Olympiamitalisti Arto Nilsson on kuollut

Julkaistu:

Nyrkkeily
Vuoden 1968 Meksikon olympialaisissa nyrkkeilypronssia voittanut Arto Nilsson on kuollut.
Nyrkkeilyn kevyen välisarjan olympiamitalisti Arto Nilsson menehtyi torstaina pitkäaikaiseen sairauteen. Hän oli 71-vuotias.

Suru-uutisen Ilta-Sanomille vahvisti Nilssonin ystävä, Ringside Clubin puheenjohtaja Juha Rosma.

– Ringside Club on entisten nyrkkeilijöiden ja heidän ystäviensä veljeskunta. Me tapaamme tiiviisti ja treenaamme yhdessä.

– Artsi oli aktiivisesti mukana toiminnassa alusta lähtien, 1980-luvulta alkaen. Ringside Club on ollut hänelle tärkeä, ja Arto on ollut tärkeä meille, Rosma kertoi.


Helsinkiläinen Nilsson osallistui Meksikon pronssivuoden 1968 lisäksi olympialaisiin myös Münchenissä 1972.

Kellosepäksi ja ekonomiksi opiskellut Nilsson toimi nyrkkeilyuransa jälkeen Timanttiset-ketjun omistajana ja toimitusjohtajana.

– Artsissa oli sellaista vanhan ajan brittiläisen herrasmiehen tyyliä. Hän pukeutui hyvin ja käyttäytyi hyvin. Arto oli todella pidetty kaveri, Rosma muisteli.

Juttua korjattu klo 23.30. Ringside Clubin puheenjohtajan nimi on Juha Rosma ei Juha Rosman, kuten jutussa alun perin kirjoitettiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt