Perintöprinsessa Eevi Ihalainen, 20, haaveilee nyrkkeilijän urasta – yksi kohtaaminen muutti elämän suunnan: ”Menin huvikseni kokeilemaan” - Nyrkkeily - Ilta-Sanomat

Perintöprinsessa Eevi Ihalainen, 20, haaveilee nyrkkeilijän urasta – yksi kohtaaminen muutti elämän suunnan: ”Menin huvikseni kokeilemaan”

Eevi Ihalaisella, 20, saattaa olla nykyään silmä mustana ja rystyset verillä.

Vuoden 2018 Miss Suomen perintöprinsessa Eevi Ihalainen asuu nykyään Maltalla.­

20.9. 9:03

Kahdessa vuodessa ehtii joskus tapahtua paljon.

Syyskuussa 2018 lappeenrantalainen Eevi Ihalainen kruunattiin Miss Suomen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Se tarkoitti kuvauksia, mallintöitä ja matkaa Tokioon Miss International -kisoihin. Ja julkisuuttakin, tietysti.

Syyskuussa 2020 Ihalainen tekee yhä satunnaisesti mallikeikkoja ja muistelee lämmöllä missivuottaan, mutta elämään on löytynyt uusi intohimo, joka on vienyt täysin mukanaan: nyrkkeily.

– Vähän aikaa sitten naureskelin, kun olisi pitänyt olla kuvaukset, ja oli silmä mustana, ei varpaankynttä ja rystyset verillä. Olen kyllä tykännyt tehdä mallijuttujakin, mutta teen niitä nyt nyrkkeilyn ehdoilla, Ihalainen kertoo puhelimitse Maltalta, jossa asuu nykyään.

Eevi Ihalainen (oik.) kruunattiin syyskuussa 2018 Miss Suomen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Alina Voronkova (kesk.) oli tuon vuoden Miss Suomi, Jenny Lappalainen toinen perintöprinsessa.­

Ihalaisen nyrkkeilyhurahdus oli sattuman tulosta. Hän oli muuttanut Maltalle töiden vuoksi syksyllä 2019. Alkuvuodesta kotiutuminen oli edennyt siihen pisteeseen, että joku uusi kiva harrastus oli tervetullut.

Kuntonyrkkeilytunti muutti paljon.

– Menin sinne ihan huvikseni kokeilemaan. Toinen nykyisistä valmentajistani oli pitämässä tuntia, jonka jälkeen hän tuli kysymään, että olenko nyrkkeillyt aikaisemmin.

Ei Ihalainen ollut, ellei muutamia vastaavia kuntonyrkkeilytunteja lasketa.

Valmentajalla, ruotsalaisella Niclas Elfstedtillä, oli silti ehdotus: hän voisi pitää Ihalaiselle yksityistunnin, jos tämä olisi kiinnostunut kokeilemaan lajia kunnolla.

– Hän sanoi, että tule seuraavana päivänä seitsemältä aamulla nyrkkeilysalille. Mietin, että hitto vie, minähän nukun vielä silloin, Ihalainen naurahtaa.

Ihalainen kuitenkin raahasi itsensä treeneihin. Ja se oli rakkautta ensilyönnistä. Helmikuisista treeneistä lähtien Ihalainen on elänyt ja hengittänyt nyrkkeilyä.

– Rakastuin lajiin ihan täysin. Olen ihmisenä sellainen, että jos on joku juttu, jossa haluan pärjätä, annan sille kaikkeni. Nyrkkeilyssä kiehtoo itsensä jatkuva haastaminen. Siinä on haasteita niin fyysisesti kuin henkisesti.

Täysin pystymetsästä Ihalainen ei fyysisesti vaativan lajin pariin hypännyt. Hän pelasi 16-vuotiaaksi asti tosissaan jalkapalloa, minkä lisäksi harrastuksiin on aiemmin kuulunut myös yleisurheilu.

Missitaustaisen, mallintöitä tekevän nuoren naisen voisi kuvitella saavan lajivalinnastaan ihmetteleviä, jopa väheksyviä kommentteja ja kysymyksiä.

Ihalaisen mukaan sellaisia saattaa tullakin, mutta vain nyrkkeilysalin ulkopuolella.

– Kun kerron, että harrastan nyrkkeilyä ihmiset ehkä luulevat, että kyseessä on kuntonyrkkeily eivätkä ota minua niin tosissaan. Ihmiset jotka tuntevat minut eivät kuitenkaan ole yllättyneitä lajivalinnastani. Enkä itse näe siinä mitään erikoista, Ihalainen sanoo.

– Minun ei tarvitse todistella kenellekään yhtään mitään, hän alleviivaa.

Pienellä maltalaisella nyrkkeilysalilla Ihalainen on otettu alusta lähtien tosissaan. Valmentajat – Elfstedt ja Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin oleva Quendar Pena – satsaavat täysillä Ihalaisen nyrkkeilyyn.

Ihalainen itse ei pidä mahdottomana sitä, että nyrkkeilystä tulisi hänelle ura. Siinä auttavat myös hyvät ja kannustavat valmentajat. Vaikka Ihalainen ei itse ole asettanut mitään tiettyä tavoitetta, hänen tulevaisuuden unelmansa kietoutuvat myös nyrkkeilyn ympärille.

