Maanantaina Tokiossa jännitettiin muun muassa Eetu Kallioisen tekemistä skeet-ammunnan finaalissa ja saatiin teinien täyttämä mitalikolmikko naisten rullalautailussa.
IS:n olympiaraati laittaa kasaan olympiapäivän tapahtumat. Raadissa tällä kertaa Tokiosta raportoivat Pekka Holopainen ja Rami Tuisku sekä kotitoimituksesta Tatu Myllykoski.
Pekka Holopainen
Tähti
Nyt on pakko vetää kotiinpäin ja nostaa ykköseksi skeet-ampuja Eetu Kallioinen. Päivä sisälsi koko draaman kaaren realistisesta kultamitalisaumasta kahteen onnettomaan tuplapummiin ja siihen katkerimpaan sijoitukseen. Kallioinen on tulevien olympiajoukkueiden kivijalka lajissa, joka on 2000-luvulla tuonut Suomen olympiamitaleista lähes kolmanneksen.
Puheenaihe
Kun norjalainen Kristian Blummenfelt joitakin vuosia sitten saavutti triathlonissa ensimmäisen MM-mitalinsa, hän ei mahtunut 100 parhaan joukkoon VG-lehden vuosiarviossa parhaista norjalaisurheilijoista. Tämän vuoden lopuksi on kiinnostavaa nähdä, riittäisikö maanantain olympiakulta nostamaan bergeniläisen sadan sakkiin.
Kristian Blummenfelt toi Norjaan olympiakultaa maanantaina triathlonista.
Moka
Menee myös Eetu Kallioisen piikkiin. Puheet arvokisoista ja oppirahoista eivät ole huippu-urheilussa tyhjää sanahelinää. Kun homma kulki kuin Strömsössä, nuoren ampujan ajatus lensi hetkeksi käsillä olleiden töiden edelle. Sen jälkeen oranssia tavaraa lensi horisonttiin saamatta hauleja kylkeensä.
Eetu Kallioinen oli maanantain suomalaisnimi Tokiossa. Hän sijoittui skeet-ammunnan finaalissa neljänneksi.
Tyyli
Ammuntakatsomossa ollut Kuwaitin konklaavi riemuitsi estoitta, kun pian 58 vuotta täyttävä Abdullah Alrashidi varmisti skeetin finaalissa pronssimitalin. Ikäeroa finaalin kuopukseen Eetu Kallioiseen siis vaatimattomat 35 vuotta. Tällä logiikalla suomalainen voisi ampua olympiamitaleista ikää armollisesti kohtelevassa lajissa vielä vuonna 2056.
Yllätys
Australialaisuimari Ariarne Titmus löi pitkien vapaauintimatkojen kuningattaren Katie Ledeckyn 400 metrillä Gwangjun MM-kisoissa 2019. Sitä arveltiin kauneusvirheeksi, mutta ei arvella enää. Maanantaina Ledecky hävisi mielimatkoihinsa kuuluvan 400 metrin kultamitalitaistelun Cali Condors -seuraa edustavalle Titmusille toistamiseen.
Ariarne Titmus pääsi juhlimaan olympiakultaa.
Rami Tuisku
Tähti
Momiji Nishiya teki maanantaina historiaa voittamalla rullalautailun historian ensimmäisen olympiakullan naisten street-kisassa. Samalla 13-vuotiaasta japanilaisesta tuli historian toiseksi nuorin olympiavoittaja.
Momiji Nishiyasta tuli olympiavoittaja 13-vuotiaana.
Puheenaihe
Tokion kaduilla on hotellin ja kisapaikkojen läheisyydessä todella vähän roskapönttöjä. Silti joka puolella on huomiota herättävän siistiä. Jokaisen hommana tuntuu siis olevan hoitaa omat roskansa julkisilta paikoilta, ja ryhmäpaine pitää huolen lopusta.
