Sebastian Eubank on kuollut vain 29-vuotiaana – löydettiin rannalta Dubaista

Nyrkkeilylegenda Chris Eubankin poika on menehtynyt.

Sebastian Eubank (oik.) kuvattuna isänsä Chrisin seurassa Lontoossa kesällä 2015.

Brittiläinen kamppailu-urheilija Sebastian Eubank on kuollut 29-vuotiaana, uutisoi esimerkiksi BBC. The Sunin mukaan Eubank löydettiin hukkuneena Dubaista.

Eubank oli brittiläisen nyrkkeilylegendan Chris Eubankin poika. BBC julkaisi Chris Eubankin tiedotteen, jossa isä suri poikansa poismenoa.

– Sebastian kasvoi Englannin Hovessa, mutta viime vuodet hän eli Dubaissa, jossa hänellä oli laaja ystäväpiiri. Hän eli terveellisesti ja hyödynsi vaihtoehtoisia hoitoja, tiedotteessa luki.

– Hän ei ollut vain henkilökohtainen valmentaja ja ammattilaisnyrkkeilijä. Hän oli myös syvällinen ajattelija, joka piti yleisten ajattelutapojen haastamisesta.

– Kaikki, jotka tunsivat Sebastianin, pitivät hänestä ja kunnioittivat häntä. Hän säilyy aina muistoissamme. Toivomme perheenä nyt yksityisyyttä, jotta saamme juhlistaa hänen elämäänsä ja muistella poikaa, veljeä, isää ja ystävää.

Sebastian Eubank oli tullut tuoreeltaan isäksi. Esikoinen Raheem oli syntynyt hänelle ja Salma-vaimolle vain kuukausi sitten. Eubank olisi täyttänyt 30 vuotta vain muutamien päivien kuluttua.

Chris Eubank, 54, oli WBO-liiton keski- ja superkeskisarjan mestarina vuosina 1990–95. Hän ei hävinnyt ammattilaisuransa 10 ensimmäisen vuoden aikana otteluakaan. Sebastian oli toiseksi vanhin hänen viidestä lapsestaan.

Sebastian Eubank voitti molemmat nyrkkeilyn ammattilaisottelunsa ja debytoi voittoisasti vapaaottelussa tammikuussa 2020.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?