Suomalainen raskaan sarjan ammattinyrkkeilijä Robert Helenius, 36, iski sunnuntaiaamuna Suomen aikaa New Yorkissa uransa suurimman voiton. Helenius tyrmäsi puolalaisen Adam Kownackin neljännessä erässä.
Voittoa voi pitää yllätyksenä, sillä ammattilaisurallaan aiemmin voittamaton Kownacki oli suuri ennakkosuosikki.
– Tuntuu hyvältä. Sanoin ennen ottelua, että olen treenannut ja tehnyt kaikkeni pysyäkseni parhaassa mahdollisessa kunnossa, Helenius sanoi ottelun jälkeen haastattelussa.
Heleniuksen mukaan hänen voittonsa avain olivat vastaiskut.
– Hän (Kownacki) oli liian avoin. Minun vahvuuteni olivat vastaiskut, se on aina ollut vahvuuteni.
Vastaiskuilla voittoon.
Suomalaisnyrkkeilijältä tiedusteltiin, oliko kyseessä hänen uransa tyydyttävin voitto.
– Olen liian väsynyt miettiäkseni sitä nyt. Olen tietysti iloinen, Helenius vastasi.
– Olen treenannut kuukausia kuin hullu, hän jatkoi ja kiitti perhettään ja tiimiään korvaamattomasta tuesta.
Helenius vakuutti olleensa varma voitostaan.
– Sanoin, että näin tapahtuu. Ei ollut muuta mahdollisuutta.
Helenius on nyt voittanut 30 ammattilaisottelua ja kärsinyt 3 tappiota. Voitoista 19 on tullut ennen täyttä aikaa.
– Olen tehnyt tätä 20 vuotta. Uskon, että olen vihdoin löytänyt tavan, jolla päihittää mentaaliset esteet, joita asettaa itselleen, suomalainen totesi tuoreimman voittonsa jälkeen.