Moka
Tv-kuvaajien vene aiheutti kaaoksen miesten triathlonin lähdössä. Vene oli lähellä osua joihinkin kilpailijoihin. Katastrofilta sentään vältyttiin, mutta kilpailu keskeytettiin sekoilun takia. Järjestäjät joutuivat hakemaan osan kilpailijoista takaisin lähtöpaikalle vesiskoottereilla.
Tyyli
Australian Ariarne Titmus voitti maailmanennätystä hallussaan pitävän Katie Ledeckyn 400 metrin vapaauinnin kultakamppailussa. Voittonsa jälkeen Titmus ylisti yhdysvaltalaista siitä, että tämä on potkinut suorituksillaan hänetkin entistä kovemmalle tasolle. Vapaauinnin suuruudet kohtaavat Tokiossa vielä kahdesti: 200 ja 800 metrin vapaauinnissa.
Yllätys
Yli 36 miljoonan asukkaan Tokion metropolialue tunnetaan maailmalla logistiikkaihmeenä, jossa on totuttu siihen, että junat kulkevat aikataulussa. Siis sekunnilleen. Siksi olikin yllätys, kun molemmat aamulla käyttämäni kisajärjestäjien bussikuljetukset olivat minuuttikaupalla myöhässä. Syykin toki selvisi nopeasti: bussit olivat jumiutuneet Tokion aamun työmatkaliikenteen ruuhkiin.
Tatu Myllykoski
Tähti
Skeet-ammunnan loppuotteluformaatti oli maanantain suurin yksittäinen tähti. 45 minuutin hengästyttävä sarjatuli oli tv-viihdettä parhaimmillaan. Tahti yltyi niin intensiiviseksi, että onneksi sitä tulkitsi samettisesti henkivä ammattimies Christer Sarlin. Skeet ei sopisi esimerkiksi Tuomas Virkkuselle.
Puheenaihe
Lapsimenestyjät ovat osa olympiaurheilun narratiivia, mutta jotain irvokasta siinä on, kun skeittauksen kärkikolmikko koostuu kahdesta 13-vuotiaasta ja yhdestä 16-vuotiaasta tytöstä. Voittaja Momiji Nishiyan kultahuumassa laukoma kommentti kiteyttää kaiken: hän ilmoitti unelmakseen olla niin tunnettu, ettei maailmassa ole yhtäkään ihmistä, joka ei tietäisi hänen nimeään.
Japanin 13-vuotias Momiji Nishiya (kesk.) voitti kultaa, Brasilian 13-vuotias Rayssa Leal (vas.) hopeaa ja Japanin 16-vuotias Funa Nakayama pronssia rullalautailun naisten katukisassa.
Moka
Ruotsissa kuohuu. Länsinaapurin kisavaatetuksesta vastaavan Puman valmistamat edustusasut eivät ole miellyttäneet kaikkia olympiatoivoja. Ne ovat paksuja ja siten Tokion paahteeseen soveltumattomia. Kävelyn MM-mitalisti Perseus Karlström meni niin pitkälle, että hän uhkasi leikata reikiä sinikeltaiseen pukuunsa.
Tyyli
Abdullah Al-Rashidi murskasi Eetu Kallioisen mitaliunelman. Hän varmisti myös sen, ettei Suomesta tullut 13 vuoden tauon jälkeen intohimoista ammuntakansaa. 57-vuotiasta nestoria on silti pakko rakastaa. Tuimailmeisellä kuwaitilaisella on ehdottomasti onnistujan viikset ja ammuntaa harrastavaksi sopivan vaarallinen olemus.
Abdullah Al-Rashidi saavutti skeetin olympiapronssia.
Yllätys
EETU Kallioinen yllätti monellakin tapaa. Viimeisen hätkähdyksen 23-vuotias haulikkosankari tarjosi Ylen haastattelussa vastattuaan kysymykseen siitä, jatkuuko olympiaunelman tavoittelu vielä maanantain pettymyksen jälkeen. Loppilaisen ”aivan varmasti” tuli niin tarmokkaasti ja odottamatta, että se suorastaan hirvitti.