30-vuotias NHL-tähti ajautui konkurssiin ja ryvettyi kohuissa – suomalaispelaajan sanat hänestä voivat yllättää

Evander Kane, 30, on kulkenut kohusta kohuun läpi NHL-uransa. Mikä mies inhottu maalitykki oikein on?

Evander Kane.


23.1. 8:03

Ansaitseeko Evander Kane uuden mahdollisuuden?

Kysymystä on viime aikoina pyöritelty Pohjois-Amerikan kiekkomediassa, kun 30-vuotiaan tähtihyökkääjän uutta osoitetta on spekuloitu. On jo ehditty kertoa, että tuon mahdollisuuden hänelle on tarjoamassa Edmonton Oilers.

Moni on kommentoinut, että Kane on jo saanut toisen mahdollisuuden. Ja kolmannen.

Lista hänen kohuistaan on nimittäin pitkä.

Kane on mahtaillut setelinipuilla, ajautunut myöhemmin pelivelkoihin ja lopulta henkilökohtaiseen konkurssiin.

Häntä on eri yhteyksissä syytetty pahoinpitelyistä ja muista rikoksista – tosin on korostettava, että mistään häntä ei ole tuomittu.

Hän on rikkonut NHL:n ja AHL:n koronaprotokollaa.

Kane on ajautunut – ja ajanut itsensä – useisiin vaikeuksiin, joiden takia häntä luonnehdittiin jo kauan sitten ongelmalapseksi. Kun verkossa julkaistaan listoja NHL:n vihatuimmista pelaajista, Kane on mukana.

Hänet on ulkopuolelta tuomittu huonoksi joukkuepelaajaksi ja pukukoppien myrkyttäjäksi, mutta millainen ihminen ja pelikaveri hän oikeasti on?

Kaikilla on mielipiteensä, mutta vastaus voi yllättää, jos olettaa asioiden olevan täysin mustavalkoisia.

Kanen sentterinä uransa ensimmäiset NHL-ottelut syksyllä 2018 pelannut Antti Suomela sanoo, että hänen henkilökohtaiset kokemuksensa ovat vain positiivisia.

– Ei ole oikeastaan mitään pahaa sanottavaa. Hän oli yksi niistä äijistä, jotka auttoivat minua alussa. En ollut esimerkiksi mikään englannin kielen taituri, kun tulin Pohjois-Amerikkaan. Hän puolusti minua ja auttoi kaikessa, Suomela kertoo.

– Emme me nyt hallin ulkopuolella viettäneet aikaa, mutta hallilla hän oli mukavaa seuraa. Tsemppasi ja antoi neuvoja.

Siviilipuolen tapahtumat eivät näkyneet hallilla.

– Hänestä toki pyörii kaikkia juttuja uutisissa. Esimerkiksi se konkurssijuttu, mutta ei sellaista huomannut, vaan hän oli aina samanlainen. Kaikki jutut tulivat ilmi vain uutisten kautta. Minulle hän oli tosi mukava ja auttavainen kaveri.

Kane varattiin NHL:ään kesällä 2009 nuorten MM-kultamitalistina. Atlanta Thrashersin ykkösvaraus oli koko varaustilaisuuden neljäntenä poimittu pelaaja.

Jääkiekkoilija hänestä tuli isänsä Perryn koulimana. Harjoittelu aloitettiin jo 3- tai 4-vuotiaana, ja Evander meni jäälle päivittäin aamuvarhaisella.

Kuri kotona oli kovaa. Evanderin ja pikkusiskojen Brean ja Kylan piti saada huippuarvosanoja.

Viisihenkinen perhe asui pienessä vuokra-asunnossa. Sisaruksilla ei ollut liikaa omaa tilaa: heillä oli yhteinen huone.

– Minusta oli hauskaa jakaa huone siskojeni kanssa. Se oli kivaa aikaa. Melkein toivon, että voisin palata niihin aikoihin ja olla taas lapsi, Kane kertoi taannoin Sportsnetin jutussa.

