Ruotsalaismaalivahti Robin Lehner solmi syksyllä 2020 viisivuotisen sopimuksen Vegas Golden Knightsin kanssa. Sopimuksen arvo oli yli noin 25 miljoonaa euroa. Valtavista tuloistaan huolimatta Lehner joutui hiljattain anomaan konkurssikäsittelyä yhdessä vaimonsa kanssa.
Expressen-lehden mukaan pääsyy Lehnerin taloudelliseen ahdinkoon on aurinkoenergiaan panostaneen yrityksen epäonnistunut liiketoiminta. Lehner on yrityksessä osaomistajana.
Lisäksi konkurssiasiakirjoista käy ilmi, että Lehnerillä on velkoja monelle muullekin taholle ja iso määrä maksamattomia luottokorttilaskuja.
Erikoisin Lehnerin sijoituskohteista liittyy Missourin osavaltiossa sijaitsevaan eksoottiseen käärmefarmiin, jonka ruotsalaispelaaja osti 1,2 miljoonalla dollarilla vuonna 2017. Käärmekokoelman omistamisesta syntyi pian kaupan jälkeen kiista, josta ei ole puuttunut värikkäitä käänteitä.
Expressen on hankkinut Nevadan osavaltion konkurssituomioistuimelta Lehnerin tapaukseen liittyvät asiakirjat. Niissä luetellaan tarkasti Lehnerien omaisuus ja tulot sekä velat ja menot.
Papereista selviää, että pelaaja on viettänyt vaimonsa kanssa ylellistä elämää kalliissa talossa Las Vegasissa. Viranomaistaho on arvioinut talon arvon olevan yli kolme miljoonaa euroa. Talosta aiheutuvat kulut ovat noin 30 000 euroa kuukaudessa.
Talossa on suurehko autotalli, jossa kiekkoveskari säilyttää menopelejään.
Tallista löytyy asiakirjojen mukaan Rolls-Royce Phantom ja Mercedes G63 AMG. Autot eivät kuitenkaan ole pelaajan omaisuutta, vaan ne ovat leasing-autoja, joista Lehner maksaa noin 10 000 euroa kuukaudessa.
Lehnerin pariskunnan omaisuus on kartoitettu todella tarkkaan. Talossa on seitsemän kookasta taulutelevisiota (viisi Samsungia ja kaksi Sonya) ja isännällä arvokas Rolex-kello. Toisaalta listalta löytyy myös arkisia esineitä, kuten 20 euron keittiöjakkara tai 40 euron pölynimuri.
31-vuotias Lehner on ansainnut tähänastisella urallaan noin 20 miljoonaa euroa, mutta omaisuus on siis huvennut huonosti sujuneiden liiketoimien takia. Ruotsalainen nostaa edelleen noin viiden miljoonan euron vuosipalkkaa Vegas Golden Knightsilta, vaikka hän ei ole tällä kaudella pelannut otteluakaan.
Lehner kävi syksyllä lonkkaleikkauksessa, mikä on pitänyt hänet sivussa jäältä.