Oscar de la Hoya ilmoitti ottelevansa heinäkuussa - Nyrkkeily - Ilta-Sanomat

Taas yksi nyrkkeilylegenda paljasti palaavansa kehään – itsevarmaan ilmoitukseen liittyi rap-tähti ja pudotettu mikrofoni

Nyrkkeilylegenda Oscar de la Hoya, 48, puuhaa paluuta kehään.

Oscar de la Hoya ilmoitti palaavansa nyrkkeilykehään. Arkistokuva syyskuulta 2017.­

27.3. 15:28

Nyrkkeilylegenda Mike Tyson palasi näyttävästi nyrkkeilykehään viime marraskuussa, toista raskaan sarjan mestaria Evander Holyfieldiä on uumoiltu takaisin kehään ja nyt kolmaskin yhdysvaltalainen nyrkkeilysuuruus puuhaa paluuta.

Lempinimellä nyrkkeilyn kultainen poika tunnettu Oscar de la Hoya on ilmoittanut ottelevansa 3. heinäkuuta. Asiasta kertoo muun muassa BBC.

De la Hoyan, 48, nyrkkeilyura päättyi vuonna 2008. Viimeiseksi jääneessä ottelussa, joulukuussa 2008 hän hävisi Manny Pacquiaolle.

– Heinäkuun kolmas, teen silloin comebackini, de la Hoya ilmoitti perjantaina Jake Paulin ja Ben Askrenin välisen nyrkkeilyottelun tiimoilta pidetyn tiedotustilaisuuden yhteydessä.

Ilmoituksensa jälkeen de la Hoya pudotti mikrofonin ja poistui paikalta. Häntä haastatteli tiedotustilaisuudessa rap-tähti Snoop Dogg.

Oscar de la Hoya ilmoitti paluustaan tiedotustilaisuudessa. Häntä haastatteli Snoop Dogg.­

De la Hoyan tuleva vastustaja ei ole tiedossa.

Hän on aiemmin kertonut inspiroituneensa Mike Tysonin paluusta nyrkkeilykehään.

Amatöörinä de la Hoya voitti kevyen sarjan olympiakultaa Barcelonassa 1992. Hän piti 16-vuotisen ammattilaisuransa aikana hallussaan 11 MM-titteliä kuudessa eri painoluokassa.

De la Hoya on pysynyt uransa jälkeenkin tiiviisti nyrkkeilyn parissa. Hänellä on oma Golden Boy -promootiotoimisto.

Luitko jo nämä?