– Toivon, että voisin edetä amatöörinyrkkeilystä ja että voisin tehdä tätä ihan ammatikseni joku päivä. Se on haaveena, mutta täytyy muistaa, että olen vielä ihan aloittelija. Tosi kovaa teen kuitenkin töitä.

Eveliina Ihalainen muutti 2018 Maltalle, jossa hän löysi intohimokseen nyrkkeilyn.­

Yrityksen ja itsekurin puutteesta ammattilaisunelman toteutuminen ei ainakaan jää kiinni. Ihalainen treenaa 1–2 kertaa päivässä pois lukien lauantait, jotka on tarkoitettu lepopäiviksi. Kun yhtälöön ynnätään toimistotyöt ja ajoittaiset mallikeikat, vapaa-aikaa hänen kalenteristaan ei juuri löydy.

– Jos aloitan aamulla kahdeksalta työt, niin lähden juoksemaan kello 5.15 ja vedän sen jälkeen nyrkkeilytreenit valmentajien kanssa. Kun toimistotunnit loppuvat neljältä, saatan lähteä vielä illalla treenaamaan, Ihalainen kertoo.

– Ei minulla oikeastaan muuta elämää ole, se on karu totuus. Kyllähän tässä joutuu tekemään uhrauksia, mutta uskon, että tämä kaikki palkitaan joku päivä.

Ihalainen on lyhyellä nyrkkeilytaipaleellaan jo ehtinyt kunnolla ottelukehäänkin. Heinäkuun viimeisenä päivänä Maltalla järjestetystä nyrkkeilyillasta tuli tapaus, kun Ihalaisen ottelu herätti yllättävän paljon kiinnostusta.

Katsomoon oli saapunut myös joukko Maltalla asuvia suomalaisia.

– Sinne oli lopulta myyty lippuja niin hyvin, että otteluni siirrettiin toiseksi viimeiseksi. Totta kai se jännitti, kun ekasta ottelusta tuli yhtäkkiä niin iso juttu, Ihalainen sanoo.

Ihalainen selätti jännityksen hienosti ja nappasi voiton huomattavasti kokeneemmasta vastustajastaan, 39-vuotiaasta brittinyrkkeilijä Kerry Markhamista.

– Voitto tuli, mutta en nyt tiedä menikö se niin hienosti. Olen itse vähän sellainen, että kaiken pitäisi mennä täydellisesti. Tuntuu, että tein kaikki mahdolliset virheet, Ihalainen muistelee debyyttiään.

Yhtä kaikki ensimmäinen kunnon ottelukokemus antoi Ihalaiselle lisävirtaa ja -motivaatiota.

– Tuli tunne, että tämä on oikeasti oma juttu.

Nyrkkeily on imaissut Ihalaisen niin tehokkaasti mukaansa, että omien treenien lisäksi hän valmentaa nykyisin lapsia lajin saloihin. Pian valmennustöitä on tiedossa enemmänkin, sillä Ihalainen on valmentajansa Niclas Elfstedtin kanssa avaamassa Nordic Fighter Gym -nimistä nyrkkeilysalia Maltalle.

Vaikka nyrkkeily on juuri nyt tärkeintä Ihalaisen elämässä, hän tekee silti aika ajoin mielellään myös mallintöitä – silloin kun silmä ei ole mustana nyrkkeilyn johdosta.

Ihalaisella on Maltalla mallitoimistokin. Hän haluaa oman Instagram-tilinsä kautta tuoda esille, että nainen voi samaan aikaan olla vakavasti otettava nyrkkeilijä ja stereotyyppisesti ”naisellinen” nainen, joka käyttää mekkoja, korkokenkiä ja meikkiä.

– Voi olla kumpaakin jos haluaa ja tuntuu hyvältä, Ihalainen painottaa.

Eevi Ihalaisen ensimmäinen harjoitus on joskus aamulla kello 5.15.­

Ihalainen ei myöskään yritä häivyttää missitaustaansa, vaan perintöprinsessa kiittelee kokemusta paljosta.

– Olen todella kiitollinen siitä, että hain (Miss Suomi -kilpailuun). Se oli aivan mahtava kokemus kaikkien työmahdollisuuksien puolesta. Pääsin tutustumaan ihmisiin ja opin heittäytymään. Tuskin asuisin täällä Maltallakaan ilman sitä kokemusta, Ihalainen sanoo.

– Missivuosi muutti paljon ja opetti keskittymään täysillä siihen omaan juttuun.

Nyt Ihalaisen oma juttu on nyrkkeily.

Eevi Ihalaisen nyrkkeilyurasta kertoi ensimmäisenä Etelä-Saimaa.

Artikkelin otsikkoa päivitetty 20.9. klo 9.

Eevi Ihalainen oli 2018 Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa.­

Eevi Ihalainen

  • Syntynyt vuonna 1999 Lappeenrannassa, 20-vuotias.

  • Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa vuosimallia 2018. Miss Suomeksi kruunattiin tuolloin Alina Voronkova.

  • Muutti syksyllä 2019 Maltalle, tekee toimistotöitä.

  • Tavoittelee uraa nyrkkeilijänä. Otellut tähän mennessä yhden ottelun 63-kiloisten sarjassa.

  • Ottelee vasen jalka ja vasen käsi edellä.

  • Valmentajat Niclas Elfstedt ja Quendar Pena

  • Pelasi 16-vuotiaaksi asti jalkapalloa. On harrastanut myös yleisurheilua.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?