Kanen perhe hankki ensimmäisen omistusasuntonsa, kun 19-vuotias Evander oli pelannut ensimmäisen NHL-kautensa tehden 14 maalia ja syöttäen 12.

Vaikka Kane oli siihen aikaan tullut tunnetuksi rahalla leveilyllään, hän ei siltikään halunnut sanoa itse ostaneensa tuon talon NHL-tienesteillään.

Me ostimme uuden kämpän, Kane sanoi Sportsnetille.

– En halua puhua siitä enempää.

Kane kuvattuna syksyllä 2011 Winnipeg Jetsin pelaajana.

Vuosi sitten Kane hakeutui henkilökohtaiseen konkurssiin. The Athletic raportoi, että hän turvautui järjestelyyn valtavien, 26,8 miljoonan dollarin velkojen takia.

Tästä huolimatta, kun NHL-kiekko vuosi sitten jatkui, Kane pelasi tuloksellisesti väkevää jääkiekkoa: hän oli San Jose Sharksin paras pistemies 22 maalillaan ja 27 maalisyötöllään 56 ottelussa.

Sen jälkeen häntä ei ole NHL-jäällä nähty.

Fysiikaltaan vaikuttavan näköinen, ahnas maalintekijä Kane on nyt työtön mies, vaikka hänen 7-vuotinen ja 49 miljoonan dollarin arvoinen sopimuksensa Sharksin kanssa olisi jatkunut vielä kolmen kauden ajan.

Sharks pani Kanen pihalle 8. tammikuuta. Kamelin selkä katkesi väitetystä AHL:n koronaprotokollan rikkomisesta.

Mediatietojen mukaan Kane antoi 21. joulukuuta positiivisen koronanäytteen mutta lensi 29. joulukuuta kotiseudulleen Vancouveriin, vaikka sääntöjen mukaan hänen olisi pitänyt pysyä eristyksessä kymmenen päivän ajan.

AHL:ssä Kane nakutti 2+6 pistettä viiteen peliin. Ne olivat hänen uran ensimmäiset pelinsä farmiliigassa, koska hän on sinne liian taitava pelaaja. AHL-komennus tuli syksyn koronarikkeistä.

Silloin Kane sai NHL:ltä 21 ottelun pelikiellon liigan koronaprotokollan rikkomisesta. Pohjoisamerikkalaisessa mediassa kerrottiin, että kyse oli väärennetystä koronarokotustodistuksesta.

Kun Kane oli kärsinyt pelikieltonsa, hän ei halunnut kommentoida tapahtunutta mutta sanoi olevansa nyt täysin rokotettu.

Kesällä Kane oli otsikoissa lapsensa äidin Anna Kanen lausuntojen takia. Kanen ex-puoliso väitti muun muassa, että hänen miehensä olisi lyönyt vetoa NHL-otteluista ja jopa ollut tarkoituksellisesti häviämässä otteluita. Pariskunta käy läpi riitaisaa eroa ja Anna Kane on syyttänyt entistä kumppaniaan myös perheväkivallasta.

Anna Kanen väitteille ei löytynyt todisteita NHL:n tutkimuksissa.

Evander Kane kiisti voimakkaasti kaikki exänsä syytökset ja on hakenut Annalle myös lähestymiskieltoa. Joulukuussa Anna Kane määrättiin väliaikaiseen lähestymiskieltoon: hän ei saa tulla 90 metriä lähemmäksi Evander Kanea, tämän uutta kumppania Mara Teigeniä tai ex-pariskunnan lasta, jonka väliaikaisen yksinhuoltajuuden kiekkoilija sai.

Evander Kane oli viime kaudella San Josen paras pistemies.

