EM-kisoissa härski veto: Ukrainalta kiellettiin maatunnukset

Nuoret ukrainalaisnyrkkeilijät kilpailevat EM-kisoissa ilman maatunnuksia. Turnauksen virallisilla sivuilla Ukrainan edustusnyrkkeilijöiden nimien perässä on vain lyhenne IBA.

Kuvituskuva.

29.9. 17:31 | Päivitetty 29.9. 18:10

Ukrainalaiset urheilijat eivät saa käyttää maatunnuksia nyrkkeilyn B-junioreiden EM-kisoissa Italian Montesilvanossa. Turnaus alkoi toissa päivänä tiistaina ja päättyy ensi tiistaina.

Ukrainan maatunnusten käyttämisen kielsi Kansainvälinen nyrkkeilyliitto IBA. Suomen nyrkkeilyliiton toiminnanjohtajan Marko Laineen mukaan päätöksen taustalla on vallanvaihto Ukrainan nyrkkeilyliitossa.

– IBA ei tunnusta Ukrainan liiton uutta presidenttiä Kirilo Shevtshenkoa. Ei siitäkään huolimatta, että liiton johto on ymmärtääkseni saanut valintaan hyväksynnän Ukrainan olympiakomitealta sekä urheilu- ja nuorisoministeriöltä, Laine sanoo Ilta-Sanomille.

Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Marko Laine.

Laineen tietojen mukaan ukrainalaiset olivat tyrmistyneitä ja harmissaan IBAn päätöksestä.

– Ja myös siksi, että päätös tehtiin kesken kilpailujen eikä ennen niitä. Jos ukrainalaiset olisivat tienneet, etteivät saa kilpailla oman lipun alla, he eivät olisi lähteneet koko turnaukseen.

Vielä ei tiedetä, vetäytyvätkö Ukrainan urheilijat nuorten EM-turnauksesta. Eikä sitäkään, miksi IBA ei hyväksy Ukrainan liiton uutta puheenjohtajaa Shevtshenkoa.

IBA ja koko olympianyrkkeily ovat ajautuneet viime aikoina täyteen kaaokseen.

Liiton puheenjohtajana toimii venäläinen Umar Kremlev, jonka tiedetään veljeilevän Vladimir Putinin kanssa. Kremlevin jatko liiton johdossa sinetöityi viime sunnuntaina Armenian Jerevanissa pidetyssä kokouksessa.

Jerevanissa ei edes äänestetty uudesta puheenjohtajasta vaan siitä, pidetäänkö koko puheenjohtajaäänestystä. Tulos oli selvä. 106 jäsenliittoa äänesti vastaan ja vain 36 äänestyksen puolesta.

Kremlev sai jatkaa vallan kahvassa.

– Ukrainalta evättiin Jerevanissa äänestysoikeus vedoten tähän samaan puheenjohtajakysymykseen, Laine tietää.

Vlarimir Putin ja IBA:n puheenjohtaja Umar Kremlev.

Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Laine myöntää, että maatunnussotkussa on näpäytyksen makua. Kremlevin johtama IBA haluaa näyttää kaapin paikan Ukrainan liitolle.

– Kyllähän se vaikuttaa siltä, että taustalla on kansainvälistä politiikkaa, Laine muotoilee.

Olympianyrkkeilyn tulevaisuus ei näytä viimeaikaisten tapahtumien valossa järin hyvältä. Koko lajin maine – ja pahimmillaan jopa olympiastatus – ovat vaakalaudalla.

– Onhan tämä irvokasta, toiminnanjohtaja huokaa pettyneenä.

B-nuorten EM-kisoissa on mukana neljä suomalaisnyrkkeilijää.

Luitko jo nämä?