Suomalainen mestarinyrkkeilijä hoitaa villieläimiä – tällaista työ on: ”Kaikkia ei voida auttaa”

Lapsena Anette Valtanen näki usein unia lentämisestä. Kun hän oli kahdeksanvuotias hänellä oli ensimmäinen oma luonnonvarainen hoidokki: peippo.

– Olen aina tykännyt linnuista, jokin niissä kiehtoo minua. Lapsena olin jopa vähän kateellinen niille, kun ne pystyivät lentämään, Valtanen kertoo.

Valtasen vanhemmat ovat tehneet yli kaksikymmentä vuotta vapaaehtoistyötä villieläinten auttamiseksi ja perheellä on villieläinhoitola Orimattilassa. Helsingissä asuva Valtanen auttaa sen minkä töiltään ja urheilulta ehtii. Lisäksi hän ottaa satunnaisesti potilaita kotiinsa ensihoitoon kunnes ne siirtyvät yhdistyksen hoitolalle.

Jo pienestä pitäen Valtanen on erikoistunut lintujen hoitamiseen.

– Aika perushoidettavia ovat pulut, lokit, kyyhkyt, varislinnut, petolinnut, vesilinnut, tervapääskyt sekä pikkulinnut. Suurin osa hoidettavaksi tulevista eläimistä on tyypillisiä kaupungeissa eläviä lajeja.

Ominaisuus, jota Valtanen lapsena linnuissa kadehti, tekee niistä hyvin haavoittuvaisia. Lintuja saattaa joutua siirtelemään, kun siivoaa niiden pitopaikkoja tai pitämään kiinni haavanhoitojen ja ruokintojen aikana.

On osattava käsitellä lintuja niin, ettei aiheuta niille vahinkoa.

– On huolehdittava, että lentokyky säilyy. Pienikin murtuma siivessä voi johtaa siihen, ettei lintua voi vapauttaa. Myös sulkapeitteen kunto on tärkeä.

Linnut käyttäytyvät hoito-olosuhteissa eri tavoin. Lajityypilliset ominaisuudet ja persoonallisuus vaikuttavat käyttäytymiseen. Heikkokuntoiset yksilöt eivät välttämättä jaksa syödä lainkaan itse.

Moni hoitoon tulevista linnuista tarvitsee avustettua ruokintaa.

– Pitää osata avata nokka ja ruokkia. Jos sitä ei ole koskaan tehnyt, ei tiedä miten nokan saa auki tai mihin ruoka annetaan. Juottaminen ja syöttäminen voi olla vaarallista, jos ei tiedä, mitä tekee.

Orimattilan hoitolassa on ollut melkein kaikkia Suomen luonnonvaraisia eläimiä, pois lukien isot petoeläimet, kuten karhut, sudet ja ahmat.

Melkein kaikki eläimet tulevat hoitoon joko suoraan tai välillisesti ihmisen toiminnan seurauksena.

– Usein kuvitellaan, että me sotkeudumme luonnon kiertokulkuun, vaikka todellisuudessa siihen on jo sotkeuduttu ja juuri siitä syystä meitä tarvitaan, Valtanen huomauttaa.

Esimerkiksi koirat ja kissat tulisi pitää valvotusti luonnossa pesimäaikaan, jotta vahinkoja ei sattuisi. Silti on hyvin yleistä, että kissa tai koira löytää jonkin lajin poikasen ja kantaa sitä suussaan.

Paljon on myös hyvää tarkoittavien lasten keräämiä rusakon -ja linnunpoikasia. Valitettavasti myös tapauksia, jossa eläimiä on kiusattu.

– Siilejä tulee hoitoon esimerkiksi siima- ja ruohonleikkureiden takia. Linnut törmäilevät ikkunoihin ja autoihin. Myös luontoon jätetyt roskat aiheuttavat loukkaantumisia eläimille.

Hoitolassa autetaan kaikkia luonnonvaraisia eläimiä. Siellä ei harrasteta lajisyrjintää, mutta sitä kyllä kohdataan paljon. Ihmiset saattavat kohdistaa suoraa väkivaltaa esimerkiksi hanhiin, varislintuihin, puluihin ja lokkeihin.

– Näitä lintuja ei tunnuta pitävän niin arvokkaina, kuin esimerkiksi petolintuja tai harvinaisia lajeja. Lakikin sanoo, että luonnonvaraista eläintä tulee auttaa. Laki myös kieltää luonnonvaraisen eläimen vahingoittamisen.

Orimattilan villieläinhoitola toimii Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistyksen alla. Kun joku ilmoittaa vahingoittuneesta eläimestä, häneltä kysytään lisätietoja sekä pyydetään mahdollisuuksien mukaan kuvia ja videota, joista voi arvioida eläimen tilaa.

Eläinten poikasia tulee hoitoon joka vuosi. Puheluiden ja videoiden avulla voidaan kartoittaa, mikä on poikasen tilanne. Avuntarpeesta varmistutaan huolellisesti ennen tilanteeseen puuttumista.

