Liisa, Elisa

Nyrkkeily

Voiko Tyson Furyn uskomaton dopingselitys mennä läpi? Britannian antidopingtoimisto pelkää tappiota ja vararikkoa!

Julkaistu:

Nyrkkeily
Entinen raskaansarjan mestari Tyson Fury vakuuttaa edelleen syyttömyyttään.
Entinen raskaansarjan maailmanmestari Tyson Fury on käynyt pitkään taistelua Britannian antidopingtoimiston kanssa.

Hän ja hänen ammattilaisena nyrkkeilevä serkkunsa Hughie Fury kärysivät anabolisesta steroidista nandrolonista, ja BBC:n mukaan kaksikko oli käyttänyt sitä helmikuussa 2015 ennen Tyson Furyn MM-ottelua Vladimir Klitshkoa vastaan.

Fury nappasi Klitshkolta kolmen liiton MM-tittelin marraskuussa 2015, eikä hän ole otellut sen jälkeen. Furyn ja Klitshkon piti otella titteliottelun uusinta, mutta se siirtyi kahdesti Furyn terveysmurheiden vuoksi.

Fury on kieltänyt käyttäneensä steroideja ja kertonut saaneensa kiellettyä ainetta kehoonsa syötyään kuohimatonta villisikaa.

Britannian antidopingtoimisto Ukad antoi kaksikolle väliaikaisen kilpailukiellon, mutta se hylättiin heidän tehtyään vetoomuksen elokuussa 2016. Lokakuussa Fury ilmoitti luopuvansa mestaruustitteleistään. Hän kertoi kärsivänsä masennuksesta, ja dopingtestit paljastivat hänen käyttäneen kokaiinia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Fury on jatkanut oikeustaistelua Ukadin kanssa. Nyt antidopingtoimiston päälliköt pelkäävät, että jos Fury voittaa tapauksen, he joutuvat maksumiehiksi. Fury ansaitsee yli 5,5 miljoonaa euroa per ottelu ja sen lisäksi muita tuloja. Jos Fury päättäisi haastaa antidopingtoimiston oikeuteen tulonmenetyksistä ja voittaisi, he olisivat pulassa, sillä Ukadin vuosittainen budjetti on noin yhdeksän miljoonaa euroa.

BBC:n mukaan Ukadin hallitus on keskustellut asiasta hiljattain ja aihe on viety myös digiasioista, kulttuurista, mediasta ja urheilusta vastaavaan ministeriöön (DCMS), joka toimii parlamentin alaisena.

Ukad ja DCMS eivät kuitenkaan halua sopia oikeusjuttua, sillä he he ovat huolissaan siitä, mitä se tekisi antidopingtyön luotettavuudelle ja tinkimättömyydelle. Se myös antaisi väärän signaalin urheilutähdille.

Furyn tapauksesta päättävä elin Kansallinen antidopingpaneeli (NADP) kokoontuu BBC:n saamien tietojen mukaan joulukuussa.

Furyn leiri väittää, että Ukadin pelko maksajaksi joutumisesta on jo viivyttänyt tapauksen käsittelyä ja voi vaikuttaa lopputulokseen.

Koska Ukadin kustannukset oikeudenkäynneistä ovat nousseet jo yli 280 000 euroon, mikä on enemmän kuin mitä se voi saada vakuutuksesta, se olisi mielellään vienyt tapauksen suoraan urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen CASin käsiteltäväksi.

Fury ilmoitti tämän vuoden maaliskuussa palaavansa kehään toukokuussa. Pian sen jälkeen Britannian ammattinyrkkeilyliitto kuitenkin ilmoitti, ettei Furylla ole voimassa olevaa nyrkkeilylisenssiä eikä hän saa sitä, ennen kuin hänen dopingrikkomuksensa on käsitelty.

Heinäkuussa Fury kertoi Twitterissä lopettavansa uransa. Vain tunteja myöhemmin hän kuitenkin twiittasi uudelleen ja pyörsi lopettamispäätöksensä.

Lokakuun puolivälissä Fury ilmoitti jälleen palaavansa ammattilaiskehään, tällä kertaa ensi huhtikuussa. Hän lupaili ensi vuodeksi kolmea suurottelua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Mäkihypyn maailmancupissa mainio suomalaisvenyminen – Janne Ahonen pettyi

    5. 5

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    6. 6

      Isisin ”kalifaatista” on jäljellä vain rippeet – äärijärjestön pelätään iskevän Euroopassa

    7. 7

      Duudsonien Jukka Hildén julkaisi kujeilevan koulukuvansa vuodelta 1993 – omintakeinen tyyli villitsi fanit: ”Olen sanaton”

    8. 8

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    9. 9

      Ruotsalaishiihtäjä murtui kyyneliin tv-haastattelussa – kirosi haukkuessaan venäläiskilpailijan: ”Idiootti!”

    10. 10

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    9. 9

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    10. 10

      Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Mäkihypyn maailmancupissa mainio suomalaisvenyminen – Janne Ahonen pettyi

    5. 5

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    6. Näytä lisää