Lue lisää: NHL tutkii, löikö pelaaja vetoa oman joukkueensa otteluista – raskaana oleva vaimo hädissään: ”Miten NHL antaa uhkapeli­riippuvaisen edelleen pelata”

Lue lisää: NHL-tähti kiistää vaimonsa vakavat syytökset ja avautuu musertavista ongelmistaan – koki synkän hetken kesken pudotuspelien

Nyrkkeilylegenda Evander Holyfieldin mukaan nimetty Kane on saanut uransa aikana kielteistä julkisuutta enemmän kuin monet yhteensä.

The Athletic väitti ennen NHL-kauden alkua, että osa San Josen pelaajista ei halua Kanea takaisin joukkueeseen.

– Ainakaan itse en koskaan huomannut, että kenelläkään olisi hänen kanssaan ollut huonot välit. Hän oli kopissa usein äänessä ja heitti vitsiä. Minun kokemukseni ovat sellaiset, että vaikka hän on varmasti tehnyt virheitä kuten moni muukin, kyseessä on pohjimmiltaan mukava tyyppi, Antti Suomela sanoo.

Kane kaupattiin 2015 Winnipegistä Buffaloon ja tuolloinkin tapetilla olivat pukukopin sisäiset ongelmat.

– Syvällä sisimmissään hän on nöyrä. Se on outoa, koska sosiaalisessa mediassa hän näyttää niin pröystäilevältä, Jetsissä Kanen kanssa pelannut Chris Thorburn sanoi Sportsnetille ja kuvaili Kanea välittäväksi ihmiseksi ja hyväksi ystäväksi.

Myöhemmin myös Jetsin silloinen päävalmentaja Paul Maurice suositteli Kanen hankintaa Sharksia valmentaneelle Pete DeBoerille.

– Paul Mauricella oli vain hyvää sanottavaa Evanderista. Se riitti minulle, DeBoer on kertonut The Mercury Newsissä.

Antti Suomela voitti SM-liigan pistepörssin 2017–18 ja murtautui Sharksin NHL-kokoonpanoon debytoiden Kanen ja Joonas Donskoin kanssa samassa ketjussa.

Millainen ketjukaveri Kane oli?

– Maailmanluokan pelaaja. Viime kaudellakin hän oli Sharksin paras maalin- ja pisteidentekijä eli pystyy aika hyvin jättämään kaikki ulkopuoliset asiat pois jääkiekosta. Hän ajattelee peliä hyökkäyspää edellä eikä välttämättä tee kaikkia puolustusjuttuja kuten pitää, mutta auttaa maaleillaan joukkuetta.

Kane on pelannut NHL:ssä 769 runkosarjan ottelua tehoin 264+242=506.

Suomela sanoo odottavansa kiinnostuneena, miten Kane suoriutuu kaukaloon palatessaan. Kanukin uskotaan siirtyvän seuraavaksi Edmontoniin supertähtien Leon Draisaitlin ja Connor McDavidin seurakaveriksi.

McDavid on jo ehtinyt julkisesti kehumaan Kanea hyväksi pelaajaksi ja sanonut, että muusta kohinasta hän ei ole niin kiinnostunut.

NHL:n pelaajayhdistys NHLPA valitti Sharksin tekemästä sopimuksenpurusta, ja asian käsittely on kesken, mikä viivästyttää Kanen mahdollista tulevaa seurasiirtoa.

Kane teki Suomelaan hyvän ensivaikutelman, joka pysyi loppuun asti.

Antti Suomela edusti San Jose Sharksia 2018–21. Hän pelasi seurassa 51 NHL-ottelua tehoin 4+11.

Kun Suomela kaupattiin keväällä 2021 Sharksin organisaatiosta Torontoon, ensimmäisenä viestiä pelikavereista laittoi Kane: oli nastaa, tsemppiä jatkoon.

– Enhän minä edes tiedä, miten on tapana, kun tulee treidi. Monet eivät laittaneet viestiä ollenkaan mikä on myös ihan fine. Paljon niitäkin kuitenkin tuli, ja kun hän laittoi sellaisen ensimmäisenä, sekin jäi mieleen.

Ihmisillä on monta puolta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?