– Joskus emolle on sattunut jotain ja poikanen on jäänyt orvoksi. Yksinäisiä poikasia, esimerkiksi sorsia, joiden tulisi olla poikueessa, löytyy toisinaan. Jos muuta pesuetta ei etsinnöistä huolimatta löydetä, päätyy poikanen hoidettavaksi.

Kesä on villieläinhoitolassa kiireistä aikaa. Eläinten poikasia tulee hoitoon joka vuosi. Kuva: Petteri Saario

Eläinsuojeluyhdistys tekee yhteistyötä eläinlääkärien kanssa. Asiantuntijat arvioivat loukkaantuneiden eläinten mahdollisuuksia palata luontoon.

– Paljon on myös niitä, joille ei voida tehdä mitään. Kaikkia ei voida auttaa.

Jokaisella hoitoeläimellä on ollut erilainen temperamentti ja persoona, näistä etenkin kiukkuisimmat ovat jääneet Valtasen mieleen.

– Yhtä sorsanpoikasta kasvatin koko kesän ja se oppi tunnistamaan ääneni. Alkoi aina kauhea kaakatus, kun se kuuli minun tulevan.

Poikanen ei ollenkaan tykännyt siitä, että siihen koskettiin tai sitä siirrettiin. Mutta kun Valtanen opetti sille peseytymistä, eli näytti sormilla miten sukia höyheniä, poikanen piti siitä.

– Kuitenkin myöhemmässä vaiheessa kun koskin siihen, se puri minua. Se sai kasvukaverikseen toisen nuoren sorsan ja ne vieraantuivat hyvin ihmisestä.

Villieläinhoitajalle tällainen käytös on hyvä merkki. Ei ole tarkoituksenmukaista, että luontoon päästettävä eläin tottuisi liikaa ihmisiin.

Hoidokin päästäminen takaisin luontoon, on hoitajalle hieno hetki.

– Jokainen eläin on myös rasite, ne teettävät paljon työtä, ja niiden ylläpito on kallista. Tästäkin syystä on tärkeää varmistua eläimen avuntarpeesta, on turhaa ottaa hoidettavaksi eläintä, joka ei sitä tarvitse. Työtä on liikaa muutenkin.

Eläimet pyritään aina palauttamaan sinne, mistä ne on löydetty. Niillä on omat elinalueet, siellä tietynlainen kanta ja hyvät mahdollisuudet selvitä.

– On palkitsevaa nähdä, että eläin pärjää ja sen pääsee palauttamaan luontoon. Ei todellakaan tule sellaista oloa, että haluaisin pitää ne itselläni, vaikka ne minulle tärkeitä ovatkin.

Anette Valtanen iski joulukuussa uransa neljännen suomenmestaruuden. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Nuorempana Valtanen oli mukana vanhempien hoitolan toiminnassa enemmänkin, mutta työt ja kilpanyrkkeily ovat pakottaneet 27-vuotiaan hallitsevan Suomen ja Pohjoismaiden mestarin karsimaan velvollisuuksiaan.

Vapaaehtoistyö on kuluttavaa, oma jaksaminen saattaa kärsiä esimerkiksi silloin, kun kotona on oravanpoikasia, joita pitää ruokkia öisinkin parin tunnin välein. Luonto ja luonnonvaraisten eläinten auttaminen ovat kuitenkin Valtasen sydäntä lähellä ja hän kokee sen tärkeäksi.

– Pienestä asti olen oppinut tuntemaan empatiaa eläimiä kohtaan. Se tuo hyvää oloa, kun pystyn auttamaan.

Helsingin Tarmon nyrkkeilysalille Valtanen päätyi 16-vuotiaana, kilpakehiin hän astui 19-vuotiaana. Aloittaessaan kilpailemisen nyrkkeilyssä Valtanen treenasi hyvin paljon univelkaisena, koska eläinten hoitaminen vei aikaa.

Silloin hän vielä opiskeli, mutta myöhemmin kun yhdistelmään lisättiin hektinen työ, oli se pidemmän päälle liikaa. Seurasi loukkaantumiskierre. Ainainen fyysinen kipu myös söi motivaatiota ja Valtanen joutui pitämään puolitoista vuotta taukoa nyrkkeilystä. Lopettaminenkin kävi mielessä.

– Otan muutenkin aika paljon paineita ja viimeiset neljä vuotta on ollut kropan kanssa ongelmia. Se on hidastanut kehittymistä. On tuntunut, että otan vain askelia taaksepäin ja on ollut turhauttavaa pyrkiä siihen, missä on joskus ollut. Siitä kun haluaisi vielä eteenpäin.

Kun Valtanen viime vuonna palasi nyrkkeilyn pariin, päätti hän, että jotain pitää tehdä toisin.

– Pikkuhiljaa alan olla oikeilla jäljillä, yritän nyrkkeillä ilon kautta, en väkisin. Yritän pitää mentaliteetin, että enemmän ei aina ole enemmän.