Poliisi pidätti Paolo Roberton seksin ostamisesta - Nyrkkeily - Ilta-Sanomat

Tunnettu tv-kasvo jäi kiinni rysän päältä – Ruotsin poliisi pidätti seksin ostamisesta

Välisarjassa urallaan otellut Roberto vuonna 2010.

Julkaistu: 15.5. 21:58

Uransa lopettanut nyrkkeilijä Paolo Roberto vahvisti televisio-ohjelmassa tulleensa pidätetyksi seksin ostamisesta torstain ja perjantain välisenä yönä.

Entinen nyrkkeilijä ja tv-kasvo Paolo Roberto vahvisti ruotsalaisen TV4:n haastattelussa ostaneensa seksiä torstain ja perjantain välisenä yönä, kertoo Aftonbladet.

Hänet ja kymmenen muuta miestä pidätettiin Tukholmassa. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa seksin ostaminen on laitonta.

Ruotsalaismedia oli saanut vihiä, että pidätettyjen joukossa saattaisi olla yksi julkisuuden henkilö. Roberto, 51, päätti astua esiin ja myöntää asian televisiossa.

Hän kertoi haastattelussa, että pidätykseen johtanut ostokerta oli hänen ensimmäisensä. Ex-nyrkkeilijä joutui vastaamaan toimittajan piinapenkissä myös siihen, että mitä mieltä hän on prostituutiosta ja seksin ostamisesta.

– Ostat seksiä, luultavasti sellaiselta naiselta, joka on jollain lailla siipirikkoinen... tai hän ei ole paikalla siksi, että se olisi kivaa. Se on ehdottomasti likaisin ja julmin asia, jonka toiselle ihmiselle voi tehdä, Roberto totesi.

Paolo Roberto on esiintynyt Ruotsin televisiossa reality- ja viihdeohjelmissa.

Hän jatkoi itsensä soimaamistaan myös Instagramissa. Hän joutui poistamaan kuvan kommentointitoiminnon ankaraksi yltyneen palauteryöpyn takia.

– Ei anteeksipyyntöjä, minun täytyy seistä likaisen ja häpeilemättömän käyttäytymisen takana.

Roberto vapautettiin poliisin huostasta perjantaiaamuna. Jatkoseuraamuksista ei ole vielä tietoa.

Suomessakin otellut Roberto lopetti uransa vuonna 2003. Hän voitti 33 ottelustaan 28.

Italialaistaustainen Roberto on osallistunut uransa jälkeen erinäisiin televisiotuotantoihin, kuten Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Hänellä on kaksi lasta.

Luitko jo nämä?