Ivan Provorovista se lähti.
Venäläinen NHL-pakki kieltäytyi pukemasta päälleen sateenkaarin kirjailtua lämmittelypaitaa, kun Philadelphia Flyers juhlisti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä pride-teemaisella ottelulla tammikuussa.
Hän perusteli kieltäytymistään uskonnollisilla syillä. Provorov, 26, kuuluu Venäjän ortodoksiseen kirkkoon, jonka patriarkkana häärii Kirill. Kirill on tunnettu homovastaisista kannanotoistaan ja läheisestä yhteydestään Venäjän hallintoon.
Provorovia ei rangaistu. Hän pelasi pride-ottelussa.
Lue lisää: Venäläinen NHL-tähti ei suostunut menemään jäälle – perusteli uskonnollaan
Torstain vastaisena yönä Suomen aikaa venäläiset NHL-pelaajat ja pride-paidat olivat taas otsikoissa.
Chicago Blackhawks järjestää pride-teemaottelun, mutta päätti olla käyttämättä sateenkaaripaitoja. The Athleticin mukaan Blackhawks perustelee ratkaisuaan venäläispelaajiensa ”turvallisuushuolilla”.
Näin kolmen venäläisen mielipide vaikutti joukkueen loppuihin 17 pelaajaan.
Aiemmin Minnesota ja New York Rangers tekivät saman ratkaisun samoin perustein.
Lue lisää: Tämäkään NHL-seura ei käytä pride-paitoja – perusteluna taas venäläispelaajat
On täysin käsittämätöntä, että venäläiset saavat pyörittää tällaista show’ta maailman parhaassa jääkiekkoliigassa. Pride-pelejä on pelattu jo vuosien ajan.
Otteluita järjestetään, koska NHL haluaa muuttaa liigansa mielikuvaa avoimemmaksi. Lätkäkulttuurissa halutaan eroon ajatuksesta, että peleissä kävisi vain valkoihoisia juntteja.
Se haluaa toivottaa tervetulleeksi myös nuoret katsojat, joille identiteettien moninaisuus on usein tärkeä asia. He ovat olleet änärille viime aikoina vaikea kohderyhmä, kun esimerkiksi liberaali NBA ja jopa jalkapallo ovat alkaneet kiinnostaa enemmän.
Kun venäläisten annetaan öyhöttää sateenkaaripaidoista, NHL ikään kuin samalla myöntää, että on olemassa todellisuus, jossa venäläiset ovat oikeassa kieltäytyessään. Että maailmankatsomus, joka pitää homoseksuaalisuutta tuomittavana, on yhtä oikeassa kuin liberaali, läntinen maailmankatsomus.
Se on paskapuhetta ja NHL:n kannalta vaarallista. Selitän kahdella tavalla, miksi.
Ensinnäkin on säälittävää käyttää uskontoa tekosyynä. Provorov ja kumppanit halveeraavat niitä miljardeja ihmisiä, joiden elämään uskonto tuo turvaa ilman, että he alistavat muita.
Ivan Provorov kieltäytyi pukemasta päälleen sateenkaarin kirjailtua lämmittelypaitaa. Pian sen jälkeen alkaneessa ottelussa hän suostui pelaaman.
Mitä nämä uskonnolliset syyt edes ovat? Tuhansia vuosia vanhojen Raamatun tekstien pohjalta ei pitäisi tehdä moraalipäätöksiä vuonna 2023.
Lisäksi olisi mielenkiintoista nähdä, millainen olisi reaktio, jos uskonnollisiin syihin vetoaisi muslimi.
Toiseksi uskonto on NHL-pelaajien puheessa vain kökkö naamiaisasu nimelle Vladimir Putin. Venäjän urheilu ja maan johto kulkevat käsi kädessä.
Kun venäläinen NHL-pelaaja vetoaa pride-iltana uskontoon tai ”turvallisuuteen”, hän todennäköisesti vetoaa siihen, että Putinin Venäjällä kaikenlainen ”homopropaganda” on lailla kiellettyä.
Presidentti tiukensi sensuurilainsäädäntöä viime vuonna. Esimerkiksi kirjakauppoja ja kirjastoja on sensuroitu, kertoi The Moscow Times.
Vladimir Putin käyttää jääkiekkoilijoita vieraan valtion huippusarjan urheilupesijöinä.
Itse asiassa myös seurat ovat vedonneet samoihin lakeihin, kun ne ovat perustelleet yhteistyökumppaneilleen, miksi sateenkaaripaitoja ei ole käytetty.
Jo on aikoihin eletty, kun yhdysvaltalaiset miljardien arvoiset yritykset selittävät kotimaassaan tapahtuvaa toimintaa Venäjän laeilla.
Kun venäläiset pelleilevät yhdysvaltalaisissa kaukaloissa, voidaan siis valistuneesti arvata, että taustalla naruja vetelee Putin, joka on Ukrainan sodan sytyttyä pyöritellyt tarunhohtoista änäriä ihan miten haluaa.
Tällä hetkellä Putin käyttää jääkiekkoilijoita vieraan valtion huippusarjan urheilupesijöinä. Kun pelaajia ei laiteta kuriin, he normalisoivat venäläistä ajatusmaailmaa – siis autokraattista, ortodoksikonservatiivista nationalismia – niin kutsutun vapaan maailman linnakkeessa.
Putinin tukija, Washingtonin supertähti Aleksandr Ovetshkin kättelee yhä presidenttiä Instagramin profiilikuvassaan. Löysä ja väsynyt pohjoisamerikkalainen urheilumedia on jo kyllästynyt Ukrainan sotaan, eikä impotenssiltaan enää jaksa grillata Ovetshkinia.
He eivät ymmärrä, miten lähellä jokaista eurooppalaista sota raivoaa, vaikka Yhdysvallat tukee Ukrainan puolustustaistelua valtavilla panostuksilla.
Ennen jääkiekko oli areena, jolla kaksi ideologiaa taisteli vastakkain rauhan asein – Kanada ja Neuvostoliitto kohtasivat keskellä kylmää sotaa Summit Series -turnauksessa vuonna 1972.
Neuvostoliiton romahtaessa venäläiset pelaajat siirtyivät NHL:ään ja elettiin kolme vuosikymmentä rauhanomaisesti rinnakkain.
Nyt ollaan keskellä kuumaa sotaa, joka jossain vaiheessa toivottavasti taittuu taas edes kylmäksi. Pelikenttä on kuitenkin muuttunut vuodesta 1972.
Sen sijaan, että jääkiekossa mittelisivät eri ideologiat, venäläinen autoritarismi ja vähemmistöviha ovat soluttautuneet sen ytimeen. Putinin hupiukko Rene Fasel pyöritti moskovalaista sirkusta jo Kansainvälisessä jääkiekkoliitossa, nyt NHL alkaa olla samassa pisteessä.
Tilanne on kestämätön ja NHL:lle häpeällinen. Sarjan komissaarilta Gary Bettmanilta vaaditaan kiireesti arvojohtajuutta.