Tuukka Rask vaitelias NHL-uransa jatkosta, leikkaus ehkä edessä - NHL - Ilta-Sanomat

Tuukka Rask vaitelias jatkostaan NHL:ssä, leikkaus ehkä edessä – ”Ei kestä ikuisesti”

New York Islanders päätti Boston Bruinsin kauden. Samalla päättyi Tuukka Raskin kahdeksanvuotinen sopimus.

Mestariluotsi Barry Trotzin Islanders kaatoi Tuukka Raskin Bostonin toisella pudotuspelikierroksella.

10.6. 6:57

Boston Bruinsin NHL-kausi päättyi torstaiaamuna New Yorkin Nassau Coliseumissa 2–6-tappioon.

Leo Komarovin edustama Islanders eteni neljän parhaan joukkoon otteluvoitoin 4–2.

Edellisottelussa pois vaihdettu Tuukka Rask oli katkaisuottelussa Bostonin maalilla, mutta hänkään ei venynyt parhaimpaansa.

– Olisin totta kai voinut torjua muutaman kerran enemmän, mutta en tehnyt sitä ja kausi päättyi. Se on pettymys. Mutta taistelin ja yritin. Se ei riittänyt, Rask sanoi lehdistötilaisuudessa.

– Täytyy antaa kunnia Islandersille. He ovat loistava joukkue ja pelaavat kovaa. Todella vaikea joukkue pelata vastaan.

Rask ei ollut pudotuspeleissä täydessä kunnossa. 34-vuotias suomalaisvahti oli runkosarjan aikana pitkiä pätkiä sivussa loukkaantumisen takia.

Syyksi on uskottu selkävaivat, mutta Rask tai Bostonin leiri ei ole kommentoinut tarkemmin maalivahtinsa terveysmurheita.

Ei myöskään kauden viimeisen pelin jälkeen.

– En halua mennä siihen juuri nyt. Lupaan antaa täyden selonteon parin päivän päästä. Tämän ei mielestäni tarvitse olla nyt otsikoissa, Rask ilmoitti loukkaantumisesta kysyttäessä.

Bostonin päävalmentaja Bruce Cassidy kertoi omassa puheenvuorossaan, että Rask saattaa joutua kauden jälkeen leikkauspöydälle.

– Kyllä, Rask vahvisti.

Rask oli Bostonin maalilla voimaton Islandersin edessä.

Tähän kauteen päättyi myös Raskin kahdeksanvuotinen, 56 miljoonan dollarin sopimus Bruinsin kanssa. Hänestä tulee rajoittamaton vapaa agentti.

14 vuotta Bostonia edustaneen tähtivahdin uran jatkosta ja mahdollisesta lopettamisesta on spekuloitu kauden mittaan.

Rask oli niukkasanainen tulevaisuudestaan.

– Se nähdään. Minulla ei ole mitään ajatuksia juuri nyt. Tämä oli aika raskas tappio.

– Nukutaan muutama yö. Sitten on kaudenpäätöstapaamiset, jolloin aletaan suunnitella tulevaa.

Yksi syy spekulaatioon Raskin uran jatkosta on ollut Bostonin joukkueen tilanne. Pitkään NHL:n huipulle kuuluneen ryhmän ydinpelaajat alkavat ikääntyä, ja putoaminen huipulta on luultavimmin edessä lähivuosina.

Kärkiketjujen sentterit Patrice Bergeron ja David Krejci ovat jo 35-vuotiaita, ykkösvahti Rask 34. Pitkäaikainen kapteeni Zdeno Chara jätti joukkueen jo viime kauden jälkeen.

Raskilta kysyttiin ajatuksia joukkueen menestysikkunan sulkeutumisesta.

– Vanhenemme kaikki. Se ei kestä ikuisesti. Varmasti ikkuna sulkeutuu jossakin vaiheessa, Rask pohti.

  • Carolina 1–4 Tampa Bay

  • Boston 2–4 NY Islanders

  • Colorado 2–3 Vegas

  • Winnipeg 0–4 Montreal

Välierät:

  • Tampa Bay–NY Islanders

  • VGK/COL–Montreal

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?