Evander Kane sai NHL:ltä 21 ottelun pelikiellon - NHL - Ilta-Sanomat

NHL:n kohupelaajalle 21 ottelun pelikielto

Evander Kanea rangaistiin koronasääntöjen rikkomisesta.

Evander Kane rikkoi koronasääntöjä.

19.10. 0:48

Lukuisissa kohuissa ryvettynyt San Jose Sharksin Evander Kane, 30, on saanut NHL:ltä 21 ottelun pelikiellon.

Syyksi pelikieltoon NHL ilmoittaa koronaprotokollan rikkomisen ja noudattamatta jättämisen. Pelikielto loppuu 30. marraskuuta. Sen ajalta ei makseta palkkaa, mikä tietää kanadalaishyökkääjälle lähes 1,7 miljoonan dollarin menetystä.

Pari viikkoa sitten uutisoitiin, että Kanen epäiltiin väärentäneen rokotustodistuksensa, mistä pelikielto ilmeisimmin johtuu.

Kane oli viime kaudella Sharksin maali- ja pistekuningas.

Kaukalon ulkopuolella Kanella ei ole mennyt aivan yhtä hyvin. Taannoin hän hakeutui talousvaikeuksiensa takia henkilökohtaiseen konkurssiin. Kane on kertonut kärsivänsä uhkapeliriippuvuudesta.

Hänen ympärillään on ollut viime aikoina käynnissä myös erinäisiä oikeusprosesseja ja muita siviilielämään liittyviä kohuja.

Kesällä The Athletic uutisoi, että osa Sharksin joukkuekavereista ei halua Kanea enää takaisin joukkueeseen. Nimettöminä puhuneiden pelaajien mukaan monet joukkuekavereista ovat kyllästyneitä Kanen jatkuviin omiin sääntöihin, joilta seura on heidän mukaansa sulkenut silmänsä.

Vuonna 2018 Kane teki San Josen kanssa seitsemän vuoden ja 49 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen. Seitsemän miljoonan vuosiansiot takaavaa kontrahtia on jäljellä vielä tämä ja kolme seuraavaa kautta.

Kane sai neuvoteltua sopimukseensa myös pykälän, jonka estää Sharksia kauppaamasta häntä muihin kuin kolmeen nimeämäänsä joukkueeseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?