Hilma

Nyrkkeily

Robert Helenius ottaa ison riskin

Julkaistu:

Nyrkkeily
Robert Helenius haastaa Euroopan mestarin Erkan Teperin. IS Extra näyttää ottelun suorana.
Robert Helenius palaa ryminällä raskaan sarjan kärkikahinoihin.

Helenius haastaa 19. joulu­kuuta Helsingissä raskaan sarjan Euroopan mestarin Erkan Teperin.

Saksanturkkilainen tyrmääjä on voittanut kaikki 15 ammattilaisotteluaan. Myös 21 ammattilaismatsia ottanut Helenius on yhä voittamaton.

Teper on Heleniuksen uran vaarallisin vastustaja. Ottelu on valtava riski Heleniukselle, joka on kohdannut viimeksi huipputason vastustajan neljä vuotta sitten.

– Ottelu on välietappi maailmanmestaruuteen. Tämä vie minua kaikista parhaiten eteenpäin, Helenius perusteli.

Kohtasivat amatööreinä

Helenius on otellut Teperiä vastaan kerran aikaisemmin. Vuonna 2008 käydyn amatööriottelun voitti Teper yhdellä pisteellä.

Kaksikko on senkin jälkeen kohdannut harjoituskehässä.

– Aika tasaista vääntöä se oli. Olin kyllä parempi osapuoli, Helenius sanoi.

Helenius ei halunnut ennustaa, miten ottelu päättyy, mutta hänen taustavoimansa olivat rohkeampia.

– Jossakin vaiheessa vasen koukku osuu, ja silloin Teperiä viedään, manageri-isä Karl Helenius ennusti.

– Robert tarvitsee vain sparria, ja sitten hän on valmis tekemään Teperistä kebabia, valmentaja Johan Lindström uhosi.

Helenius ja Teper kohtaavat Helsingin Hartwall Arenassa 19. joulukuuta, ja IS Extra näyttää kamppailun suorana yksinoikeudella.

Nyrkkeilyn lisäksi IS Extra näyttää tulevana lauantaina Cage 31 -vapaaottelutapahtuman. IS Extran tarjontaan kuuluvat myös Veikkausliiga (198 ottelua), Salibandyliiga (syyskaudella 26 ottelua) sekä Ilta-Sanomien ja Urheilusanomien kaikki paperilehdet digitaalisina näköislehtinä. Tutustu ja tilaa tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen mäkihyppytuska ei hellitä – lääkäri teki maajoukkuehyppääjän magneettikuvasta ”epämieluisan löydön”

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    4. 4

      Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

    5. 5

      Maarajoitukset poistuvat – Yle Areena ja muut nettipalvelut näkyvät kohta kaikkialla

    6. 6

      Tarkkuustehtävä testaa hoksottimesi – Oletko ensimmäinen, joka onnistuu ratkaisemaan kaikki eroavaisuudet?

    7. 7

      Pohjoiskarjalaista äitiä syytetään lapsikaappauksesta – jäi viisikuisen vauvan kanssa Turkkiin

    8. 8

      Maria Sharapova mukana salaliitossa? Poliisi tutkii huijaustapausta

    9. 9

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    10. 10

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    5. 5

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    6. 6

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    7. 7

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    8. 8

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    9. 9

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    10. 10

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen mäkihyppytuska ei hellitä – lääkäri teki maajoukkuehyppääjän magneettikuvasta ”epämieluisan löydön”

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    4. 4

      Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

    5. 5

      Maarajoitukset poistuvat – Yle Areena ja muut nettipalvelut näkyvät kohta kaikkialla

    6. Näytä lisää