu: N moniottelun finaali.

  • 14.00–16.50 Rantalentopallo: M ja N, lohkovaihe.

  • 14.00–16.10 Pöytätennis: N kaksinpeli, mitaliottelut.

  • 15.00–17.00 Koripallo: M Lohko C: Espanja–Argentiina.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?