Henri Jokiharju teki Buffalolle maalin, mutta peli päättyi kurjasti – Detroit käänsi NHL-ottelun voitokseen suomalaispuolustajan kiekonmenetyksestä

Henri Jokiharjun ilta oli kaksijakoinen.

Henri Jokiharju laukoi maalin Buffalon tappioon päättyneessä pelissä. Kuvassa Jokiharju Buffalon paidassa viime keväänä.

NHL-joukkue Buffalon puolustaja Henri Jokiharjun hienosti aloittama ottelu Detroitia vastaan päättyi apeisiin tunnelmiin. Jokiharju vei kotijoukkueen ensimmäisen erän puolivälissä 1–0-johtoon, mutta Detroit käänsi pelin lopulta jatkoaikavoitokseen suomalaispuolustajan kiekonmenetyksestä.

Kiekko pyörähti Jokiharjun mailanlavasta vastustajalle, kun hän yritti avata omalta puolustusalueelta Buffalon hyökkäystä. Dylan Larkin iski Detroitin 3–2-voittomaalin jatkoajan kolmannen peliminuutin alussa.

Larkin pelasti vieraat jatkoajalle 2–2-tasoituksellaan kolmannen erän loppupuolella.

Ottelun käännekohta oli Vladislav Namestnikovin alivoimalla tekemä 2–1-kavennusmaali kolmannen erän puolivälissä. Se käynnisti Detroitin takaa-ajon, jossa se nousi kahden maalin tappioasemasta jatkoaikavoittoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?