Kommentti: Lue tämä ennen kuin asetat herätyskellon Mike Tysonin paluuta varten - Nyrkkeily - Ilta-Sanomat

Kommentti: Lue tämä ennen kuin asetat herätyskellon Mike Tysonin paluuta varten

Mike Tysonin ja Roy Jonesin näytösottelusta voi nauttia, jos tiedostaa lähtökohdat, kirjoittaa Mikko Marttinen.

Mike Tyson ja Roy Jones Jr. kohtaavat odotetussa näytösottelussa varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.­

28.11.2020 19:10

Nyrkkeily lienee ainoa olympialaji, jossa kilpailemiselle on asetettu yläikäraja.

Siihen on syynsä.

Australiassa sallittiin veteraaninyrkkeily, kun asuin siellä viime vuosikymmenen puolivälissä. Näin pari veteraanimatsia, ja ne olivat kauheaa katsottavaa.

Keski-ikäisillä miehillä kuuluminen samaan painoluokkaan ei takaa tasaista ottelua. Jälki oli rumaa, kun vastakkain asettuivat vartalotyypeistä päätellen liikuntatottumuksiltaan hyvin eritasoiset miehet.

Mike Tyson ”palaa” sunnuntaiaamuna Suomen aikaa kehään 15 vuotta viimeisen virallisen ottelunsa jälkeen. Tyson näytti ikäisekseen varsin hyväkuntoiselta punnitustilaisuudessa ja niissä muutaman sekunnin videopätkissä, joita julkisuudessa on esitetty.

Ne eivät kuitenkaan kerro mitään siitä, miten Tyson suoriutuu kahdeksasta kahden minuutin erästä Roy Jones junioria vastaan.

Juonipaljastus: väsy tulee.

Tyson käytännössä lopetti harjoittelun jo vuosia ennen viimeistä otteluaan 2005. Siinä hän hävisi keskinkertaiselle Kevin McBridelle sipattuaan pahasti.

Tuon ottelun jälkeen Tyson on käyttänyt hurjasti päihteitä ja lihonut pahimmillaan yli 170-kiloiseksi. Ei tarvitse googlata painoindeksilaskuria arvioidakseen, että siinä on 178-senttiselle miehelle hieman liikaa.

Vaikka Tyson nyt onkin saanut elämänsä hallintaan ja kaikesta päätellen myös palannut liikuntaharrastusten pariin, ei hän millään käännä kelloa 20 vuotta taaksepäin.

Sekä Tyson että Jones ovat markkinoineet otteluaan kovilla puheilla ja antaneet ymmärtää, että kyse on totisemmasta touhusta kuin pelkästä näytöksestä.

Seuraa kuluttajatiedote: unohtakaa markkinointipuheet.

Näytöksen voi nähdä Suomessa Viaplay-palvelussa. Lähetys alkaa sunnuntaiaamuna kello 4, Tyson ja Jones nousevat kehään arviolta kello 7.

Ei kannata laittaa herätyskelloaan soimaan sillä ajatuksella, että näkee Mike Tysonin iskevän tulisia tyrmäysiskuja entisaikojen tapaan.

Tyson jaksaa nyrkkeillä totisesti pari erää, sen jälkeen Jones määrää tahdin. Hän otteli viimeisen oikean ottelunsa vain vajaa kolme vuotta sitten ja on pysytellyt aktiivisena valmennushommissa.

Jones ottelee leikitellen eikä lähde tyrmäämään Tysonia. Ei sellainen olisi reilua. Nyrkkeilijät kunnioittavat toisiaan.

Jos tiedostaa nämä lähtökohdat ja ottaa näytöksen näytöksenä, voi ottelusta silti nauttia. On oikeastaan ihan hienoa, että Tyson on 54-vuotiaana riittävän hyvässä kunnossa näytökseen.

Moni olisi voinut 15 vuotta sitten arvata, että hänestä kirjoitettaisiin tässä vaiheessa paljon synkempiä uutisia.

Luitko jo nämä?