Aune, Oona

Nyrkkeily

Treenileiri tuotti tulosta - Robert Heleniukselta hyviä uutisia

Julkaistu:

Suomen ykkösnyrkkeilijä Robert Helenius päätti kolmeviikkoisen harjoitusleirinsä Ulmissa, Saksassa.
Olkapääleikkauksen jäljiltä paaluta kehiin virittelevä Helenius treenasi ja kuntoutti kättään leiriviikkojen aikana. Ja tulokset ovat rohkaisevia.

- Pystyn nyt liikuttamaan olkapäätäni paljon paremmin kuin aikaisemmin, Helenius kertoi saksalaiselle Augsburger Allgemeinelle.

Helenius teki leirin aikana yhteistyötä muun muassa fysioterapeutti Marc Dorfmüllerin kanssa.

- Keskityimme lähinnä olkapään ja vartalon harjoituksiin, Dorfmüller taustoitti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Seuraavaksi Helenius jatkaa kuntonsa hiomista Sauerlandin omalla harjoitussalilla.

Helenius ei ole otellut sitten viime joulukuun, jolloin hän otti Helsingissä britti-iskijä Dereck Chisorasta kohutun voiton tuomariäänillä. Sen jälkeen Helenius paljasti loukanneensa jo aiemmin olkapäätään ja joutuvansa leikkaukseen.

Nyt leikattu olkapää alkaa olla siinä kunnossa, että Suomen kuumin nyrkkeilytoivo on valmis tositoimiin. Hänen paluuottelunsa ajankohdaksi on kaavailtu marraskuuta, mutta tarkemmista yksityiskohdista ei toistaiseksi ole kerrottu julkisuuteen.

Tapahtui paluu sitten missä ja koska tahansa, raskassarjalaisen Heleniuksen lähitulevaisuuden tavoite on sementtisen kova:

- Takaisin maailman huipulle!

Ota kantaa

Faktat tiskiin: onko Heleniuksesta vielä maailmanmestariksi?

Kyllä - leikkaus oli vain pieni takapakki 71% Ei - se lienee turhan kaukainen haave 29%
Ääniä yhteensä 7689

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    3. 3

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    4. 4

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      17 kohdan lista: Näillä kysymyksillä ammattilaiset seulovat mahdolliset narsistit muiden joukosta

    8. 8

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    9. 9

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    10. 10

      Tanhupallo on ylivoimainen ykkönen – IS:n lukijat valitsijat suosikkinsa Putous-hahmoista: ”Ihana höpsö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    3. 3

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    4. 4

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. Näytä lisää