Silja, Selja

Nyrkkeily

Metrotunnelista puolikuolleena löydetty nyrkkeilijä herätettiin koomasta

Julkaistu:

Nyrkkeily
Denis Boitsovin paino on pudonnut rajusti seitsemässä viikossa.
Saksalaislehti Sport Bild kertoo, että lääkärit ovat herättäneet raskaan sarjan nyrkkeilijän Denis Boitsovin, 29, keinotekoisesta koomasta seitsemän viikon jälkeen.

Vakavia päävammoja kärsinyt Boitsov löydettiin 3. toukokuuta tajuttomana metrotunnelista Berliinissä. Poliisille on edelleen epäselvää, mitä Boitsoville tapahtui.

Boitsovia hoidetaan berliiniläisellä yksityisklinikalla, joka on erikoistunut koomapotilaiden herättämiseen. Hänen kuntonsa on edelleen kriittinen. Boitsovin pää on leikattu kahdesti, ja edessä on vielä kolmas operaatio. Hänen kallonsa on avattu aivojen turvotuksen vuoksi.

Boitsovin silmät ovat auki ja hän hengittää, mutta hän ei pysty puhumaan eikä liikkumaan. Hän reagoi vain hieman suullaan ja käsillään, kun häntä lähestytään.

Boitsov saa nestemäistä ravintoa. Hänen painonsa on vajonnut noin 100 kilosta 70 kiloon.

Sport Bildin mukaan Boitsovin vaimo sekä hänen veljensä ja isänsä ovat jatkuvasti nyrkkeilijän vuoteen vierellä. Myös valmentaja Ulli Wegner on vieraillut sairaalassa.

Sauerland-tallissa nyrkkeillyt venäläinen Boitsov voitti 37 ammattilaisottelustaan 36. Hän ei enää koskaan nouse nyrkkeilykehään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    3. 3

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    6. 6

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    7. 7

      Reino Nordin kertoo Cosmopolitanille hänen ja Marian suhteesta: ”Todella hyvä seksielämä”

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    10. 10

      Tarja Halonen ei esiintynytkään itse köyhänä laitapuolen kulkijana – presidentti paljasti kuvatempun venäläissivustolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    5. 5

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    6. 6

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    7. 7

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    8. 8

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    9. 9

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    10. 10

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    3. 3

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    6. Näytä lisää