Jesse Puljujärvi porskuttaa NHL-uransa pisimmässä pisteputkessa – Edmonton yhä voittamaton - NHL - Ilta-Sanomat

Jesse Puljujärvi porskuttaa NHL-uransa pisimmässä pisteputkessa – Edmonton yhä voittamaton

Oilers haki vierasvoiton Las Vegasista.

Edmontonilla kulkee nyt kovaa.

23.10. 8:04

Edmonton Oilers on aloittanut NHL-kautensa komeasti viidellä peräkkäisellä voitolla.

Varhain lauantaiaamuna Oilers kaatoi loukkaantumishuolien kanssa tuskailevan Vegasin vierasjäällä 5–3.

Jesse Puljujärvi sai ottelussa yhden syöttöpisteen ja venytti pisteputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi. Se on samalla torniolaisen uusi ennätys NHL-uran aikana.

Tehoillaan 2+6 Puljujärvi on kuudentena pistepörssissä, jonka kärkisijat ovat totutusti ottaneet hallintaansa Oilersin supertähdet Connor McDavid (13) ja Leon Draisaitl (11).

Ottelu eteni Vegasissa tasaisissa merkeissä loppuhetkille asti. Kotijoukkue siirtyi toisen erän alussa Nolan Patrickin osumalla 2–1-johtoon. Oilers nousi kuitenkin vuorostaan johtoon vielä saman erän aikana.

Päätöserän alussa Vegas tasoitti, mutta vain pari minuuttia myöhemmin Zack Kassian taituroi läpiajosta voittomaaliksi jääneen 4–3-osuman. Lopussa Golden Knights jahtasi vimmatusti tasoitusta, kunnes Draisaitl osui tyhjään maaliin.

Draisaitl oli tehoillaan 2+1 Oilersin kovin tehomies.

Alla video Puljujärven esityöstä 2–2-tasoitukseen:

Oilersin maalilla Mikko Koskinen oli huippuiskussa 36 torjunnallaan.

Puljujärvi pelasi jälleen Oilersin ykkösketjussa Connor McDavidin ja Zach Hymanin rinnalla.

Puljujärvi ja Hyman ovat vuorotelleen alkukaudesta ykkösylivoiman maskimiehinä, mutta tällä kertaa vastuu kasaantui selvästi enemmän kanadalaiselle.

Kyseessä on neljäs kerta Oilersin seurahistoriassa, kun se aloittaa NHL-kauden viidellä voitolla. Edellinen kerta oli kuitenkin vain kaksi vuotta sitten.

Edmontonin lisäksi ilman tappioita on vielä viisi muuta joukkuetta: Florida (4 voittoa), San Jose (4), Carolina (3), St. Louis (3), Minnesota (3).

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?