Erik Haulalla on ollut raskaita aikoja – NHL:n reissumies valottaa myös Tuukka Raskin tilannetta

Bostonin Erik Haula janoaa parempaa tulosta ja olympiakutsua.

Erik Haula on nyt Bostonin mies.

6.11.2021 19:39

Kovin moni pelaaja ei ole kokenut NHL:ssä sellaista siirtomankelia, jonka Erik Haula on viime vuosina käynyt läpi.

Kesällä vapaana agenttina Boston Bruinsin kanssa kaksivuotisen sopimuksen tehnyt Haula, 30, pelaa peräti kuudennessa eri joukkueessa neljän ja puolen vuoden sisään.

Herkkua tämä ralli ei ole ollut.

– On ollut raskasta. Koko ajan on pitänyt muuttaa, ja nyt on vielä pieni lapsikin, Haula huokaa Torontossa lauantain aamujäiden jälkeen.

– Kaikki aina ajattelevat, että tämä maailma on helppoa. Mutta ei se aina ole. Siirrot kuuluvat asiaan, mutta nyt niitä on ollut mielestäni vähän liikaa.

Haula toivoo Bostonista hieman viime vuosia pitkäaikaisempaa tukikohtaa.

Porilainen on ehtinyt pelata Bruinsissa toistaiseksi kahdeksan ottelua. Rooli on löytynyt kolmosketjun keskeltä. Hän on saanut vastuuta myös erikoistilanteissa.

Tulos on kuitenkin ollut vielä laihaa. Kasassa on yksi syöttöpiste.

– Peli tuntuu hyvältä, ja paikkoja on vaikka kuinka paljon. Pelaamiseni on parantunut koko ajan. Täytyy vain saada nyt vähän tulosta aikaan.

Haula tietää, mitä häneltä Bostonissa odotetaan. Pitkään NHL:n huipulle kuuluneen joukkueen ongelma on ollut jo pidempään se, ettei sarjan parhaisiin kuuluvan ykkösketjun takaa ole löytynyt vastuunkantajia.

– Kärkijätkät otetaan usein pois pelistä, niin se olisi vähän niin kuin meidän tehtävä hypätä apuihin. Se on tavoite, ja eiköhän se kohta tässä tule.

Haula (oik.) on pelannut alkukauden ketjukaverina Jake DeBruskin (kesk.) kanssa. Kaksikon rinnalla on nähty Nick Foligo ja Curtis Lazar.

Joukkueena Boston tunnetaan raudanlujasta rutiinistaan, joka lähtee Patrice Bergeronin ja Brad Marchandin kaltaisista johtavista pelaajista. Huippuvalmentaja Bruce Cassidya unohtamatta.

Haula on huomannut Bruinsin kulttuurin nopeasti.

– Tässä joukkueessa on paljon hyviä johtajia. Se näkyy kaikkien tekemisessä, ja kaikkien on helppo seurata heitä. Täällä on helppo tulla linjaan ja katsoa, miten jätkät vetävät.

Bruinsin perustukset ovat kuitenkin järisseet viime aikoina. Pitkäaikainen kapteeni Zdeno Chara lähti viime vuonna, ikiaikainen kakkossentteri David Krejci kesällä.

Pitkäaikainen tukipilari Tuukka Rask on myös ollut alkukaudella joukosta poissa.

Lonkkaleikkauksesta toipuvan Raskin tilanne on auki. Konkarivahti on kertonut aikovansa pelata NHL:ssä vain Bostonissa. Raskin on arvioitu olevan pelikunnossa vuodenvaihteen tienoilla.

Haula kertoo, että Rask on ollut syksyn mittaan tuttu näky jäähallilla, vaikka sopimusta hänellä ei tällä hetkellä olekaan.

– Kyllä Tuukka on hallilla pyörinyt. Hänellä on vähän niin kuin oma ohjelmansa tällä hetkellä.

– Aina välillä juttelemme, kun törmäämme.

Tuukka Raskin tilanne on vielä auki.

Raskin tilanne on oleellinen myös Suomen olympiajoukkueen kannalta.

Myös Haula on potentiaalinen nimi kisakoneeseen esimerkiksi Leijonien nelossentteriksi.

– Olympialaiset ovat aina olleet unelma ja tavoite. Jos kutsu tulee, olen intoa täynnä, Haula sanoo.

– Neljä vuotta sitten ne jäivät välistä, mikä oli harmi. Se oli varmaan paras kauteni NHL:ssä. Nyt on ehkä mahdollisuus, mutta ainoa mitä voin tehdä, on pelata niin hyvin kuin pystyn.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?